The Sweeney kotikatsomo

Ian Kennedy Martinin romaaniin perustuva brittiläinen tv-sarja Poliisihälytys Sweeney oli kova hitti 1970-luvulla. Se pyöri televisiossa vuosina 1975–1978 ja poiki myös kaksi elokuvaa. Alkuperäisen The Sweeneyn pääosassa kovaotteisena etsivänä Jack Reganina oli John Thaw, joka tunnettiin myöhemmin myös toisena kuuluisana fiktionalisena brittipoliisina eli ylikomisario Morsena.

The Sweeney oli ensimmäisiä moderneja brittiläisiä poliisisarjoja, jossa poliisit esitettiin realistisemmin ja raadollisemmin. Vauhdikas ja tavallista karumpi sarja kuvasi aseistetun poliisin erikoisjoukon korruptiota, poliisiväkivaltaa ja sisäisiä ongelmia, joita samaan aikaan esiintyi myös tosielämässä sikäläisen poliisin keskuudessa.

Nyt The Sweeney on päivitetty 2010-luvulle uuden elokuvan myötä. Avainroolissa Jack Reganina on itseoikeutetusti miesten mies Ray Winstone, jolla on höyryävän sonnin ruumiinrakenne, graniitista veistetyt rujot mutta ilmaisukykyiset kasvot ja karismaa kuin keskiverrolla messiaalla. Winstone on pitkän linjan brittinäyttelijänä kivenkova ammattilainen, ja hän on elokuvan ehdoton kulmakivi, muut ovat puhtaita statisteja.

Regan polttaa, ryyppää ja nussii minkä ehtii sekä siviilissä että työpaikalla. Iskuryhmän keikoilla ja lähibaarien konnia kovistellessaan karski köriläs jakaa oikeutta tarvittaessa vaikka pesäpallomailan kanssa. Kovaotteisten poliisien ryhmässä Regan on kaikkein kovin, ja häntä avustaa entinen katuhuligaani ja nykyinen konstaapeli George Carter (Ben Drew).

The Sweeney on elokuvana varsin konstailematon eikä harhaudu liikaa sivupoluille. Lisäksi Winstonen intensiivistä körmyniskailua on ilo katsoa, kuten aina. Mutta uusintaversion potku ei silti ole mikään Kai Pahlmanin banaanipotku vaan se on kuin Englannin maajoukkue rankkarikisassa. Joku kuti menee sisälle, mutta ansaittu tappiohan siitä kumminkin tulee, kun taidot eivät vain riitä loppuun asti.

Juonenkäänteet aina poliisin vankilareissuista erään työtoverin kuolemaan ovat kliseisiä ja pitkälti ennalta arvattavia. Ei elokuva toki yritäkään keksiä lajityyppiä uudelleen, ja realismin sijasta lähtökohtana on ennen kaikkea toiminta. Ohjaaja Nick Love keskittyy silti kovanaamaisiin kohtauksiin liikaa muun kerronnan kustannuksella. Jatkuvat autotakaa-ajot ja estottomat konetuliaseilla räiskimiset Trafalgarin aukiolla eivät myöskään sovi englantilaiseen poliisielokuvaan kovin luontevasti, vaikka kuinka olisi kyse erikoisyksiköstä.

Poliisin kovat otteet ovat elokuvassa todellakin kovia. Raakaa ja veristä väkivaltaa tulee koko tuvan täydeltä. Rajun toimintatrillerin osalta tässä ei ole mitään ainutlaatuista, mutta se on ainutlaatuista, että Meku on viisaudessaan päättänyt elokuvan ikärajan olevan K12. Vanhempien kanssa saavat siis jo yhdeksänvuotiaatkin katsella vajaat kaksi tuntia putkeen, kuinka ihmisiä hakataan, puukotetaan, ammutaan ja välillä kidutetaan. Jälkimmäinen tapahtuu vieläpä poliisin toimesta. Samaan aikaan esimerkiksi 1960-luvun viaton hupailu Modesty Blaise sai dvd-uusintajulkaisuna ikärajan K16. Oikeasti, mitä hemmettiä ikärajojen suhteen nykyisin mietitään?