Rodin valkokangas

Ranskalainen Auguste Rodin (1840–1917) oli 1800-luvun merkittävimpiä kuvanveistäjiä, jonka tyylissä yhdistyivät niin antiikin kuin modernin ajan vaikutteet. Taiteellisesti vaikuttavan ja kiinnostavan uran lisäksi Rodinilla oli tiettävästi myös eloisa yksityiselämä. Rodinilla oli pitkäaikainen parisuhde Rose Beuret'n kanssa, mutta se ei estänyt tunnettua kuvanveistäjää solmimasta 15 vuotta kestänyttä suhdetta nuorempaan kollegaansa Camille Claudeliin. Suhteesta huolimatta Beuret pysyi Rodinin rinnalla tämän kuolemaan asti.

Rodinin kohdalla aineksia kiehtovaan taiteilijakuvaukseen on niin hyvin tarjolla, että on suorastaan yllättävää kuinka tyhjäntäyteinen elokuva hänestä on saatu aikaiseksi. Pitkänlinjan ranskalaisohjaajan Jacques Doillonin Rodin alkaa vuodesta 1880, jolloin maestro alkaa työstää Ranskan hallinnon häneltä tilaamaa teosta Helvetin portit. Hieman myöhemmin Rodin ihastuu Claudeliin.

Rodin ei ole perinteinen pitkän kaavan elämäkertaelokuva, sillä elokuva kertoo Rodinin ja Claudelin suhteen vuosista. Elokuvassa annetaan melko yksioikoisesti ymmärtää, että syrjähyppynsä lisäksi Rodin ilakoi kivannäköisten alastonmallien kanssa ja vähemmän kaunis Beuret piti pariskunnan kotia pystyssä ja kasvatti heidän poikansa.

Asetelman yksioikoisuus ei olisi ongelma, jos siitä otettaisiin olennainen irti, mutta jotenkin – lähes käsittämättömästi – elokuvassa on onnistuttu hukkaamaan kaikki vähääkään mielenkiintoiset sisällöt. Yhdestäkään päähenkilöstä ei piirretä kunnollista henkilökuvaa ja heidän väliset suhteet jäävät huonosti motivoiduiksi.

Ylöspanoltaan näyttävässä elokuvassa Rodin työskentelee ateljeessaan, piehtaroi malliensa kanssa, käy kotona ja välillä kävelyllä milloin puistoissa milloin katedraaleissa inspiraatiota hakemassa. Itse asiassa Rodinin puiden ja patsaiden tunnustelu ovat niitä ainoita hetkiä, jolloin elokuva tuntuu löytävän jotain sanottavaa taiteilijastaan. Nämä ohikiitävät hetket kuitenkin tukahtuvat parintuntiseen teatraalisesti näyteltyjen henkilöiden tyhjänjauhantaan, jolla elokuva on täytetty.

Rodinin olisi suonut keskittyvän joko kuvanveistäjän taiteen tekemiseen tai hänen kaksoiselämäänsä. Nyt näiden välillä käytävä vuorohyppely suistaa elokuvan kerronnalliseen suvantoon, josta elokuvaa yritetään herätellä henkiin alastonmallien poseerauksilla. Valitettavasti mallien asentoakrobatiat ovat niin itsetarkoituksellisia, että ne näyttäytyvät vain teennäisiltä. Sensuelli hienovaraisuus puuttuu elokuvasta tyystin, mikä samalla hävittää elokuvasta seksuaalisuuden mielekkään käsittelyn.

Historiallisesti kiinnostavana taitelijakuvauksena Rodin ontuu myös pahoin. Elokuva ei liiemmin avaa Rodinin uraa tai merkitystä vaan rakentuu sen olettamuksen varaan, että Auguste Rodinin elämä ja ura ovat katsojalla ainakin perustietojen osalta ennalta hallussa. Ranskalaisyleisön suhteen olettamus voi toimia, mutta laajemman yleisön kannalta ei, sillä Auguste Rodin ei ole kaiken kansan tuntema Vincent van Gogh.

Toki Rodinin vähemmällä taustoittamisella on tehty tilaa tarinalle, mikä voisi palvella sujuvampaa kerrontaa, mutta tätä ei elokuvassa ole kyetty mitenkään hyödyntämään, koska tarinalla ei ole selkeää fokusta. Elokuvan jälkeen päällimmäisenä onkin ihmetys, että mistä ihmeestä elokuva oikeastaan kertoi. Historiasta ja taiteesta kiinnostuneelle kriitikolle se ei ainakaan kyennyt välittämään mitään.