Diva of Finland valkokangas

Tyttöjen sekä nuorten naisten kertomukset ovat olleet näkyvästi esillä kotimaisissa elokuvissa viime vuosien aikana. Otanta on ollut vaikuttavan moniäänistä niin dokumenttien (Hobbyhorse Revolution) kuin puhtaan fiktion (Toiset tytöt, Tyttö nimeltä Varpu, Miami, Aurora) saralla. Nyt joukon jatkoksi astuu Maria Veijalaisen käsikirjoittama ja ohjaama esikoispitkä Diva of Finland.

Pudasjärvellä asuva Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski) on jumissa itsensä kanssa. Musiikillisesti lahjakas nuori on epävarma tulevaisuudestaan kirjoitusten jälkeen. Pienessä kaupungissa haaveet eivät tunnu yltävän lähialueita pidemmälle ja kunnianhimo on vain katoava harha.

Eräänä päivänä kaupunkiin saapuu ulkopaikkakuntalainen Silja (Linda Manelius). Uusi tulokas on kuin Hennan omien epävarmuuksien heijastava pinta, kaunis ja suosittu monilahjakkuus, joka välittömästi vetää koulun tiiviit rivit ympärilleen. Kateus ja alemmuudentunne saavat Hennan seuraamaan Siljan jokaista liikettä, mikä vain lietsoo naisen patoutunutta katkeruutta.

Diva of Finland on draamakomedian elkein säkenöivä nuorisokuvaus, joka sukeltaa nuorten naisten väliseen kilpailukulttuuriin sekä pakonomaiseen suosion tavoitteluun. Elokuvan keskiössä on itsensä arvottaminen suhteessa toiseen, siitä kumpuava epävarmuus, jota ruokkii ulkopuolelta tulevat huomiot sekä oma asema ikätoverien silmissä.

Suosion ja menestyksen mittareina toimivat somealustojen seuraajamäärät sekä sosiaaliset verkostot. Asema pikkukaupungin kestotähtenä on kuitenkin haavoittuva ja näkyvyys internetissä pään yläpuolella heiluva kaksiteräinen miekka. Tässä tulenarassa ympäristössä naisten välinen myrkyllinen suhdedynamiikka ohjaa itseään synkille vesille, jossa toinen henkilö nähdään omaa jalansijaa nakertavana häiriötekijänä ja identiteetin vaurioittajana.

Veijalainen pureutuu tärkeään aiheeseen sopivalla määrällä draamantajua sekä koomista keveyttä välttäen sanomakeskeisessä tekstissä piilevän saarnaavuuden vaaran. Elokuva kuvaa nuorten päähenkilöiden ajatusmaailmaa myötämielisesti mutta samalla ymmärtäen siinä piilevän huvittavan absurdiuden. Pliisujen opetuksien sijaan elokuva ottaa tasapainoisemman linjan, jossa huomion hakemisen kritiikki ei kärjisty ihannoimaan nurkkakuntaista nyhjöttämistä oman elämän valuessa silmien ohi.

Ohjauksen harkitut tyylivalinnat antavat teokselle tukevat rakenteet. Paikallisen puheenparren rentous ja pohjoismaisten nuorisdraamojen televisiomainen estetiikka häivyttävät keinotekoisuuden tunnun kokonaisuuden ympäriltä. Näyttelijöiden luontevat tulkinnat yllättävät raikkaudellaan.

Tyyliltään ja sisällöltään harkittu teos pureutuu tärkeään aiheeseen helposti lähestyttävällä ja hyvin painotetulla tavalla. Kokonaisuus ei haasta lajityypin perusteita uudelleen, mutta pienen elokuvan ansiot kantavat tavanomaisuuksien yli. Kerronnan osittainen kangistelu ja hetkittäiset epäpuhtaudet rokottavat onnistuneen debyyttiohjauksen laatua lähinnä nimeksi.