Neljäs tuoli valkokangas

Suomalainen dokumenttielokuva elää 2000-luvulla vahvaa nousukautta. Tuotantojen määrä on noussut ja näkyvyys lisääntynyt sekä kotimaassa että kansainvälisillä areenoilla. Suomalaiset ovat päässeet osallistumaan alan keskeisille kansainvälisille festivaaleille ja myös menestyneet, mikä on lisännyt dokumenttielokuvan arvostusta edelleen kotimaassa.

Nousuun ovat vaikuttaneet rahoituksen lisääntyminen ja muu institutionaalinen tuki sekä koulutukseen satsaaminen. Suomen elokuvasäätiö ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus perustivat 1998 yhteisen projektin lyhyt- ja dokumenttielokuvien markkinointia ja kulttuurivientiä varten, mikä on vaikuttanut osaltaan merkittävästi alan kukoistukseen ja esimerkiksi esitysmäärien kaksinkertaistumiseen lyhyessä ajassa. Myös 1990-luvun alussa käynnistetyt yhteistuotannot Yleisradion TV1:n ja TV2:n Dokumenttiprojektin kanssa ovat tukeneet kehitystä.

Charlotte Airaksen tänä vuonna valmistunut ohjaus Neljäs tuoli on hyvä esimerkki edellä kuvatusta kehityksestä. Neljännen tuolin valmistumista ovat tukeneet niin SES, AVEK kuin Dokumenttiprojekti. Pienessä maassa muut rahoituslähteet ovat harvassa, joten edellä mainittu tuki on ollut pienen budjetin elokuvalle välttämätöntä. Televisio on myös tärkeä esityskanava, sillä vain murto-osa dokumenttielokuvista pääsee teatterilevitykseen. Neljäs tuoli esitetään Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla 21.9. ja TV2:n Dokumenttiprojektissa 3.10.

Neljännen tuolin aihe on elokuvallisesti haastava. Se kuvaa englanninkielisen alaotsikkonsa mukaisesti "sodan lopettamisen taitoa". Kohteena on Kosovon kriisin ratkaisemiseksi käydyt neuvottelut 1999. Monisyistä diplomaattista prosessia pyritään havainnollistamaan rakentamalla kuva neuvotteluista Yhdysvaltain Strobe Talbottin, Venäjän Viktor Tšernomyrdinin ja Suomen presidentin Martti Ahtisaaren välillä.

Kriisien selvittämiset ovat hitaita prosseja, jotka jäävät monimutkaisuudessaan mediassa taka-alalle. Lisäksi neuvottelut ovat yleensä elokuvallisesti yhtä kiehtovia kuin eduskunnan täysistunnot. Onkin ymmärrettävää, että suurin osa kansainvälisistä kriiseistä suodattuu fiktiopuolelle vauhdikkaiksi agenttitarinoiksi. Myös Neljännen tuolin ansiot ovat ennemmin informatiiviset kuin esteettiset – mitä ei tietysti tule vähätellä.

Rakenteen ja tyylillisten valintojen osalta Neljäs tuoli on hyvin tyypillinen televisiodokumentti. Se koostuu pääasiassa haastatteluista, joissa Talbott, Tšernomyrdin ja Ahtisaari muistelevat neuvotteluja ja kertovat niihin liittyviä anekdootteja. Haastattelijaa tai tekijää ylipäätään ei tuoda esille. Yleiskuvien yllä jyllää kuin taivaasta muhkeasti kaiutettu (mies)kertojanääni. Melodramaattista musiikkia on ripoteltu sopivasti neuvottelujen kinkkisiin kohtiin nostattamaan tunnelmaa. Sopii kysyä, tekeekö ajoittainen ylidramaattisuus elokuvan haastavasta aiheesta katsojaystävällisemmän, vai viekö se huomion pois itse aiheesta.

Lopputulos on varsin särmätön, ja on lipsahtaa useassa kohdassa keskinäisen kehumisen (herra)kerhoksi. Talbott, Tshernomyrdin ja Ahtisaari kiittelevät toisiaan kukin tahoillaan. Tunnelma on miltei liian leppoisa. Itse konflikti kun tuntuu elokuvan miellyttävässä ilmapiirissä hyvin kaukaiselta.

Dokumentin keskeiseksi ongelmaksi muodostuu sen etäisyys kriisiin, jota yritetään selvittää. Miten saavutettu, elokuvassa selkeästi diplomaattien voitoksi luonnehdittu, lopputulos näkyi Kosovossa? Lisäksi tuntuu oudolta, ettei seitsemän vuotta kriisin jälkeen valmistuneeseen elokuvaan ole liitetty minkäänlaista historiallista perspektiiviä.

Neljäs tuoli viittaa neuvotteluiden näkymättömään osapuoleen, Slobodan Miloseviciin, jonka taivuttelu ja suostuminen serbijoukkojen vetämiseen pois Kosovosta oli päämäärä ja kriisin ratkaisu. Talbott oli nostanut metaforisen neljännen tuolin neuvottelupöydän ääreen, jotta kolme rauhantekijää olisi muistanut yhteisen päämäärän ja välttänyt keskinäisiä kahnauksia. Myös elokuvassa Milosevicin hahmo on vaikuttava taustavoima. Sen pelote muistuttaa katsojia siitä, mitä Balkanilla olisi saattanut tapahtua, jos neuvottelut olisivat epäonnistuneet.