Pitch Perfect valkokangas

Amerikkalaisen Glee-sarjan suosio on tuonut uutta virtaa perinteisiin kilpailuelokuviin. Tanssikilpailujen ja cheerleader-leffojen rinnalle nousevat nyt koreografioilla ja sovitetuilla harmonioilla toisistaan mittaa ottavat kuorot. Pitch Perfectissä nuoret yliopisto-opiskelijat hyppäävät a capella -kuorojen armottomaan maailmaan. Musiikintäyteistä elokuvakevättä nuorentavat tytöt saapuvatkin Suomen valkokankaille sopivasti ennen keväällä ensi-iltansa saavia Laulu Marionille ja Kvartetti -elokuvia, joissa laulamaan pääsevät eläkeläiset.

Beca aloittaa yliopisto-opintonsa vastoin tahtoaan. Jos elämä campuksella ei ala ottaa sujuakseen, on tytön isä luvannut auttaa hänet musiikkituottajanuran alkuun. Vastineeksi Becan on luvattava liittyä johonkin yliopiston harrastetoimintaryhmistä. Valinta osuu tytöistä koostuvaan a capella -ryhmään, jonka kilpailuhistoriaa varjostaa nolo tappio edelliseltä vuodelta. Konservatiiviseen tyyliin luottava ryhmä kaipaa kipeästi uutta energiaa, kun vastustajat tuovat uusia tuulahduksia harmonialaulantaan, eikä tie loppukilpailuihin ota auetakseen.

Pitch Perfectissä on cheerleader- ja tanssikilpailuelokuvista tuttu pohjapiirustus. Kilpailuista, tappioista ja voitoista sekä perinteisistä harjoittelumontaaseista rakennettu tarina kulkee sujuvasti eteenpäin vaikka ei suuria yllätyksiä tarjoakaan. Elokuvassa on runsaasti laulukohtauksia, mutta ne ovat tasapainossa tarinan kanssa ja rytmittävät mukavasti kertomusta. Mikään Glee ei Pitch Perfect ole. Sen huumori on paria astetta ronskimpaa ja elokuvassa on myös aikuisempi ote.

Tietoisuus teinielokuvagenren kaavamaisuudesta on läsnä Pitch Perfectin dialogissa ja viittauksia genrekumppaneihin löytyy pitkin elokuvaa. Pahimmat kliseet on vältetty, kun joukko erilaisia persoonia kehittyy toimivaksi yksiköksi. Omien vahvuuksien löytäminen ei tukahduta henkilöiden omia persoonia tai toimi klassisena "ruma ankanpoikanen" -tarinana. Sisäisen nörttiyden löytäminen ei taivu perinteisiin sukupuolirooleihin, vaan korostaa iloista erilaisuutta.

Tarkoituksella kärjistetyt henkilöhahmot ovat stereotyyppisiä, mutta vaikka niistä kaikki eivät täysin toimikaan, eivät ne silti ole ilkeitä. Erityisen hyvin kärjistäminen toimii sukupuolten vastakkainasettelussa, mistä Pitch Perfect saa eniten irti elokuvan alkupuolella. Säädyllisyyden ja seksikkyyden välillä tasapainottelevat The Bellasit yrittävät onnistua tyttökuoroille annettujen tiukemman vaatimustason kanssa. Poikakuorojen vapaus toteuttaa itseään on tyttöjä suurempi, eikä heihin kohdistu samoja paineita.

Pitch Perfect ei ole otteeltaan niitä uudistusvoimaisimpia elokuvia, mutta se on hyvin toimiva kokonaisuus. 30 Rockin ja New Girlin käsikirjoittajana toimineen Kay Cannonin teksti on hauska ja sujuva. Rosoisempi ote olisi voinut nostaa elokuvan eri tasolle. Irtautuminen varmoista hahmoista ja huumorista olisi tuonut uudenlaista rohkeutta elokuvaan, mutta viihdyttävä lopputulos Pitch Perfect silti on.