Kauhea nainen valkokangas

Christian Tafdrupin Kauhea nainen tuotiin provokatiivisesti teatteriensi-iltaan Suomessa naistenpäivän jälkimainingeissa. Elokuvassa nuori mies joutuu päättäväisen naisen tossun alle. Kotimaassaan Tanskassa elokuva on noussut yleisömenestykseksi, mutta sai myös arvosteluja naisvihamielisestä asenteestaan.

Rasmus (Anders Juul) tapaa kosteissa kotibileissä Marien (Amanda Collin), joka vaikuttaa täydelliseltä naiselta. Alkusuhde on täynnä yllätyksiä alusvaatteissa ja pitkiä aamuja sängyssä. Muutto yhteen tuntuu luonnolliselta askeleelta parisuhteessa. Sen jälkeen Rasmus kuitenkin tuntee häviävänsä, kun Marien tavarat alkavat viedä pinta-alaa heidän yhteisessä asunnossaan. Arvostelun kohteeksi joutuvat myös hänen ajankäyttönsä, ruokailutottumuksensa ja jopa valmiudet täyttää tiskikone.

Kauhea nainen voi aluksi näyttäytyä huvittavalta karikatyyriltä modernista parisuhteesta ja sen karikoista. Se käyttää pohjanaan stereotyyppejä miesten ja naisten rooleista parisuhteessa ja keinoista, joilla he pyrkivät kommunikoimaan. Sen esimerkit ovat kuitenkin sekoitus miesasialiikkeen ideoita ja naistenlehden parisuhdetestejä, eikä elokuva pääse pintaa syvemmälle pariskunnan kommunikaatio-ongelmiin. Suurimpana syynä tähän on elokuvan yksipuolinen näkökulma tarinaan.

Elokuva tekee selväksi, että Rasmus ei voi mitään paholaismaiselle Marielle. Naisen katse rikkoo jo alkumetreillä neljännen seinän ja paljastaa hänet tietoiseksi maailmasta tavalla, jota Rasmus ei voi koskaan käsittää. Marie osaa manipuloida miestään murjottamalla ja käyttämällä seksuaalisuuttaan hyväkseen tarpeen vaatiessa. Marien mallikelpoisen pinnan alta löytyy vain persoonaton ja huomionkipeä kuori, joka suorittaa parisuhdettaan ihanteiden mukaan. Rasmuksen kohdalla samaa tyhjyyttä arvotetaan rehellisyytenä. Päähenkilöt eivät olekaan oikeita ihmisiä, joiden seurassa haluaisi viettää aikaa, vaan yksinkertaisia ja kasvottomia arkkityyppejä.

Jos Kauhean naisen käsikirjoitus olisi yrittänyt pureutua sukupuolten välisiin kommunikaatiokatkoksiin, olisi lopputuloksena voinut olla edes kohtuullinen komedia modernista avoliitosta. Nyt televisuaalisella elokuvalla on vain tarjota vanhoja ja pinnallisia vitsejä siitä, miten miehet ja naiset eivät voi koskaan kohdata samalla viivalla. Rasmuksen ystävät muuttuvat hitaasti lapsia vahtivaksi isäarmeijaksi, joiden kotien seiniä koristavat tylsät sisustustaulut ja levykokoelmat siirtyvät kirpputoreille.

Parisuhteet näyttäytyvät Kauheassa naisessa pelinä, jossa naisilla on kaikki valta ja jota miehet ovat liian tyhmiä pelaamaan. Ennen kaikkea se on peli, jossa on vain yksi voittaja. Vanhanaikaisten sukupuolimallien ystäville elokuva varmasti pönkittää tuttuja uskomuksia. Miehet esitetään yksinkertaisina viettejään seuraavina eläiminä ja naiset laskelmoivina robotteina, jotka haluavat vain vangita miehen parisuhteeseen. Kauhea nainen maalaa surullisen kuvan niin miehistä kuin naisistakin, joka on epäreilu kaikkia sukupuolia kohtaan.