Breaking Back to Life
Walter Whiten (Bryan Cranston) tarinan palkitsevasti pamauksella päättänyt aikansa kehutuin tv-sarja Breaking Bad (2008–2013) jätti tämän pitkäaikaisen kumppanin Jesse Pinkmanin (Aaron Paul) näennäisesti vapaana vangitsijoiltaan, ajamaan Chevrolet El Caminolla New Mexicon pimeään autiomaahan.
Sarjan luoja Vince Gilligan piti pitkään kertomaansa tarinaa valmiina, mutta palasi lopulta vuonna 2017 Jessen avoimeksi jääneen kehityskaaren pariin uudella käsikirjoituksella, joka kuvattiin tuttujen tekijöiden voimin pitkälti salassa Albuquerquessa ja sen lähialueilla New Mexicossa. Sen julkaisualustaksi valikoitui Netflix ja Yhdysvalloissa sarjan kotikanava AMC sekä rajoitettu teatterikierros.
Siinä missä Breaking Bad kuvasi Mr. Whiten henkistä vapautumista keskiluokkaisesta ja keski-ikäisestä elämästään huumeparoni Heisenberginä El Camino on Jessen kasvutarina kärsineestä rikollisesta takaisin ihmiseksi. Roolissa parhaimmillaan oleva Aaron Paul on onnistunut kehittymään itsevarmasta kirosanoja laukovasta hip hop -huumediileristä liikaakin kärsimystä kokeneeksi murtuneeksi mieheksi, joka pyrkii aloittamaan uuden elämän keinolla millä hyvänsä. Se on kuitenkin metamfetamiinin valmistuksen tavoin vaikea prosessi, mitä seurataan Jessen rinnalla hetki hetkeltä.
Sarjan koukuttavaksi tehneet rikollisentoiminnan tavalliselle elämälle aiheuttamat vaikeudet ja niiden ratkomisesta nouseva humoristisuus sekä jännitys ovat säilyneet El Caminossa. Tunteellisen kohtaamisen ystäviensä Badgerin (Matt Jones) ja Skinny Peten (Charles Baker) jälkeen Jesse ajautuu useisiin kiperiin tilanteisiin poliisin ja rikollisten kanssa, joissa jännitys kasvatetaan tehokkaasti äärimmilleen ja laukaistaan yllättävinkin tavoin. Elokuvakerronta toimii Jesseen rajatussa tarinassa yllättävän tehokkaasti muistuttaen pienimuotoisuudessaan rikosgenren parhaimpia edustajia.
Pakomatkan lisäksi melkein yhtä paljon aikaa käytetään takaumiin Jessen vankeuden aikaisista kokemuksista uusnatsien, erityisesti yksinkertaisen Toddin (Jesse Plemons) työjuhtana. Elokuvan tematiikan tiivistävät merkitykselliset keskustelut Jessen elämän mahdollisesta suunnasta sarjan keskeisimpien hahmojen kanssa, joista useat tekevät paluun. Sarjan päättymisestä kuluneet kuusi vuotta ovat jättäneet jälkensä pieninä jatkuvuusvirheinä näyttelijöiden ulkonäköön sekä vanhojen tapahtumien lavastukseen.
Suuremman budjetin ja kuvausaikataulun tarjoama hengitystila näkyy rauhallisessa rytmityksessä sekä New Mexicon avarissa maisemissa, joiden käyttö tukee sarjassa vain pinnalliseksi jääneitä neo-Westernin elementtejä tarinan metaforisten tasojen lisäksi. Yhteiskunnan ulkopuolisena harmaalla alueella toimivana antisankarina Jessen moraalinen koodisto kantaa yllättävän pitkälle ennen kuin kosto saa vallan, jolloin Gilligan on jo saanut katsojan tämän puolelle, kuten sarjassa kävi äärimmäisiin tekoihin sortuvan Whiten tapauksessa.
Monet saattoivat odottaa El Caminolta enemmän, kuten jatkoa Whiten tarinalle, joka todella päättyi sarjassa, vaikka sen seuraukset ovat vahvasti läsnä, sekä Jessen menneisyyden ihmissuhteiden laajempaa käsittelyä. Lopulta elokuva tarjoaa takaumien värittämänä Jessen hyvinkin suoraviivaisen ja sarjan jatkumon kannalta loogisen pakotarinan niin fyysisestä kuin henkisestä vankeudesta. Vain yksittäiset hetket tuntuvat fanipalveluksilta juonen soljuessa eteenpäin Rio Granden voimalla. Sarjan tapahtumiin viitataan vain ohimennen ja juonen kuljetuksen kannalta välttämättömästi.
Nimensä mukaisesti vain Breaking Badin katsojille tehty elokuva tarjoaa kahden tunnin verran samaa vanhaa tunnelmaa, toisin kuin komediallisempaan suuntaan lähtenyt spin-off Better Call Saul (2015–). Sarjan historian melankolisesta painolastista huolimatta pohjavireeltään optimistinen El Camino on erittäin onnistunut ja olemassaolonsa osana sarjamaailman kokonaisuutta perusteleva rikoselokuva. Muiden kuin Breaking Badin nähneiden on turha tälle viimeiselle matkalle El Caminon takapenkille hypätä ennen sarjan katsomista.
Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 2 henkilöä
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta