Marty Supreme – unelmoi isosti valkokangas

Elokuvantekijäveljekset Josh ja Benny Safdie tunnetaan erityisesti sähäköistä New Yorkin kaduille sijoittuvista rikosdraamoistaan Good Time (2017) ja Hiomattomat timantit (Uncut Gems, 2019). Coenien tavoin omille urille erkaantuneista veljeksistä Benny on keskittynyt näyttelijänuraansa ja tämän lisäksi ohjannut Rockin vapaaotteludraama The Smashing Machinen (2025). Josh taas tarttui toisen urheilijan tarinaan sovittaen erittäin vapaasti nuoren pöytätennislupauksen Marty Reismanin (1930–2012) varhaiset vaiheet elokuvaksi Marty Supreme – unelmoi isosti (2025).

Vuoden 1952 New Yorkissa pöytätennislupaus Marty Mauser (Timothée Chalamet) pyrkii lajin mestariksi erottuaan näyttävästi enonsa kenkäkaupasta. Jatkuvat rahaongelmat, huijaukset sekä raskaana oleva tyttöystävä Rachel (Odessa A'zion) ajavat juutalaisen nuoren miehen ahtaalle. Lontoon turnauksen yhteydessä alkanut suhde entiseen filmitähteen Kay Stoneen (Gwyneth Paltrow) ja tämän kuulakärkikynäyrityksen omistavaan aviomieheen Milton Rockwelliin (Kevin O'Leary) saattaisivat avata mahdollisuuden pelata maailmanmestaruudesta Japanissa.

Mukaansatempaava Marty Supreme ei aivan onnistu tasapainottamaan pelialustanaan toimivaa kerrontaa seuratessaan päähenkilönsä selviytymistaistelua oman egonsa sekä kanssaihmistensä kanssa. Ensimmäinen kenkäkauppaan sijoittuva kohtaus esittelee hienosti päähenkilön keskeiset suhteet ja tavoitteet. Tämän jälkeen kierteet lisääntyvät, kun Martya vedetään eri suuntiin pöytätennisliiton, oman perheen ja rikollisten toimesta. Samanlaista tarkkaa rajausta ja temaattista iskevyyttä kuin Safdien aiemmissa elokuvissa ei saavuteta. Silti hänelle ominainen kaupunkielämän hektinen kuvaus yllättävine väkivallan purskahduksineen yhdistyvät omaperäiseksi kokonaisuudeksi.

Alkutekstijakson siittiöiden uintikilvasta lähtien jatkuvaa kilpajuoksua oleva elokuva vakuuttaa 1950-luvun alun ajankuvassaan sekä näyttelijävetoisuudessaan. Vaikka kyseisen aikakauden elokuville kumarretaan, kuvaus ja visuaalinen ilme muistuttavat ennemmin viime vuoden The Brutalistin (2024) rosoisen realistisesta maailmasta mutta ulottuen Yhdysvalloista Japaniin. Safdien elokuvallinen ote on Brady Corbetin dramaattisen maalailun sijaan maanläheisempää tapahtumien ja tunnetilojen roiskintaa. Mittakaava pidetään silti intiiminä keskittymällä pääosin rajattuihin tapahtumapaikkoihin sekä lähikuvilla näyttelijöiden kasvoihin.

Marty Supremen jännittävästi toteutetut pöytätennisturnaukset vetävät mukaansa hyvin elokuvallisen lajin kuvaukseen olematta puhdasta komediaa kuten vaikka Forrest Gumpissa (1994). Urheiluelokuvien genrelle ominaisesti fokus on kuitenkin enemmän ottelijan yksityiselämän vaikeuksissa kuin lajissa itsessään. Scorsesen urheiludraamoista Kuin raivo härkä (Raging Bull, 1980) ja Suuret setelit (The Color of Money, 1986) lainataan paljon niin New Yorkin kuvauksessa, kotielämän armottomuudessa kuin pelaamisen ja huijausten maailman luomisessakin.

Chalametin taitojen ympärille rakennetussa teoksessa sivuosanäyttelijät luovat todellisuuden tuntua. Odessa A'zion neuvokkaana Rachelina, taksikuski Wally (Tyler the Creator) ja liikekumppani Dion (Luke Manley) sekä sodassa kärsinyt kilpapelaaja Béla Kletzki (Géza Röhrig). Vanhemmasta kaartista taas Sandra Bernhardin naapuri Judy sekä Abel Ferraran rikollispomo Ezra vakuuttavat pienissä rooleissaan. Hyvin kirjoitettu dialogi on jatkuvaa tykitystä vakavan ja kepeän välillä. Musiikissa taas ei pyritä aikalaisuskollisuuteen vaan tunnetilojen välittämiseen kuten täydellisesti elokuvan aiheeseen sopivalla Alphavillen kappaleella ”Forever Young” (1984).

Isoja teemoja sivutaan toisen maailmansodan perinnöstä japanilaisille ja juutalaisille sekä urheilun kaupallistamisesta keinolla millä hyvänsä. Kaikki nämä ovat kuitenkin alisteisia Martyn tarinalle, jossa itseään täynnä oleva nuori joutuu alistumaan niin henkisesti kuin fyysisesti päästäkseen elämässään eteenpäin. Lopullinen voitto on tässä huijareiden täyttämässä maailmassa ainoa tavoittelemisen arvoinen asia, joka kuitenkin kyseenalaistetaan viimeisten kuvien henkilökohtaisessa tunteiden purkauksessa.

Marty Supreme on kuin moneen suuntaan hajoava kierrepallo. Turhan pitkä teos on kerrontansa ja tematiikkansa epämääräisyydestä huolimatta silti nautittava elokuvallinen nuoruuden ylistys. Päähenkilönsä tavoin se tähtää korkealle, mutta onnistuu saavuttamaan vain näytösotteluvoiton.