Ansa Moskovassa valkokangas

Kevättalvella 2018 Anja oli tavallinen moskovalainen teini, joka oli kiinnostunut monenlaisista asioista ja haaveili biologian opinnoista. Hän oli tyytymätön maansa yleiseen tilanteeseen ja oli sitä mieltä, että asioille pitäisi tehdä jotain. Telegram-keskusteluryhmässä hän löysi kaltaisiaan musiikista, ekologiasta ja politiikasta kiinnostuneita, ja pian alettiin tapaamaan hampurilaisravintoloissa. Sitten mukaan tuli yli kolmekymppinen mies, joka alkoi organisoida porukasta jonkinlaista vastarintaryhmää, teki sille mahtipontisen ohjelman ja vuokrasi jopa kokoontumistilan. Ryhmä sai nimen Uusi suuruus.

Tarina on suomalaisille tuttu sitä seuranneen toimittajan lehtijutuista ja nyt moskovalainen VGIK-elokuvakoulusta dokumenttielokuvaohjaajaksi valmistunut ja menestyneitä lyhyempiä dokumenttielokuvia ohjannut Anna Šišova on saanut aiheesta valmiiksi pitkän dokumenttielokuvan, jonka päätuotantoyhtiö on suomalainen.

Ryhmän jäsenistä kahdeksan pidätettiin ja tuomittiin, kun sen organisoija teki ilmiannon poliisille ja vapautui näin syytteistä. Yksi pakeni Ukrainaan. Mukana ryhmässä oli myös kaksi poliisin tunnustamaa soluttautujaa, mutta ryhmän organisoijaa elokuva epäilee perustellusti salaisen poliisin työntekijäksi. Ryhmän nuoria jäseniä syytettiin vallankaappaushankkeesta, vaikka toiminta oli keskustelun lisäksi pienimuotoista lentolehtisten jakoa pientä polttopulloleikkiä autiotalossa lukuun ottamatta. Kuten ryhmän puolustus totesi, minkäänlaista vahinkoa tai uhkaa he eivät maansa hallinnolle saaneet aikaan.

Ansa Moskovassa seuraa Anjan ja hänen perheensä elämää vankeuden, kotiarestin ja oikeudenkäynnin aikana. Se menee konkreettisesti lähikuvien avulla lähelle päähenkilöitään varsinkin Anjan kotiarestin aikaa seuratessaan. Kerronta on verkkaista ja intiimiä. Toisaalta hämmästyttävästi mukana on oikeudenkäynnissä todisteena käytettyjä, ryhmän organisoijan kokoontumistilaan asentamalla kameralla otettuja salaotoksia, ja jopa oikeudenkäynneissä on saatu kuvattua. Kaupunkinäkymät Moskovasta mielenosoituksista ja erilaisista kokoontumisista täydentävät elokuvan huoliteltua kuvallista ilmettä.

Elokuva tekee ryhmän kohtalosta suoran rinnastuksen Stalinin ajan vainoihin. Anjan isän kertomus aamuöisestä pidätyksestä tuo ohjaajalle mieleen isoisoäitinsä kertomukset pelostaan pidätyksistä Stalinin aikana. Pelko siirtyi eteenpäin ja lapsena hän pelkäsi Stalinin tulevan viiksineen yöllä kaapista ja raahaavan hänet kauheaan valtakuntaansa. Vaikka Venäjää seuraaville maan johdon jonkinlainen Stalin-larppi on saattanut tulla mieleen jo pitkään, muistuttaa tilanne enemmän tsaarin aikaa ja sen ohranana tunnetun salaisen poliisin menetelmiä. Vallankumouksellisen liikehdinnän ajan vanhalla Venäjällä salainen poliisi oli tunnettu siitä, että se saattoi   itse perustaa vallankumouksellisia järjestöjä, joista jotkut jopa onnistuivat toimimaan menestyksekkäästi.

Elokuva on saatu valmiiksi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen alun jälkeen ja se esittää sodan jatkumona siihen Venäjän epäsuotuisaan kehitykseen, jota Anjan kohtalokin ilmentää. Ohjaaja toteaa, että joukkorikoksia kutsutaan jälleen Stalinin aikojen tapaan urheudeksi ja valheita totuudeksi. Lapsuuden mörkö nousee esiin ja maan tulevaisuus tuntuu olevan viety.

Šišovan elokuva on harvinaisen jäntevä dokumenttielokuva. Se kertoo selkeän tarinan, jossa on päähenkilöt ja vastustajat. Elokuva keskittyy Anjan tarinaan ja muita ryhmän jäseniä esitellään vain osittain ja ohimennen. Mukana on myös romanttinen osuus, kun Anjan tukijaksi ilmaantuu kansalaisoikeusaktivisti ja tarinan prinssiksi osoittautuva Kostja Kotov, joka myös pidätetään mielivaltaisen oloisesti. Heistä tulee pariskunta ja vihkiminen tapahtui vankilassa. Tämä tarina on muutenkin hyvin venäläinen – hyvät ihmiset uhrautuvine avustajineen aina poliittisten vankien äitien järjestöstä asti vastassaan pelkurit ja suoranaiset roistot.