Puhdistuksen yö: Anarkia valkokangas

Viime vuonna ilmestyneen Puhdistuksen yön konseptissa on kieltämättä franchisen aineksia. Edellisen elokuvan ilmestymisestä on kulunut noin vuosi ja ensimmäinen jatko-osa on jo valmis, joten samasta universumista lienee helppo pusertaa tarinoita kerrottavaksi. Perusidea on toimiva ja mahdollistaa hahmojen vaivattoman korvaamisen elokuvien välillä, kuten slasher-sarjoissa on tehty jo vuosien ajan. Lisäksi molemmissa Puhdistus-elokuvissa on selkeä sanoma, mikä erottaa ne monista vastaavista kauhusarjoista.

Kauhu? Niin kaikissa lähteissä väitetään, mutta olen eri mieltä. Jotta katsoja voisi nauttia Puhdistuksen yön jatko-osasta, joka on saanut lisänimen Anarkia, sanoisin että kannattaa ennemmin asennoitua toimintaleffaa varten. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään vaikeuksia kuvitella Frank Grillon esittämän totisen ylivoimaisen sankarihahmon tilalle esimerkiksi Sylvester Stallonea, eikä Anarkia ole oikeasti edes pelottava elokuva.

Yksi syy tähän on hahmoissa, joiden kohtalosta ei hyvällä tahdollakaan pysty välittämään, vaikka näyttelijät ihan pätevää työtä tekevätkin. Elokuva on kirjoitettu tapahtumapainotteisesti ja hahmot esitellään nopeasti. He ovat hiukan kliseisiä yksilöitä, jotka kuitenkin sopivat leffan suoraviivaiseen tyyliin.

Eletään vuotta 2023. Puhdistuksen yö on vuosittain toistuva aika, jolloin kaikki rikokset murhasta lähtien ovat sallittuja yhden yön ajan. Naamioituneet jengiläiset suuntaavat kaduille ryöstelemään, kun taas rauhaa rakastavat siviilit sulkeutuvat koteihinsa ja toivovat parasta. Asetelma on tietenkin korostetun epäreilu: rikkailla on varaa turvallisempiin oloihin, joten ”juhlapyhän” haitat kasautuvat köyhille.

Tällä kertaa päähenkilöt joutuvat syystä tai toisesta kaduille kaaoksen keskelle. Selviytyäkseen heidän pitää toimia tiiminä. Aseistautumattomia taviksia auttaa nimettömänä pysyttelevä pyssysankari (Frank Grillo), joka on päättänyt hyödyntää puhdistuksen tarjoaman mahdollisuuden lähtemällä kostoretkelle. Mitä hän aikoo kostaa? Se pidetään salaisuutena loppuun asti, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että mitään järisyttävän omaperäistä on turha odottaa.

Kerronta on sujuvaa, vaikka hämärille kaduille sijoittuvista räiskintäkohtauksista onkin vaikea saada selvää. Pari sisätiloihin sijoitettua huippukohtausta erottuu edukseen. Yhdessä erityisen viihdyttävässä kohtauksessa rikas eliitti osallistuu puhdistukseen sievistelevän gaalaillallisen yhteydessä. Puhdistuksen luoman asetelman epäreiluus esitetään kohtauksessa viihdyttävän groteskilla tavalla.

Elokuvan sanomaa käsitellään kuitenkin aivan väärin. Talouspoliittiset kannanotot ovat hyvä ja edelleen ajankohtainen juttu, mutta niiden esillepano on hoidettu turhan alleviivaavasti. Ohjaaja-käsikirjoittaja James DeMonaco ei uskalla haastaa ja päätyy aliarvioimaan katsojat pahemman kerran. Hän korostaa vallitsevaa köyhät kyykkyyn -asetelmaa tarpeettomasti rikkoen sujuvan selviytymistarinan rytmin. Kaikki annetaan valmiiksi pureskeltuna, eikä DeMonacon elokuva tästä syystä onnistu juurikaan herättämään kysymyksiä nykymaailman suurista ongelmista. Teemaa olisi pitänyt tuoda esiin hienovaraisemmalla tavalla.

”Minulla perustuslain suoma oikeus...” -litania kuullaan elokuvan aikana niin monta kertaa eri ihmisten suusta, että se alkaa kuulostaa tahattoman koomiselta. Elokuvan kuvaamassa maailmassa puhdistus on ollut vuosittainen perinne jo muutaman vuoden ajan ja silti jokainen kokee tarpeelliseksi muistuttaa, että heillä on oikeus tappaa, koska on puhdistuksen yö? Ei vakuuta.

Konseptissa on edelleen kaikki edellytykset oikeasti hyvään elokuvaan, mutta tämä ei ole se. Eikä sellaista tule, ennen kuin DeMonaco oppii kertomaan tarinansa riittävällä itsevarmuudella ilman, että hänen tarvitsee tuputtaa sanomaansa katsojille näin väkinäisesti.