Kingsman: Salainen palvelu valkokangas

Sarjakuvabuumi ei osoita hyytymisen merkkejä elokuvamarkkinoilla. Toinen toistaan isompia produktioita pusketaan ulos jatkuvalla syötöllä, ja elokuvansa jo saaneita supersankareitakin kaivetaan yhä nopeammin uudelle kierrokselle. Itsensä harmillisen usein liian vakavasti ottavien supersankarielokuvien tulvassa ohjaaja Matthew Vaughn vuonna 2010 ilmestynyt Kick-Ass oli virkistävä poikkeus. Se repi supersankareiden naurettavuudesta kaiken irti, ja vältti silti kreisikomiikan farssitasolle luiskahtamisen.

Myös astetta vakavamman supersankarielokuva X-Men: First Classin (2011) ohjannut Vaughn hylkäsi suunnitelman ohjata sarjan seuraavan osan X-Men: Days of Future Past (2015) ja tarttui sen sijaan Kick-Ass-sarjakuvan kirjoittajan Mark Millarin ja Watchmenin kuvittajan Dave Gibbonsin kirjoittamaan The Secret Service -sarjakuvaan.

Kingsman: Salainen palvelu (2014) kuvaa nimensä mukaisesti brittiläistä agenttijärjestöä, joka toimii herrasmiespukimon kulisseissa. Isänsä menettänyt nuori raggari Eggsy (Taron Egerton) tutustuu järjestöön, kun omituinen herrasmies Harry Hart (Colin Firth) pelastaa hänet virkavallan hampaista. Pian Eggsy löytää itsensä vaativasta koulutusohjelmasta, jonka kautta hänellä on mahdollisuus, isänsä tavoin, tulla pyöreän pöydän ritarien mukaan nimetyksi agentiksi.

Tyyliltään Kingsman on lähempänä Kick-Assin räävittömyyttä kuin X-Men: First Classia, mutta sen vitsit jäävät silti parhaimmillaankin vain hymähdyttävälle tasolle. Kingsman ei anna myöskään näyttelijöilleen samanlaisia mahdollisuuksia kuin Kick-Ass tarjosi esimerkiksi arvostelujen pohjamutia pitkään kyntäneelle Nicolas Cagelle, joka teki elokuvassa virkistävimmän roolinsa sitten Adaptationin (2002).

Colin Firth tekee Kingsmanissa elokuvaa kannattelevan roolisuorituksen, mutta lukuun ottamatta Jason Bourne -henkistä lähitaistelua, rooli on hänelle tavanomainen. Tosin vakavahenkisessä vakoiludraamassa Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011) näytellyt Firth pääsee sentään roolihahmonaan Harry Hartina sanomaan, ettei hän pidä vakavista agenttielokuvista. Kingsman viittailee muutenkin jatkuvasti agenttiviihteen perinteeseen ja etenkin James Bond -elokuviin, mikä näkyy myös elokuvan jalkovälistä kurkistavissa mainosjulisteissa.

Uusimmassa elokuvassaan Vauhgn menee entistä pidemmälle kevyessä ja humoristisessa suhtautumisessaan väkivaltaan. Väkivaltaa on Kingsmanissa paljon, ja se on myös paikoin sijoitettu sellaiseen kontekstiin, että negatiivinen huomio elokuvan kotimaassa Yhdysvalloissa on ollut taattu. Mistään Ichi the Killerista (2001) ei kuitenkaan ole kysymys, sillä verta Kingsmanissa ei näytetä juuri lainkaan. Se on melkoinen saavutus elokuvalle, jossa esimerkiksi katkotaan raajoja, halkaistaan ihmisiä ja räjäytetään päitä. PG-13 -ikärajaa pakkomielteisesti tavoittelevien sarjakuvaelokuvien keskellä Vaughin lähestymistapa onkin mauttomuudessaan virkistävä.

Hieman laahaavan alun jälkeen Kingsman tarjoaa kelvollista viihdettä pipon löysäämiseen valmiille katsojalle. Marvel-filmatisointi The Guardian of the Galaxyn (2014) tavoin se toimii menevänä viihteenä, muttei kasva kertakäyttöfunktiotaan mieleenpainuvammaksi elokuvaksi. Kuten muutkin ohjaaja Vauhgin ja käsikirjoittaja Jane Goldmanin yhteistyönä syntyneet elokuvat (Kick-Ass ja Tähtisumua), myös Kingsman onnistuu taiteilemaan viihdyttäväksi maaperällä, jolla suurin osa vastaavista yrityksistä suistuisi armottomasti ärsyttävyyden puolelle. Sitä voi genren rajoissa pitää jo hyvänä suorituksena.