The Producers - Kevät koittaa Hitlerille kotikatsomo

The Producers alkaa kohtauksella, jossa yleisö purkautuu Broadwayn kaduille tuottaja Max Bialystockin viimeisimmästä musikaalista. Hymy huulillaan ihmiset laulavat: kaupungin hirvein show. Ensi hetkestä lähtien katsoja yllätetään nyrjähtäneen koomisella näkemyksellä lajityypin luonteesta. Silti The Producers on täysiverinen musikaali, täyttä spektaakkelia ja ylitsevuotavaa kimallusta. Ikävä kyllä se on myös täysi pannukakku.

Kirvelevän tappion jälkeen Bialystock (Nathan Lane) lyöttäytyy yhteen tilintarkastaja Leopold Bloomin (Matthew Broderick) kanssa. Miehet keksivät mielestään nerokkaan rikastumiskeinon. He päättävät tuottaa varman flopin. Kas, flopeilla ei ole tuotto-odotuksia, ja miekkoset voivat paeta rahojen kanssa Rioon. Ensin täytyy vain löytää täydellisen huono näytelmä. Sekopäisen ex-natsin kirjoittama oodi fasismille, "Kevät koittaa Hitlerille", vaikuttaa juuri passelilta tapaukselta. Mutta onko yleisön reaktio sittenkään ennustettavissa?

Suomessa suoraan videolle julkaistu The Producers on uskollinen uusintaversio Mel Brooksin käsikirjoittamasta ja ohjaamasta vuoden 1968 elokuvasta. 2000-luvun alussa musikaalia esitettiin sen kuvaamalla Broadwayllä, ja siitä tuli hitti, joka keräsi näyttämötaiteen Tony-palkintoja. Menestyksen pohjalta pääteltiin, että aika olisi kypsä uudelle elokuvaversiolle. Ohjaaja-koreografina toimi näyttämöversiostakin vastannut Susan Stroman.

Brooksin käsikirjoitus irvailee herkullisesti suurtuotantojen laskelmoiduille lähtökohdille. Hitler-musikaali loukkaa taatusti kaikkia rotuja ja uskontoja, hekumoi Max täysin vastoin tavallisia ylikorrekteja normeja. Hänen harkintansa on kuitenkin yhtä viileää kuin hittejä hamuavien. Toisaalta uusi The Producers naureskelee edelleen muun muassa seksinnälkäisille ikäneidoille ja karikatyyrisille homohahmoille. Kokonaisuus haiskahtaa vanhahtavalta ja ennakkoluuloiselta. Päivitys olisi ollut tarpeen.

Uuden version tarpeellisuus asettuu muutoinkin kyseenalaiseksi. Mitään elokuvallista kunnian- tai intohimoa tämänkertainen vetäisy ei välitä. Pahiten mättää uuvuttavan yliampuva näyttelijäntyö. Pettymys sinänsä, sillä pääosassa nähdään maineikas teatterinäyttelijä Nathan Lane, jonka roolisuoritus Lainahöyhenissä (1996) oli aivan hillitön. Lapsenkasvoinen Matthew Broderick ei yllä lähellekään alkuperäisen Gene Wilderin tulkitseman Leon luonteikasta neuroottisuutta. Kaiken kukkuraksi Uma Thurman, Tarantinon tuotantojen takuutähti, on eksynyt mukaan hengettömäksi (tietysti ruotsalaiseksi) seksipommi-Ullaksi.

Alkuperäinen The Producers sijoittui omaan tekohetkeensä, 1960-luvun loppuun, toisinto on siirretty vuoteen 1959. Tämä tosin paljastui itselleni vasta ohjaaja Stromanin kertomana dvd-version kommenttiraidalta, sillä itse elokuvasta sen epookki ei välity. Lisämateriaaleista löytyy tavalliseen tapaan myös poistettuja ja pilalle menneitä otoksia sekä yhden kohtauksen valmistusta seuraava dokumentaarinen pätkä.

Lieneekö symmetristä, että flopin yritystä kuvaava elokuva kompastuu itse tavoitellessaan loistavaa lopputulosta? Yhdessä asiassa The Producers silti onnistuu. Sen sisältämä fiktiivinen "Kevät koittaa Hitlerille" kohtelee yksinvaltiasta juuri niin kuin Chaplin meitä Diktaattorissaan (1939) opetti. Hirmuhallitsijat tulee nolata sen sijaan, että heidät otettaisiin liian vakavasti.