Burleski valkokangas

Tarvitaan legenda tekemään tähti. Näin julistavat Burleskin mainokset. Tällä viitataan vanhaan tarinaan, jossa väistyvä lavatähti opettaa elämänviisauksia nuorelle tulokkaalle. Burleskin kohdalla tarkoituksena on myös rinnastaa Christina Aguileran debyytti Cherin uranvaihdokseen musiikkimaailmasta valkokankaille. Menestyksekkään uran Hollywoodissa tehnyt Cher on onnistunut siinä, missä niin moni musiikkimaailman tähti on kompuroinut, joten tulevaisuutta kuvaileva mainoslause maalaa yltiöpositiivisen kuvan Aguileran kyvyistä.

Köyhän tarjoilijan matka revyymaailman tähdeksi vaatii omistautumista ja kovaa työtä. Kun Ali (Cristina Aguilera) päättäväisesti pysyy valitulla tiellään, alkavat ovetkin avautua. Siinä sivussa hän löytää äitihahmon Burlesque-klubin omistajasta (Cher), eikä lukuisilta ihailijoiltakaan vältytä. Kyseessä on siis periamerikkalainen unelma kaikessa komeudessaan.

Burleski ei suoranaisesti ole musikaali, vaan musiikintäytteinen elokuva. Enemmän kuin Cabaret (1972) tai Chicago (2002) kyseessä on Crossroads (2002) tai Coyote Ugly (2000). Musiikkinumeroita elokuvassa on paljon, mutta ne yhdistetään harvoin tanssikohtauksiin ja kun niin tehdään, jäävät tanssijat taka-alalle. Valokeila on koko ajan Aguilerassa. Suoranaista myötähäpeän pelkoa ei Burleskissa ole, mutta Aguileran näyttelijäntyöstä löytyy yhtä paljon ilmaisuvoimaa kuin Cherin kiristetyistä kasvoista. Monotonista näyttelemistä on paikattu runsaalla laulumäärällä, ja Aguileran musiikin ystäville elokuva tarjoaakin jotain sisältöä.

Burleskin suurin ongelma on, ettei elokuva ole käyttänyt hyväkseen musikaalin suureellisia elementtejä. Sen tanssikohtaukset on pilkottu lähikuviin laulavasta Christinasta. Koreografiat ovat yksinkertaisia ja muistuttavat enemmän Pussy Cat Dollsin musiikkivideoita kuin oikeaa burleskia. Välillä elokuva viittaa suoraan menneisiin musikaaleihin Bob Fossea mukaillen. Elokuvasta löytyy kömpelö kopio Liza Minellin tuolitanssista musikaalissa Cabaret (1972), ja tässä onkin Welcome to Burlesque -alkunumeron ohella ainoa yritys kabareetyyliin. Myös elokuvaa varten tehdyt kappaleet ovat tavallisia Christina Aguilera -lauluja, eivätkä ne toimi musikaalinumeroina.

Paperinohuen juonen voisi antaa anteeksi, jos sitä tasapainottaisivat dynaamiset musiikkinumerot. Burleski on kuitenkin mittatilaustyö Christina Aguileralle ja sen on tarkoitus korostaa vain hänen musiikkiaan ja ihmetellä hänen laulutaitojaan. Kun lähtökohtana on näin väsähtänyt idea, jäädään auttamattomasti ylipitkän musiikkivideon tasolle, mistä puuttuu kaikki ilo ja into.