Shanghai Knights valkokangas

Täytyy tätä jälleen kerran päivitellä, että lähes viisikymppiseksi mieheksi Jackie Chan on edelleen aivan uskomattomassa vedossa. Shanghai Noon -elokuvalle väännetyssä jatko-osassa mies mätkii ja potkii kuin nuori mies konsanaan, ikävä kyllä liiankin kanssa. Lähes kaksituntiseksi venähtänyt elokuva ei jaksa huvittaa loppuunsa asti, vaikka Chan potkuineen komealta näyttääkin. Vitsit väljähtyvät ja alkuosan muutaman hienon taistelukohtauksen jälkeen meno alkaa taas olla sitä samaa vanhaa.

Jackie Chan esittää toistamiseen Chon Wangia, eli amerikkalaisittain John Waynea, joka jo Shanghai Noonissa valloitti lännen kung-fu-mestaroinnillaan. Tällä kertaa toiminta viedään ihan Englantiin asti, missä juhlitaan kuningatar Victorian 50-vuotista hallintokautta. Elokuvan juoni onkin kerrassaan kiperä, sillä sekä Kiinan että Englannin valtaistuimelle hinkuvat lapsena ilmeisesti liian vähälle huomiolle jääneet hallitsijoiden sukulaisklopit. Pahikset ovat jopa solmineet salaliiton toisiaan auttaakseen, joten sankarikaksikolla ja mukaan napatulla Chon Wangin sisarella riittää puuhaa niin kiinalaisten rikollisten kuin englantilaisten poliisienkin kukistamisessa. Taistoja käydään hedelmätoreilla ja salaisissa aarrekammioissa, eikä menoa haittaa edes se, ettei Owen Wilsonin esittämästä Roy O’Bannonista ole actionsankariksi. Tämän paras ase kun on sutjakka suu, josta mies supattaa sulosanoja naisille ja heittää huulta tiukankin toiminnan keskellä.

Elokuvassa Tuxedo uransa pohjanoteerauksen varmasti suorittanut Chan näyttää Shanghai Knightsin toimintakohtauksissa uskomattoman hyvältä, ja varsinkin loppuosan taistelukohtaus toisen honkkari-tähden Donnie Yenin kanssa on hienoa katsottavaa, vaikkakin jää ikävä kyllä liian lyhyeksi. Myös Wilson hoitaa oman osionsa paremmin kuin esimerkiksi Rush Hour -leffoissa Jackie Chanin kumppanina kimittävä Chris Tucker, mutta jää silti eittämättä huikean akrobaattiparinsa varjoon. Chanin ja Wilsonin kohtalaisesta onnistumisesta huolimatta vain muutamat upeat toimintakohtaukset eivät edes huumorilla höystettyinä riitä tekemään elokuvasta kuin harmittoman hupipläjäyksen, jonka muistaa ehkä seuraavat viisi minuuttia.

Edeltäjänsä tavoin myös Shanghai Knightsissa viljellään viittauksia, niin klassikkoelokuvien kohtauksiin kuin historian merkkihenkilöihinkin. Ilmeisimmästä, ja myös tyylikkäimmästä päästä on kohtaus, jossa Chan ensin mätkii vastustajiaan kumoon sateenvarjojen avulla, ja keikaroi sitten varjoaan pyöritellen klassikkobiisi Singing in the Rainin soidessa taustalla. Leffassa jatkuvasti läsnä olevien anakronismien ongelmaksi muodostuu liiallinen rautalangasta vääntäminen, mutta kenties elokuvan amerikkalainen katsojakunta vaatiikin ylimääräistä selittämistä. Hyvin pian historian vääristelystä katoaa kuitenkin hauskuus, sillä väkisin mukaan tungetut henkilöt ja tapahtumat eivät loppujen lopuksi tarjoa katsojalle edes tunnistamisen iloa, niin valmiiksi pureskeltuja ne ovat.