Free Radicals valkokangas

Päähenkilöttömistä elokuvista, joissa pienen ihmisjoukon elämät nivoutuvat ihmeellisellä tavalla yhteen, on tulossa lajityyppi. Niitä voisi kutsua vaikkapa kudelmaelokuviksi. Itävaltalaisen Barbara Albertin Free Radicals on sukua näiden elokuvien huippuihin kuuluvalle Magnolialle. Molemmissa kuvataan ihmisten yksinäisyyttä ja ahdistusta raadollisen kauniisti. Elokuvien synkkyydessä on outoa lohdullisuutta. Paskaahan tämä elämä on, mutta joku voima se meidät pistää selviämään päivästä toiseen. Huumori on mustanpuhuvaa.

Free Radicals -elokuvan ihmiset yhdistää toisiinsa sosiaalisten suhteiden monihaarainen verkosto, jonka solmukohtia ovat esimerkiksi perhe, koulu, kuoro, lastentarha, psykoterapiaryhmä tai ostoskeskus. Albert paljastaa ihmistenväliset yhteydet ja temaattisen yhdenmukaisuuden rauhallisesti nautiskellen. Kaikkien henkilöiden elämään liittyy jonkinlainen onnettomuus tai kuolema. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat surusta toipuminen, menetys, syyllisyys ja anteeksianto. Elokuvan englanninkielinen nimi kuvaa elokuvan henkilöitä erinomaisesti. Vapaat radikaalit ovat epävakaita atomeja tai molekyylejä, koska niillä on pariton elektroni. Ne ovat hyvin reaktiivisia ja pyrkivät tasapainoon joko luovuttamalla tai vastaanottamalla yhden elektronin.

Elokuvan alussa Manu (Kathrin Reseterits) on palaamassa Brasilian-lomalta Itävaltaan. Kone syöksyy mereen. Manu selviää ainoana hengissä. Kuolema tulee vasta kuusi vuotta myöhemmin auto-onnettomuudessa ja kamera siirtyy liikaa tunteilematta kuvaamaan vainajan lähipiiriä vuoden ajaksi.

Uskomattoman intensiivisen näyttelijäntyön tekee 6-vuoden kieppeillä oleva Deborah Ten Brink, joka esittää Manun eksistentialistisia kysymyksiä pohtivaa tytärtä Yvonnea. Hänelle paralleeli hahmo on teini-ikäinen Patricia (Desirée Durada), koulukiusattu, spiritismiä harrastava outolintu. Patricia on sitä, mitä Yvonnesta todennäköisesti tulee isompana. Tyttöjä voisi pitää elokuvan voimakeskuksina, joiden ympärillä näkymätön todellisuus on yhtä käsinkosketeltavaa kuin näkyvä.

Aikuisten arkisempi problematiikka on kuvattu kierolla huumorilla. Sisäänpäinkääntyneitä, surkuhupaisia henkilöitä ja heidän pieniä ympyröitään kuvataan kaunistelematta mutta hellästi ymmärtäen. Jokaisella on oma tapansa lievittää pahaa oloaan. Belindalla (Gabriela Schmoll) on pakkomielle ilmaislahjoista, kilpailuista ja arvoista. Hän ikään kuin perii takaisin sitä kaikkea, mitä häneltä on jäänyt elämältä saamatta. Belindan isätön tytär Sandra (Bellinda Akwa-Asere) hakee apua ahdistukseensa psykoterapiaryhmästä, joka on kaikessa kolkkoudessaan myös hyvin koominen. Marion Mitterhammer tekee kauhean kauniin roolityön Manun umpihulluna sisarena Gerlindenä, joka juoksentelee pitkin kaupunkia ihme hepenissä ja juo maitoa henkensä eheyttämiseksi. Gerlinden ja pienen Yvonnen välisessä suhteessa on selittämätöntä voimaa.

Jotkut Free Radicals -elokuvan henkilöistä hakevat lievitystä yksinäisyyteensä seksistä. Manun ystävä Andrea (Ursula Strauss) bailaa ja pokaa, kunnes alkaa tuntua pahalta. Sekopäinen Gerlinde hakee yhtymäkohtaa kanssaihmisten todellisuuteen asettumalla hajareisin invalidimiehen syliin. Mekaaninen lihan läiske saa ihon kananlihalle.

Barbara Albertin toinen pitkä elokuva on mystisen monitasoinen. Elokuvan luonteeseen kuuluu, että lopussa ei ole grande finalea, jossa palat loksahtaisivat paikoilleen ja tuloksena olisi kokonainen tarina. Free Radicalsissa jokainen ihminen on jatkuva tarina. Pienten ihmisten karu arki ja suuret tragediat ovat läsnä rinnakkain luoden elokuvaan vahvoja jännitteitä. Vaikka kuvattavia henkilöitä on useita, jokaiseen syntyy intiimi suhde. Eikä näitä suhteita sanota irti heti kun lopputeksteissä aletaan kiitellä catering-palvelua.