Jumalan maan ihmiset

”Jotain mätää Tanskanmaalla”, näin totesi jo William Shakespeare Hamletissa (1599–1601). Tanskan ja sen alaisena siirtomaana pitkään olleen Islannin kulttuurien välisestä kohtaamisessa kertova Kutsumus (Vanskabte land, 2022) näyttää kolonialismin perinnön pohjoismaisten ihmisten näkökulmasta. Fargon (1996) tavoin väitettynä tositarinana Islannista löytyneille lasilevyille otettujen valokuvien pohjalta aukeavassa elokuvassa mennään staattiselta vaikuttavien otosten takaisen maailmaan ja sen konfliktien kuvaukseen.

Vanskabte land Lähtökohdiltaan Kutsumus tulee lähelle Shūsaku Endō romaania Silence (Chinmoku, 1966) ja Martin Scorsesen siitä vuonna 2016 ohjamaa samannimistä elokuvaa kristinuskon lähettiläistä heille vihamielisessä maassa. Kutsumuksessa tanskalainen pappi Lucas (Elliott Crosset Hove) lähtee 1800-luvun lopulla kirkkonsa toimesta Islantiin perustamaan uutta seurakuntaa. Matkaan tulkin ja kamerakaluston kanssa hyvin valmistautunut pappi saa kokea pohjoismaisen saaren hiljaisen ja ulossulkevan vihamielisyyden niin sen armottoman luonnon kuin paikallisen oppaansa Ragnarin (Ingvar Sigurdsson) kautta.

Hienon islantilaisdraaman A White, White Day (Hvítur, hvítur dagur, 2019), jonka pääosassa nähtiin myös Sigurdsson, ohjannut Hlynur Pálmason on ottanut Kutsumuksella ison askeleen taide-elokuvan suuntaan. Inspiraationa ovat olleet Ingmar Bergmanin uskontoa ja syyllisyyttä suljetussa yhteisössä kuvaavat draamat. Kutsumuksessa valokuvien asetelmalliset rajaukset kapeassa kuvasuhteessa 1.33:1 tiivistävät draaman intiimiksi ja pysähtyneeksi. Suurin kuohunta käydään keskushahmojen sisällä, mutta lopulta myös heidän ulkopuolellaan, kameran takana.

Vanskabte land Uskon tematiikka jätetään kuitenkin vain kehykseksi, jonka sisällä Kutsumus kuvaa kahden pohjoismaisen kulttuurin ja kielen yhteentörmäystä, jota elokuvan kaksikielinen dialogi sekä alku- ja lopputekstit symboloivat. Elokuvaa hallitsevan roolin tekevä Sigurdssonin Ragnar on tanskalaisen kulttuurin pakkokansallistamisen katkeroittama, mitä hän oppaan velvollisuudentunnostaan huolimatta purkaa naiivia Lucasta kohti. Kulttuurien yhdessä elämisen mahdollisuutta taas edustaa Tanskasta Islantiin lapsena tullut Anna (Vic Carmen Sonne), johon Lucas rakastuu.

Vieraana islantilaiseen kyläyhteisöön saapuva hiljaisen pohdiskeleva Lucas on sisäisessä kunnianhimossaan yhdistelmä omaa etuaan tavoittelevaa Daniel Plainview’ta sekä kiihkouskovaista saarnaaja Eli Sundayta elokuvassa There Will Be Blood (2007). Islantilaisen kyläyhteisön johtaja Carl (Jacob Lohmann) taas suojelee tyttäriään Annaa ja Idaa (Ída Mekkín Hlynsdóttir) sekä omaa luonnon kanssa yhteydessä elävää kulttuuriaan, jonka keskelle muutosta ja modernisaatiota edustava pappi outoine tapoineen ja kameroineen saapuu.

Vanskabte land Lucas on kuin Caspar David Friedrichin Vaeltaja sumujen yllä (1818) maalauksen henkilö Islannin majesteettisen sateen, sumun ja tulivuoren purkausten hallitseman luonnon armottoman keskellä, missä hän vähitellen kadottaa oman tarkoituksensa ja kristillisen moraalinsa. Pitkät otokset paljastavat niin islantilaisen kulttuurin sulkeutuneisuuden kuin luonnon voiman mädännyttää hyväkin ihminen. Symbolisesti tämä tiivistetään Lucaksen kadottaman ja etsimän islanninhevosen kautta.

Kutsumus on taiteellisesti erittäin kunnianhimoinen elokuva, jota Maria von Hausswolffin kuvaus ja Alex Zhang Hungtain musiikki kannattelevat. Kerronnallinen hitaus ja avoimuus kääntyvät pitkässä elokuvassa kokonaisuutta rasittaviksi tekijöiksi eivätkä nouse muun mise-en-scènen tasolle. Pohjoismaisen elokuvan kontekstissa Kutsumus edustaa paluuta kansainvälistä kiinnostusta tavoittelevien taide-elokuvien tekemisen pariin. Sen kuvaama pohjoinen kulttuuri sekä antikolonialistiset teemat varmasti resonoivat maailmallakin.

* * *
Arvostelukäytännöt