Väkivaltainen puhdistaja

Harvoin olen tavannut elokuvan nimeä, joka on kauempana elokuvan sisällöstä kuin Väkivallan vihollinen. Oikeastaan nimen pitäisi olla intiaani-tyyppinen "Ampuu kaikkea mikä liikkuu" tai "Ammu ensin, kysy sitten." Näitä elokuvia tehtiin kaiken kaikkiaan viisi vuodesta 1974 vuoteen 1994.

Jos ensimmäinen Michael Winnerin ohjaama Väkivallan vihollinen nauttii jopa jonkinlaista kulttimainetta, niin sarjan kolme viimeistä osaa edustavat enemmänkin jo elokuvateollisuuden häpeätahroja. Kaikille osille yhteistä on pääosan esittäjä Charles Bronson ja voimakas epäily oikeusjärjestelmän mahdollisuuksista taistella rikollisuutta vastaan. Omituista kyllä, tämä seikka tuo elokuviin jopa yhteiskunnallista painolastia.

Juonikuvio on kerta kerralta samankaltainen. Ensimmäisessä sarjan elokuvassa leskeytynyt arkkitehti Paul Kersey (Charles Bronson) ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kostaa vaimonsa kuoleman. Myöhemmissä osissa Kersey on jotenkin jatkanut elämäänsä ja hänen lähipiirissään tapahtuu kuolemantapaus. Joka kerta tämä kuolemantapaus on johtunut kaupungissa olevista rikollisista. Paul Kerseyn elämän normalisoituminen vaatii näissä oloissa useamman muun ihmisen elämän lopettamista mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Kaikissa elokuvissa yhteinen piirre on suoran toiminnan korostaminen laillisten keinojen sijasta. Bronsonin esittämä Paul Kersey, eli Vigilante (suomennos vaihtelee), on poliisien etsimä rikollinen, mutta usean poliisinkin mielestä sankari. Väkivalta on näissä elokuvissa hyväksyttävä keino taistella rikollisuutta vastaan, ja ainoa yksittäisenkin ihmisen turva on oma ase.

Sarjan kolmannessa ja kieltämättä vastenmielisimmässä elokuvassa Kersey saa vastaansa naapurustoa kauhun vallassa pitävän katujengin ja erityisesti sen käänteisellä irokeesilla varustetun johtajan. Asenäyttelyksi ja valtavan idioottimaiseksi veriorgiaksi paisuvassa loppukohtauksessa ei ole järjen hiventäkään.

Neljännessä Väkivallan vihollisessa, joka on näistä kolmesta selvästi laadukkain elokuva, taistelun kohteena on huumekauppa. Kaksi rikollisjoukkiota pitää poistaa päiviltä, kun naisystävän lapsi kuolee huumeiden yliannostukseen. Verrattuina sarjan kolmanteen ja viidenteen osaan, tässä elokuvassa on juoni ja jännite, mutta nekin pilataan täysin hölmöllä lopputeurastuksella.

Viidennessä osassa Bronson on vain jo liian vanha vaikuttamaan edes hieman uhkaavalta. Nyt taistelun kohteena on järjestäytynyt rikollisuus ja erityisesti rahanpesu. Poliisit ovat jälleen kerran voimattomia, mikä korostuu erityisesti tässä elokuvassa. Kun rikollisuus pukeutuu hienoon pukuun, on sitä yhä vaikeampi laillisesti nitistää – laittomat keinot ovat sitten aivan eri asia. Elokuvan ainoana poikkeuksellisena kohtana mainittakoon, että lopussa päävihollista ei tapeta räjäyttämällä, vaan paljon kivuliaammin.

Dvd-julkaisuinakin Väkivallan viholliset ovat tylsiä. Ne eivät sisällä yhtään mitään erikoista tai ekstraa.

Arvostelukäytännöt