Haudattu valkokangas

Haudatussa on yksinkertainen idea. Paul-niminen mies herää maan alle haudatusta puuarkusta, mukanaan sytkäri ja kännykkä. Kännykän mukanaololle on hyvä peruste. Tämän enempää ei elokuvan tapahtumista kannatakaan ottaa selvää etukäteen. Ensinnäkään siitä ei hyötyisi mitenkään, sillä elokuvassa ei näin kerrottuna loppujen lopuksi tapahdu paljoakaan.

Mutta koettuna elokuva on hyytävä. Ainoa kommunikointikeino ulkomaailmaan on kännykkä, jonka avulla mies yrittää selvittää mitä on tapahtunut ja miten hän pääsisi arkusta pois. Elokuvassa onnistutaan pitämään jännitystä yllä puolentoista tunnin ajan, saadaan katsoja eläytymään Paulin tilanteeseen ja luodaan ahdistavia ja enimmäkseen uskottavia kohtauksia hyvin rajatuilla resursseilla.

Toiseksi elokuvakokemus on sitä intensiivisempi, mitä vähemmän tietää. Epätavallisen skenaarionsa vuoksi tapahtumien kulkua ei kykene ennustamaan.

Itsekin vastaavanlaisia rajoituksia elokuvissaan kokeillut Hitchcock olisi innoissaan Chris Spaldingin käsikirjoituksesta, joka pitkän aikaa oli kuumaa kamaa Hollywoodissa. Elokuvaa pidettiin kuitenkin kuvauskelvottomana, onhan kyseessä elokuva miehestä arkussa. Espanjalainen ohjaaja Rodrigo Cortés on kuitenkin pysynyt uskollisena käsikirjoitukselle. Arkusta ei kertaakaan leikata ulkomaailmaan, mikä on erittäin hyvä päätös. Katsoja tietää vain sen mitä Paul tietää ja kokee tilanteen hänen kauttaan. Paulia esittävä Ryan Reynolds tekee kelpo työtä käydessään läpi eri tunnetiloja.

Koska arkku on ainoa tapahtumapaikka, se rajoittaa käytettävissä olevia kuvakerronnan keinoja. Arkussa olevia valonlähteitä – sytkäriä, kännykän näyttöä – on hyödynnetty hyvin. Cortés käyttää paljon äärimmäisiä lähikuvia ja mielikuvituksellisia kamerakulmia luodessaan tehoavan esityksen erittäin ahtaasta tilasta ja sen sisällä olevan miehen mielentiloista.

Pieniä kauneusvirheitäkin elokuvassa on. Vaikka sen kummempaa taustatarinaa ei ole, muutama kohtaus on haluttu käyttää poliittiseen kommentointiin, mikä on turhaa. Haudattu on tehokas trilleri sellaisenaan, eikä tarvitse minkäänlaista laajempaa kontekstia toimiakseen.

Hienointa elokuvassa on, että se todellakin toimii loppuun asti unohtamatta konseptiaan. Olisi ollut helppoa repäistä tarinan suuntaa muuttava juonenkäänne jos toinenkin loppupuolella, mutta siihen ei sorruta. Jännitysmomenttia onnistutaan kasvattamaan aina lopputeksteihin saakka.

Toista katsomiskertaa Haudattu tuskin kestää. Tämä on vain fakta eikä elokuvaa arvottava asia. Joistakin elokuvista löytyy uusia puolia monien katsomiskertojen jälkeen, jotkut antavat annettavansa kerrasta. Jälkimmäiset eivät kuitenkaan ole millään tavoin huonompi kategoria. Haudattu tarjoaa hienon, mieluusti teatterissa nautittavan elokuvakokemuksen. Enempää ei voi vaatia.