Laululintu valkokangas

Vakavalla naamalla esitetty omintakeinen brittihuumori hauskuttaa kerta toisensa jälkeen. Siihen ei ilmeisesti voi kyllästyä, vaikka ammentaisi perinnettä pohjia myöten! Pikkuhiluilla väännetyt komediat ovatkin kerta toisensa jälkeen pesseet mennen tullen suurella rahalla rakennetut Hollywoodin isot veljensä. Kyvykkäät näyttelijät ovat jopa joutuneet runsaudenpulassa tyytymään vaatimattomampiin rooleihin. Esimerkiksi vallattomassa Todella upeeta -sarjassa Patsyn ja Edinan muotitalossa todellista taliaivoapulaista esittänyt Jane Horrocks joutui pitämään pitkään kykyjään pahasti vakan alla. Lontoon teatterimaailman sensaatiomaisen hittimenestyksen, The Rise and Fall of Little Voice näytelmän filmatisointi Laululintu osoittaa minkä tasoinen lahjakkuus brittisarjan sivurooliin oikein kätkeytyikään.

Englannin idyllisellä rannikolla sijaitseva hiljainen pikku tiilikaupunki elää omaa rauhallista elämäänsä erossa ympäröivästä maailmasta. Vinyylilevy on valttia ja katuja tallaavat tavalliset, eivät niin kiiltokuvankauniit näyttelijät. Tuttu piirre vaikkapa Peter Cattaneon hulvattomasta elokuvasta Housut pois (1997)! Sokeiden paratiisissa silmäpuolet ovat kuninkaita. Tarina alkaa, kun paikallinen pubien kova strara, hienossa Chevyssään ajava, huonoa Tom Jones -imitointia esittävä kykyjenetsijä Ray Say (Michael Caine) löytää elonsa parhaat päivät jo ajat sitten nähneen tyttöystävänsä (Brenda Blethyn) ullakolta todellisen helmen. Syrjäänvetäytyvän Laululinnun (Jane Horrocks) uskomaton kyky imitoida entisiä ja nykyisiä lavatähtiä saa kykyjenetsijän käymään ylikierroksilla - punnan kuvien noustessa silmiin nesteet nousevat päähän. Muutaman päivän mittainen tarina noususta ja tuhosta on valmis alkamaan.

Vain yhden tehtävän tähden

Laululintu tarjoaa erinomaisen otoksen Judy Garlandin, Shirley Basseyn, Marilyn Monroen ja Billie Holidayn parhaimmista klassikoista. Lauluissa on se oikea sävy ja tunnelma, väriä ja ilmettä löytyy säkeiden välistä. Ehkäpä juuri sen vuoksi Mark Hermanin ohjauksen lopussa esiintyvät krediittitiedot iskevätkin katsojaan tuhannen voltin voimalla: "All songs performed by Jane Horrocks." Ei siis mitään halpahintaista huulisynkkaa. Jim Cartwrightin Jane Horrocksille kirjoittama näytelmä (ja myöhemmin elokuvakäsikirjoitus) tarjoaa ennen kaikkea nimiroolinäyttelijälle foorumin esittää taidokkaita imitoijan lahjojaan, jopa liiaksi saakka kaiken muun jäädessä selvästi toissijaiseksi. Jopa itse Horrocksin esittämä hahmo jää ohjaajalta rakentamatta. Päänäyttelijättären erikoistaitoja osoittavat kohtaukset syövät liian pitkinä kerronnan tempoa ja ovat toisaalta liian lyhyitä osoittaakseen Horrocksin lahjojen todellisen repertuaarin.

Seniorinäyttelijät Michael Caine ja Brenda Blethyn dominoivat Laululintua vahvoilla roolisuorituksillaan. Erityisesti Caine loistaa ahdistusta ja vihaa, ylpeyttä ja yksinäisyyttä uhkuvassa hahmossaan. Myös Jim Broadbent onnettomana lavakoomikkona ja Annette Badland niukkasanaisena naapurin rouvana tuovat tarinaan lisämausteita. Laululinnulla on vahvuutensa, mutta myös heikot hetkensä. Mutta mikä tärkeintä? Englantilaiset elokuvat erottuvat selvästi tusinatavaroista ja valloittavat sydämiä vaatimattomilla ja pelkistetyillä väännöilläkin. Kovassa myötätuulessa oleva brittielokuva jatkaa Hollywoodin ahdistelua myös "linnun laulullaan".