Neiti Aika valkokangas

Muistoilla on elämässämme tärkeä rooli. Muistot ovat tietoisuutemme kulmakiviä määrittäessään keitä me olemme ja millaisia me olemme. Merkittäviä ovat myös ne muistot, joita jätämme jälkeemme toisten muisteltaviksi. Mutta jos jälkeemme ei jää ketään, joka muistelisi, niin katoammeko silloin? Tätä kiehtovaa kysymystä Elina Talvensaari pohtii elokuvassaan Neiti Aika, joka on luokiteltu dokumentiksi mutta kyseessä on enemminkin elokuvallinen essee kuin perinteinen dokumentti.

Talvensaari on elokuvansa kertoja. Hän muuttaa asuntoon, jossa on edesmenneen vanhan naisen tavarat. Naisella ei ole ollut ketään perillistä. Vanhat tavarat, eritoten valokuvat ja kirjeet, kiehtovat Talvensaarta, joka alkaa kuvien ja kirjeiden pohjalta luoda kuvaa ja kertoa tarinaa asunnossa eläneestä naisesta, Sirkka-Liisa Miettisestä.

Sirkka-Liisan tarinan kertominen on palapelin kokoamista. Asioita yhdistelemällä Talvensaari rakentaa elokuvassaan hiljalleen kuvaa edesmenneestä ihmisestä, jota hän ei ole tuntenut. Talvensaarella ei ole muistoja Sirkka-Liisasta, vain esineitä, valokuvia ja kirjeitä, joiden avulla hän pyrkii rakentamaan henkilötarinaa sellaisten asioiden ja tapahtumien kautta, joilla voisi kuvitella olleen merkitystä henkilön elämässä ja sitä kautta muistoissa. Kyse on jälkikäteen vihjeiden avulla luoduista keinotekoisista muistoista. Periaate on tavallaan sama kuin mikrohistoriallisessa tutkimuksessa, jossa pienten vihjeiden perusteella yritetään luoda kuvaa joskus aikanaan eletystä elämästä ilman, että tätä elämää olisi itse eletty tai koettu.

Kyse on halusta ymmärtää niin elettyä elämää kuin mennyttä ihmistä. Menneisyys tuo perspektiiviä tähän päivään, siksi menneen tunteminen on olennaista. Makrotasolla kyse on yhteiskunnan ja kulttuurin olemassaolosta, historiasta, mikrotasolla kyse on muistoista ja identiteeteistä. Ydin on ihmisen tarpeessa jäsentää elämää ja maailmaa. Onko tällä merkitystä itse elämän kannalta, varsinkaan yksilötasolla, on kysymys, johon Talvensaaren elokuvassa vastataan: elämä on olennaista tässä ja nyt, kun sitä eletään.

Filosofisesti mielenkiintoisen tematiikan ympärille kietoutuva elokuva ei ole erityisen elokuvallinen. Osasyy on jo lähtökohtaisesti audiovisuaalisesti staattisessa aineistossa, josta kuvallisen kerronnan luominen on ollut haasteellista. Kuvallisen kerronnan elävöittämiseen tarkoitettu nykyajasta peräisin oleva materiaali vaikuttaa välillä täytteeltä, jolla kokonaisuutta on laajennettu tunnin mitan saavuttamiseksi. Ratkaisu on ymmärrettävä valkokangaslevitystä ajatellen, mutta saa tematiikan välillä väljähtymään kerronnan rytmin jäädessä tarpeettomankin verkkaiseksi. Tiiviimpi kerronta olisi palvellut sisältöä.

Elokuvateatteriesitystä on laajennettu noin vartin mittaisella alkukuvalla, jona nähdään Vilja Autiokyrön käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva 1,5 metriä tilaa. Temaattisesti Neiti Aikaa tukeva lyhytelokuva kertoo vanhan naisen asunnon tavarapaljoudesta, jota on raivattava puolitoistametriä ikkunan edestä remontin takia. Herttaisessa lyhytelokuvassa on hetkensä, mutta kovin syvällistä sanottavaa se ei kykene rakentamaan tavaroiden hamstraamisen taustasyistä, joiden purkamisella olisi paikkansa maailmassa, jossa ihminen unohdetaan luvattomankin helposti materian keskelle.