Ystävä valkokangas

Eteläkorealainen elokuva saa Suomessa ensi-iltansa yleensä televisiossa tai festareilla. Nyt kaupallisessa levityksessä nähtävä Ystävä on kotimaassaan lyönyt katsojaennätykset, ja voisi olettaa, että se kiinnostaisi Suomessa muitakin kuin aasialaisen elokuvan harrastajia. Aihepiirinä ovat rikollisten ystävyys, kunnia ja välienselvittelyt. Siis tutut draaman ainekset lukemattomista länsimaisista - kuin myös aasialaisista - rikoselokuvista. Vähän liiankin tutut, ikävä kyllä.

Ystävän lähtökohdat ovat varsin kunnianhimoiset. Tavoitteena ei ole vain tavallinen action, vaan suuren mittakaavan gangsterieepos. Tarina alkaa lupaavasti neljän ystävyksen lapsuuskuvauksena. Pian siirrytään kuvaamaan aikuiseksi kasvaneiden kaverusten erilaisia valintoja ja ajautumista rikoksen poluille. Raha ja valta syrjäyttävät ystävyyssuhteet, ja veljistä tulee nyt verivihollisia. Kasvutarina eri suuntaan lähtevistä ystävistä on tuttu ja vähintään Shakespearesta lähtien, olkoonkin, että ohjaaja-käsikirjoittaja Kyung Taek-Kvakilla on ilmeisesti henkilökohtaisia muistoja pelissä.

Kuvat Sergio Leonen Suuresta Gangsterisodasta ja monesta muusta lajityypin merkkiteoksesta risteilevät mielessä Ystävää katsoessa. Ohjaajalla on hyvät esikuvat, mutta niiden painolasti musertaa elokuvassa sen, mikä olisi ollut uutta ja omaperäistä. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä tuskaisemmaksi katsojan olo tulee. Ei siksi, että elokuva olisi huono, vaan siksi, että se ei pysty lainkaan lunastamaan alun herättämiä lupauksia. Alkupuolen kiinnostava henkilökuvaus kapenee paperinohueksi tyypittelyksi, henkilöitä on liikaa ja rikollisten veriset välienselvittelyt seuraavat toistaan ilman jäsentävää kokonaisnäkemystä.

Langat siis karkaavat pahasti käsistä. Välillä tuntuu, että katsoisi jotain neljän tunnin tv-sarjasta elokuvaksi typistettyä torsoa. Kerronta muuttuu poukkoilevaksi ja hermostuneen katkonaiseksi. Lopussa maltetaan jo keskittyä olennaisiin teemoihin, mutta siinä vaiheessa moni katsoja on jo luultavasti tipahtanut kärryiltä. Reilu karsiminen ja keskittäminen olisi voinut tehdä Ystävästä hienon gangsterielokuvan. Nytkin siinä on muutamia innostavia hetkiä, mutta kokonaisuutena se on hukattujen mahdollisuuksien elokuva.