Tohtori T ja naiset kotikatsomo

Richard Gere on Sullivan Travis, Dallasin halutuin gynekologi. Hänen vastaanotollaan vilistää hienostunutta hameväkeä siihen malliin, että tohtori T:tä voisi luulla Texasin ainoaksi naistentautien asiantuntijaksi. Tohtorin vaimo (Farrah Fawcett) on taantunut lapsen tasolle, kun taas hänen tyttärilläänkin on kaikenlaisia sotkuja, joita he käyvät purkamassa isukille kesken työpäivän ja aina yhtä aikaa. Naiset sähläävät erityisesti siksi, että tohtorin cheerleadertytär on menossa naimisiin. Kaiken tämän keskellä tohtori T ehtii käydä golfaamassa ja metsällä potilaittensa miesten kanssa. Golfinopettaja (Helen Hunt) on erilainen kuin vastaanotolla käyvät naiset ja tarjoaa tohtorille kaivattuja lepohetkiä.

Tohtori T ja naiset sai teatterikierroksella ihan hyvät arvostelut ainakin joiltakin tahoilta. En oikein tiedä, miksi. Elokuva ei nimittäin ole mitenkään erityisen hauska. Miksi amerikkalaiset tuntuvat ajattelevan, että on ratkiriemukasta, jos ihmiset laitetaan puhumaan toistensa päälle ja juoksemaan ympäriinsä? Altmanin ohjauksista Tohtori T muistuttaa ainakin muotimaailmaan sijoittuvaa Pret-à-porter -elokuvaa, mutta on vieläkin huonompi, levottomampi ja ärsyttävämpi, jos mahdollista.

Tohtori T toistaa sitä patriarkaalista ajatusta, että on suuri onnettomuus, jos perheessä on pelkkiä tyttöjä tai että naiseus on jonkinlainen sairaus. Miesten ja naisten maailmat ovat elokuvassa selkeästi erillään. Naiset eivät muuta tee kuin valmistelevat häitä ja istuvat gynekologin odotushuoneessa. Miehet puolestaan golfaavat ja metsästävät. Naiset hössöttävät kuin hullut, kun taas miehet eivät pusikossa väijyessään turhia puhu, mikä tuntuu hösellykseen verrattuna virkistävältä. Vaikka tohtori T sanoo, että naiset ovat kaikki erilaisia, jää perusvaikutelmaksi kuitenkin se, että naiset ovat pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta hysteerisiä hormonitapauksia. Jostain syystä on vaikeaa olla täysin ajattelematta Bushin tyttärien viimeaikaisia sekoiluja, kun katsoo tätä Texas-komediaa.

Jos olet väsynyt ja kaipaat rentoa videota, älä valitse tätä. Äläkä varsinkaan katso tätä, jos sinua pyörryttää tai sinulla on krapula. Tohtori T on sellainen tornado, että vähemmästäkin on tässä maailmassa jouduttu turvautumaan matkapahoinvointipussiin. Jos siis olet sairas, elokuva vain pahentaa oireita. Siinä on epäterveellisen paljon sohlaamista ja huiskimista.

Henkilöhahmot jäävät ohuiksi, eikä heitä kohtaan pysty kokemaan suurempia empatioita. Tämä on puute. Dialogiinkin on välillä lähes mahdotonta paneutua, kun kaikki henkilöt tuntuvat puhuvan päällekkäin. Asiaa ei helpota, että Lyle Lovettin hilpeät country-rallit raikuvat lähes jatkuvasti taustalla. Television kaiuttimista valuu levotonta puuroa.

Tällaista katsoessa tajuaa, että slapstick on ihan oma taiteenlajinsa, joka ei synny vain ja ainoastaan kamalasta kohelluksesta. Myös rytmi, ajoitus ja nasevuus ovat tärkeitä tekijöitä. Slapstick ei ole sekametelisoppaa, vaan enemmänkin kekseliästä steppausta. Tulee mieleen, että esimerkiksi Coenin veljekset osaisivat niin halutessaan tehdä paljon hauskemman ja maanläheisemmän komedian vastaavasta aiheesta.

P.S. Kuriositeettiinä mainittakoon, että elokuvassa on synnytyskohtaus, jossa täysin puhtoinen vauva "syntyy" jonkinlaisesta elottoman näköisestä massasta tehdyn naisen alapään läpi. Tohtori T:n käsitys naisista on yhtä aito kuin tämä muovinen jalkoväli. Äkkiseltään ei ainakaan tule mieleen yhtään elokuvaa, jossa käytettäisiin vastaavaa "trikkiä". Yksityiskohta on kaiketi puhuttanut yleisöä - ainakin Texasissa. (Painakaa tämä tieto mieleenne. Saatatte joskus tarvita sitä esimerkiksi tietokilpailussa, jos teiltä kysytään elokuvien synnytyskohtauksista!)