Kertaalleen koettua

Neljän vuoden takainen toimintakomedia The Hitman's Bodyguard (2017) menestyi sen verran hyvin, että sille työstettiin jatko-osa. Kuvio on jotakuinkin sama, vaikka toki pahiskaraktääri onkin vaihtunut valkovenäläisestä kreikkalaiseksi pohataksi (Antonio Banderes). Tällä kertaa Samuel L. Jacksonin esittämä palkkatappaja Darius kaapataan, ja häntä lähtee pelastamaan turvamies Bryce (Ryan Reynolds) sekä Dariuksen vaimo Sonia (Salma Hayek).

Hitman's Wife's BodyguardSuhteellisen saumattomasti toiminut Reynoldsin ja Jacksonin parivaljakko on saanut Hitman's Wife's Bodyguardissa rinnalleen jälkimmäisen puolisoa jo ensiosassa esittäneen Salma Hayekin. Tasapuolisuuden nimissä Brycen taustoista kaivetaan esiin hänen isäpuolensa, jonka kuosiin hyppää Morgan Freeman. Kokoonpano on nimekäs, kokenut ja niiltä osin kuin mahdollista toimii välillä hyvinkin yhteen. Komiikkaa ei silti onnistuta saamaan aikaiseksi kuin muutamissa kohdissa. Kässäröijien käsitys huumorista nojaa liikaa ylettömään kiroilun ryöstöviljelyyn, joka entisestään jäykistää muka letkeää tunnelmaa.

Etenkin Sonian hahmolle on kirjoitettu paikoin nolottavia voimasanaoksennuksia, jotka saavat Hayekin turvautumaan yli-ilmaisuun. Parhaat palat ovat edelleen Reynoldsin ja Jacksonin kahden kesken, ja herroilla lienee ollut ainakin ajoittain hauskaa kuvauksissa. Jatko-osissakin kannattaisi luottaa enemmän yksinkertaisuuteen kuin liikaan kohellukseen ja usein turhien uusien hahmojen esiinmarssituksiin. Uusien ja vanhojen hahmojen välinen dynamiikka ei kehity, ja toisaalta eipä sen ehkä halutakaan.

Hitman's Wife's BodyguardSiinä missä ykkösosa onnistui paikoin tyylikkäästi irvailemaan Bodyguard-filkalle, kakkonen yrittää jatkaa prosessia totutuin pop-kulttuurilainoin siinä onnistumatta. On yli-imeliä biisejä (esimerkiksi Lionel Richien Hello) herkistämässä väkivaltapotpureita. Juoneen liittyvänä lainana esiintyy viitteitä kasarikomediaan Overboard. Tämä koettiin jo aikaisemmin. Nyt olisi jotain muutakin kaivattu kuin lisää tehosteita ja kovaa meuhkaamista.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä