Palava maa valkokangas

John Webster jatkaa ympäristön tilaa käsittelevien dokumentaarien parissa Palava maa -ohjauksellaan. Aiemmista elokuvista (Katastrofin aineksia, 2008 ja Tulevilla rannoilla, 2017) poiketen tässä uusimmassa Webster tai hänen perheensä eivät ole itse mukana.

Palava maa kertoo kuumenevasta maailmasta, jossa maastopalot ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvun aikana. Maailmanlaajuisessa tarkastelussa vuosittain palaa Euroopan unionin kokoinen ala. Euroopassa erityisesti Välimeren maissa, Portugalissa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa laajoista metsäpaloista on viimeisen parin vuosikymmenen aikana tullut yhä laajempia ja vakavampia ongelmia.

Dokumentissa seurataan suomalaista palopelastajien ryhmää, joka lähtee Portugaliin eurooppalaisen yhteistyön merkeissä – kyseessä on tarkemmin sanottuna EU:n pelastuspalvelumekanismin koordinoima valmiussiirto. Ilmastonmuutoksen edetessä maastopalot tulevat yleistymään myös Suomessa, mihin dokumentaarissa viitataan useaan otteeseen, joten Portugalista saadut opit auttavat varautumaan tulevaisuuteen myös meillä. Portugalissa maastopalojen sammutuksen ammattitaito on kehittynyt huomattavasti pidemmälle kuin esimerkiksi Suomessa, ja siellä palot ovat myös huomattavasti laajempia ja rajumpia.

Henkilövetoisen seurantadokumentin keskiössä ovat suomalaiset palopelastajat, joista useimmat ovat ensimmäisellä kansainvälisellä tehtävällään. Henkilöiden väliset suhteet herättävät sekä huumoria että kiusallisuuden tunteita, kun jäyhät suomalaiset tiputetaan portugalilaiselle paloasemalle.

Elokuvan edetessä yhä enemmän tilaa vaatii ja saa kuitenkin Palo itse, josta portugaliksi puhutaan henkilöityneenä, hän-muodossa. ”Hän etenee vauhdilla”, ”me pysäytämme hänet”, ”hän” on elävä organismi, arvaamaton ja vaarallinen. Tämä puhetapa kuvastaa tervettä kunnioitusta vaarallisen luonnonvoiman edessä.

Palojen kuvaus on voimallista – etenevät tuliseinämät, kipunoivat puut, hehkuva multa ja kuumuus, joka yllättää kokeneetkin suomalaiset palopelastajat. Tulen luonne ja ihmisten taistelu sitä vastaan saa filosofisia ulottuvuuksia erityisesti Jarkko T. Laineen tyylikkään kuvauksen ja Pessi Levannon moniulotteisen musiikin siivittämänä. Laineen kuvausta täydentävät pelastajien suojapukuihin kiinnitetyt kamerat, joiden kuvaama materiaali välittää sammutustilanteiden hektisyyttä ja nopeasti muuttuvia tilanteita. Näin vaarallisia olosuhteita olisikin mahdoton tallentaa ilman ammattilaisten varassa olevaa kuvausta.

Loppua kohti enenevät tulen kuvaukset ja hienoinen ihmishahmoista irtautuminen tuovat mieleen elokuvan varhaisvaiheiden ”attraktioelokuvan”, josta Tom Gunning on kirjoittanut. Tällä Gunning tarkoitti aistikokemukseen vahvasti vetoavaa elokuvaa, joka tarjoaa ensisijaisesti elämyksiä, jännitystä ja herättää ihmetystä. Tulta on toki käytetty elokuvissa jo kauan, mutta nykytekniikka mahdollistaa sen kuvaamisen yhä lähempää.

Aina palon pysäyttäminen ei onnistu, ja näiden nostattamat toivottomuuden tunteet tuovat mieleen myös laajemmin taistelun ilmastonmuutosta vastaan, joka nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä tuntuu yhä vaikeammalta. Uupumuksen partaalla työskentelevien palopelastajien välinen yhteishenki, luottamus ja lämpö (monessakin merkityksessä) koskettaa, ja toisaalta luo toiveikkuutta.

Kokeneiden tekijöiden Palava maa on tyylikäs kokonaisuus ja onnistuu tekemään tulen elementtinä koettavaksi katsojalle, kaikessa voimallisuudessaan.