Unohtakaamme Woodstock?

Sodankylän elokuvajuhlat tulevat taas tai tulevat meissä ja elävät sielussamme läpi vuoden aina seuraaviin festivaaleihin, kuten kahdeksan vuoden kokemuksella uskallan puhua. Varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan, sillä juhlat muovaavat vierailijoidensa todellisuuskäsityksiä ja tekevät heistä useista hulluja, filmihulluja sanan varsinaisessa merkityksessä. Sillä jos rehellisiä ollaan, sataprosenttinen elokuvatunnelma henkii läpi viisipäiväisen festivaalin, vaikka ei katsoisi yhtään elokuvaa. Vai mitä voi sanoa esimerkiksi vuodesta 2002, jolloin iltaan kallistuvan metsän siimeksessä, hurmaavalla tanssilavalla Annikki Tähti lauloi Poutahaukkojen säestyksellä tangoa ja renessanssikarhu Francis Ford Coppola tanssitti suomineitoja.

Elo elokuvajuhlilla sujuu usein hyvinkin rauhanomaisesti, joskin tulee aina muistaa, että kunnan keskustassa sijaitsevien ravintoloiden vuosituotoista 20 prosenttia kasautuu viisipäiväisten elokuvajuhlien aikana. Aurinko paistaa läpi yön, joten kellot heitetään heti ensimmäisenä päivänä jorpakkoon kuin Easy Riderin alussa. Filmihullut ympäri maailmaa kerääntyvät Kitisen joen varteen, pystyttävät telttoja ja katsovat elokuviakin teltassa vilttien alla. Ja jos tämä alkaa kuulostaa mainoslauseelta, niin mitä sanotte legendaarisen rock-dokumenttien ohjaajan D.A. Pennebakerin hiljattaisesta lausahduksesta, joka epäilemättä tullaan vastedes painamaan jokaiseen festivaalijulisteeseen ja flyeriin: "Woodstock is fuckin’ nothing if you have been at the Midnight Sun Film Festival".

Peter von Baghin isännöimä elämää suurempi festivaali saavutti viime kerrallaan 20 vuoden iän, joten vieraita on vuosien mittaan ehditty nähdä aimo liuta. Tänä vuonna pelissä on tietenkin aivan uudet nimet ja vaikka usein hymyilläänkin Sodankylän maagiselle kyvylle nostaa kuolleita haudasta, festivaalin vieraat valikoidaan yhtä paljon karismansa kuin elokuviensa tason mukaan. Pari vuotta sitten vieraillut pirteä ukko Val Guest, brittiläinen velmu Quatermassin takaa, muuten poistui keskuudestamme aivan hiljattain.

Vuoden tunnetuin vieras (jos ei lasketa Atik Ismailia, joka tuomaroi festivaalin virallisen jalkapallo-ottelun) lienee tähän mennessä saatujen tietojen valossa ohjaaja Carroll Ballard, Coppolan kuoma, jonka esikoiselokuva Musta ori (1979) on eräänlainen klassikko. Ballard oli myös mukana tekemässä Star Warsia ja sai viime vuonna valmiiksi tuoreimman seikkailuelokuvansa Duma. Tunnettu on myös söpö Tyttö ja villihanhet (1996).

Neuvostoelokuvan ystävät kuolaavat Andrei Smirnovin perään. 1960-luvulla Moskovassa Mihail Rommin opissa koulittu mies tunnetaan erityisesti filmistä Sotakaverit (1970). Nähtäväksi jää, onko miehestä vastusta pari vuotta sitten festareilla vierailleelle mestarikollegalleen Marlen Hutsjeville.

Italialainen Gian Vittorio Baldi on tuottajailmiönä omaa luokkaansa, kolmessa maassa mestariteoksia turvannut hahmo. Krediitteihin kuuluvat Jean-Marie Straubin ja Danielle Huillet’n Anna Magdalena Bachin kronikka, Robert Bressonin Neljä yötä Pariisissa sekä Pier Paolo Pasolinin Sikolätti. Repikää siitä. (Straubin ja Huillet’n elokuvasta esitetään festivaaleilla uusi huippuluokan kopio.) Baldi on lisäksi ohjannut useita elokuvia, joista jännittävin on Suomessa aiemmin esittämätön Fuocco! (1968).

Iranista saapuu Jafar Panahi, jonka muutamien elokuvien käsikirjoittajana on toiminut itse Abbas Kiarostami. Näistä upea Valkoinen ilmapallo (1995) palkittiin Cannesissa ja Kehä (2000) pääpalkinnolla Venetsiassa. Festivaali esittää kolme muutakin elokuvaa, joista ensimmäistäkään ei tietenkään ole nähty aiemmin Suomessa. Kyseessä on festarin todennäköinen tärppiohjaaja.

Nuoremmista vieraista mainittakoon nätti näyttelijätär Jasmine Trinca, joka on esiintynyt muun muassa Nanni Morettin elokuvissa, Fassbinder-vaikutteita omaavan Giselan (2005) ohjannut saksalainen Isabelle Stever sekä espanjalainen Mercedes Álvarez, jonka teosta El Cielo Gira (2004) on pidetty lyyrisen dokumentin mestariteoksena.

Sodankylän perusohjelmistoon kuuluvat livesäestetyt mykkäelokuvat, tänä vuonna Benjamin Christensenin Häxan (1922) tukholmalaisen Matti Byen säestyksellä sekä André Antoinen harvinainen L’Hirondelle et la Mésange (1920) Octuor de Francen säestyksellä.

Uutuutena esitetään erikoisohjelmistossa 70 mm:n kopioita, eikä mitä tahansa kopioita, vaan elokuvia, jotka alun perin kuvattiin formaattia ajatellen. Kokoelma kattaa Peckinpah’n Hurjasta joukosta Kubrickin Avaruusseikkailuun ja Tatin Playtimeen, joka kokemuksen syvällä rintaäänellä puhuen on 70-millisenä pökerryttävän hieno.

Kolmen valkokankaan läpivuorokautinen rullaus kattaa lisäksi suuren joukon eri festivaaleilta haravoituja uuden elokuvan helmiä (Hou Hsiao-hsien, Guy Maddin…), lastenelokuvia (suomalaisista esitetään Jaakko Talaskiven harvinainen Herra huu) sekä mestariluokkaesityksiä, joissa huippukriitikot eri puolilta maailmaa luennoivat klassikoista kuten Pelin säännöt, Panssarilaiva Potemkin ja Sierra Madren aarre.

Eli reppu selkään ja yöjunassa nähdään. Ei tällä pelillä voi taaskaan hävitä. Lisätietoja: www.msfilmestival.fi