Black Sheep - musta lammas valkokangas

Sormusten herrojen taannoinen kuvaaminen Uudessa-Seelannissa oli onnenpotku maan taloudelle. Turistit tulivat tutustumaan kuvauspaikkoihin ja maisemiin sankoin joukoin. Myös filmiteollisuus sai projektin myötä rutkasti ammattitaitoista työväkeä. Monia Hollywood-elokuvia onkin kuvattu sormustrilogian jälkeen Uudessa-Seelannissa, ja paikallisetkin elokuvat ovat saaneet osansa nosteesta.

Nykyhetken uusiseelantilainen elokuva olisi helppo typistää Peter Jacksoniin ja hänen menestykseensä, vaikka totuus on tietysti paljon monipuolisempi. Black Sheep – musta lammas on kuitenkin elokuva, joka melkeinpä vaatii vertailua Jacksoniin.

Jonathan Kingin ohjaama kauhukomedia verenhimoisista lampaista on vanhakantaista hassuttelua suolenpätkillä. Verellä läträämisestä ja huumorista tulee mieleen Jacksonin uran alkupään elokuvat Bad Taste (1987) ja Braindead (1992). Mutta siinä missä varsinkin Braindead aikoinaan vei gorehupailun huippuunsa, on Black Sheep jo retroilua. Toisin kuin vaikkapa vuoden 2004 zombieparodia Shaun of The Dead, ei Black Sheep tuo mitään uutta genreen eikä kyseenalaista tai anna uutta näkökulmaa tuttuihin elementteihin. Viittaukset vanhoihin kauhuelokuviinkin ovat vain pintakuvastoa vailla oivaltavuutta.

Black Sheep on tästä huolimatta hyvin tehty, vaikkakin erittäin kaavamainen elokuva. Päähenkilö on lapsuudessa pahan pelon lampaita kohtaan saanut Henry, joka palaa vanhalle perhetilalleen perintöä hakemaan. Pieleen mennyt tieteellinen koe, romanssi, vanhan trauman voittaminen, omaperäisyys – mikä edellisistä ei kuulu joukkoon?

Elokuva kertoo kuitenkin ihmisiä saalistavista tappajalampaista, joten onko juonella niin väliäkään? Tässä tapauksessa on, koska sen kehittelyyn uhrataan aikaa. Muutenkin tuotantoarvojensa puolesta elokuva muistuttaa enemmän Hollywoodia kuin 1980-luvun nollabudjettikauhua. Toimivat efektit on toteuttanut Jacksonin oma WETA-yritys. Kuvaajana taasen on toiminut viimeaikaisissa Jacksonin elokuvissa second unit -ohjaajana työskennellyt Richard Bluck. Jälki on kaunista ja huolitellumpaa kuin olisi tämäntapaiselta elokuvalta odottanut. Toteutus tuokin oman lisänsä elokuvaan, jossa kaunista uusiseelantilaista maisemaa vasten kuvatut lampaat järsivät miehen perhekalleuksia irti.

Black Sheepin tapaiset elokuvat päätyvät helposti siihen joukkoon, jossa elokuvan idea on paljon hauskempi kuin itse elokuva. Vielä jos mukana on epätoivoista yritystä instant-kulttileffaksi, kuten Snakes on The Planen kohdalla, suhtautuu elokuvaan jo ennakkoon varauksella. Vaikka traileri paljastaakin suuren osan herkullisista kohdista, Black Sheep välttää pahimmat karikot. Kaavamaisuutta voikin pitää jopa jonkinlaisena hyveenä, sillä elokuva pysyy kasassa ja siedettävän mittaisena. Elokuvan todellinen pihvi maistuukin hyvältä ja veriseltä – perusformulan päälle kasatut kierot lammasvitsit ja taidokkaasti toteutetut tappajalampaat toimivat tarpeeksi hyvin.