Lohduton väkivalta

Henkilötarinoihin painottuvat kaupunkikuvaukset ovat nostaneet päätään esiin yhdysvaltalaisessa elokuvakulttuurissa tasaisin väliajoin. Pääosassa niissä on hahmojen lisäksi miljöö. Ilmapiiri on yleensä lohduton ja inhorealistinen.

Ben Affleckin varhaisimmat ohjaukset Gone Baby Gone sekä The Town ovat tästä hyviä esimerkkejä. Niitä säesti ohjaajan henkilökohtainen kasvutausta Bostonissa. Työllisyyden ja rahaongelmien kanssa painivat päähenkilöt ajautuivat kehnoihin tilanteisiin ja tämän myötä tekemään vielä kehnompia ratkaisuja.

Out of the FurnaceScott Cooperin ohjaama Rautakaupunki jatkaa samalla periaatteella. Se on luhistuneeseen teollisuuskaupunkiin sijoittuva kuvaus veljeksistä, jotka taistelevat ongelmien ristiaallokossa.

Russell Baze (Christian Bale) on suoraselkäinen tehdastyöläinen, joka elää onnellisessa parisuhteessa tyttöystävänsä kanssa. Hänen nuorempi veljensä Rodney (Casey Affleck) ei ole löytänyt elämälleen alkua armeijan jälkeen. Miehen rahat kuluvat uhkapeleihin ja velkataakat alkavat painaa päälle.

Russellin elämä kokee käännöksen, kun hän autokolarin myötä päätyy vankilaan. Tuona aikana myös tyttöystävä erkanee kuvioista ja Russellin isä kuolee pois. Rodney pitää edelleen yhteyttä veljeensä, mutta sekaantuu pimeisiin tappeluotteluihin maksaakseen pois velkansa. Eräänä päivänä Russell saa kuulla, että hänen veljensä on kadonnut lähtiessään tapaamaan vuoristossa asuvaa ottelujärjestäjää Harlan DeGroatia (Woody Harrelson). Mies alkaa etsiä vastauksia ja syyllisiä.

Out of the FurnaceTyylikkään Crazy Heartin ohjannut Cooper vangitsee kuihtuvan ympäristön onnistuneesti tunnelmakuviksi. Tehtaiden korkeat piiput, ränsistyneet talonkulmat ja lahoavat puuaidat rytmittävät alkupuolen alustusta. Kaupungista on aika jättänyt ja siellä asuvien ihmisten tulevaisuus on epävarma. Yhdysvaltojen ruostevyöhykkeellä eläminen saa pontta ohjaajan omasta henkilöhistoriasta. Harmi, että elokuvan ansiot ovat kuitenkin rajalliset.

Väkivalta on lohduttomuuden puhtain ilmentymä. Näin ainakin Cooper asian tuntuu näkevän. Rautakaupungissa väkivaltaa edustavat tappeluringit, joihin Rodney osallistuu. Pataan otetaan, koska kipu on kärsimyksen mitta. Takaisin annetaan, koska ei suostuta alistumaan.

Out f the FurnaceVäkivalta saa elokuvassa hyvin ristiriitaisia ilmentymiä. Toisaalta se on Rodneyn huonojen valintojen kohtalokas lopputulos, mutta toisaalta se on ratkaisukeino. Kun Russell ottaa oikeuden omiin käsiinsä alkaa kokonaisuus muistuttaa vigilante-elokuvaa. Tällöin myös koston ja väkivallan problematisointi jää samalle tasolle kuin mitä kyseisen lajityypin elokuvissa yleensä – hyvin ohueksi, ellei jopa olemattomaksi.

Hahmoista uupuu kompleksisuutta. Russell on ryhdikäs työmies, joka tekee kaikkensa perheensä puolesta. Rodney oireilee sodan jättämiä traumoja. Vuoristossa asuva DeGroat on puolestaan karikatyyrimäinen metsäläinen ja ihmispeto. Näennäisesti realistisen ilmaisun keskellä hahmot tuntuvat enemmän arkkityypeiltä kuin aidoilta henkilöiltä.

Out of the FurnaceHenkilöiden uskottavuuden kautta väkivallan käsittelyynkin voisi saada jotain kosketuspintaa. Russellin tarttuessa kivääriin ja lähtiessä hakemaan oikeutta tuntuu kuitenkin siltä kuin astuttaisiin eri elokuvaan. Tähän on myös syynä se, että viimeisen kolmanneksen aikana teos kadottaa rytminsä ja pyrkii saavuttamaan hätäisesti edes jonkinlaisen lopputuloksen. Ilmaan jää leijumaan monia palasia, jotka eivät löydä paikkansa kokonaisuudesta. Merkittävimpänä Forest Whitakerin esittämä poliisipäällikkö Wesley Barnes.

Cooper pallottelee kiinnekohtia metsästykseen, uskonnollisuuteen ja uuden alun löytämiseen. Kun näistä ei kuitenkaan jalosteta mitään, niin vaikuttaa lähinnä siltä kuin olisi kerrottu tarina, jossa ei ollut mitään sanomaa alun alkaenkaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 5 henkilöä