Bileet Roxburyssa valkokangas

Draaman lakien mukaan päähenkilö asetetaan ylivoimaisen vaikean tehtävän eteen ja sitten pelkoa ja myötätuntoa herättämällä annetaan hänen lopulta voittaa vaikeutensa. Mutta miten pitäisi suhtautua elokuvaan, jossa päähenkilöiden suurin ongelma on siinä, pääsevätkö he sisään kaupungin suosituimpaan diskoon? Kun musikaali on lajityyppinä on jo hävinnyt valkokankailta, niin niiden korvikkeena näemme nyt erilaisia disko-elokuvia.

Bileet Roxburyssa on siis olevinaan disko-komedia. Se sisältää kyllä kiitettävästi diskojytkettä, mutta komediasta ei kannata puhua samassa lauseessa tämän rimanalituksen kanssa. Veljekset Steve ja Doug Butabi (Will Ferrell ja Chris Kattan) ovat isänsä kaupassa työskenteleviä aikamiespoikia, joiden honkkelit lähestymisyritykset ja älyvapaat vitsit herättävät lähinnä säälinsekaista inhoa vastakkaisessa sukupuolessa. Diskoissa seilaavat luuserit onnistuvat pujahtamaan sisään jokaisen diskohileen unelmapaikkaan, Roxburyyn, jonka villi meininki suuntaa veljesten elämän aivan uusille urille.

Tarinan keskeisenä ympäristönä ovat diskot ja niiden hekumalliset teerenpelit. Bileet Roxburyssa yrittää nauraa diskokulttuurille, punttisaleilla keikaileville atleeteille ja veljesten vanhempien keskiluokkaisuudelle. Valitettavasti katsojalla ei vain ole hauskaa, sillä veljesten jatkuva koheltaminen alkaa tympiä jo viiden minuutin jälkeen. Ketä kiinnostavat meuhkaavien tomppeleiden nais- ja itsenäistymishuolet? Ainoat hauskat hetket tulevat ehkä iskuyrityksistä, josta hetkittäin voi nähdä yhtäläisyyksiä kansalliseen kolmen promillen tanssikulttuurimme.

Bileet Roxburyssa kenties naurattaa niitä katsojia, joiden mielestä Terence Hill & Bud Spencer ovat hauskoja heppuja. No, kyllähän Terence ja Bud minuakin naurattivat 12-vuotiaana, mutta epäilen silti, jaksavatko edes nuoret, ainakaan yli 12-vuotiaat, innostua törmäilevistä diskopölvästeistä. Miksi varatuilla valkokankaillamme pyöritetään useamman kopion voimalla näin onnettomia tekeleitä, kun samaan aikaan jopa Oscar-palkitut elokuvat - "taide-elokuvista" nyt puhumattakaan - saavat ensi-iltansa videolla? Neljäkymmentä markkaa on iso raha. Sillä saa jo viisi pakettia kaurahiutaleita, tai vaikkapa lipun oikeaan yökerhoon. Bileisiin haluavien kannattaa suunnata sinne ja jättää Roxburyn pellet tanssimaan tyhjälle salille. Ehkä näin levityksestä vastaavat tahot huomaisivat, ettei yleisön ja teatterien kallista aikaa kannata tuhlata joutavaan hölynpölyyn.