Inside Deep Throat kotikatsomo

Ensimmäinen koko kansan pornoelokuva, yleiseen teatterilevitykseen tullut Syvä kurkku (1972) oli monella tavalla länsimaisen nykykulttuurin vedenjakaja, vastakkaisten maailmankatsomusten polttopiste. Fenton Baileyn ja Randy Barbaton dokumenttielokuva nostaa esille Syvän kurkun tekijät, näkijät ja kokijat, peilaten teosta sitä ympäröinyttä yhteiskuntaa vasten. Itse elokuvahan on arvioitu toisaalla.

Elokuva ei tuottanut 600 miljoonaa dollaria pelkästään seksikohtauksiensa vuoksi, eikä sitä myöskään kielletty puolessa Yhdysvaltojen osavaltioista niiden vuoksi. Niin kauan kuin kameroita oli ollut olemassa, oli ollut myös seksifilmejä. Eikä kukaan ollut puuttunut "opetusfilmeihin", joissa seksuaalisuus avoimine panokohtauksineen oli rationalisoitu lisäämällä alkuun lääkärin tuimaääninen selostus avioseksin ongelmista.

Syvä kurkku hylkäsi yhteiskunnan tarjoamat suitset ja nousi samalla kulttuurisotien esitaistelijaksi. 1970-luvun taitteen kulttuurivallankumouksessa vanhat arvot haastettiin, ja vanhan yhteiskunnan rakenteita horjutettiin. Oikeus päättää itse sai vastaansa vanhan vaatimuksen sensuurista ja oikeuksien rajoittamisesta. Sama taistelu jatkuu edelleen, Yhdysvaltojen ollessa sekä seksuaalikasvatuksellinen takapajula että maailman suurin pornoelokuvien tuottajamaa.

Miespääosa Harry Reemsin jouduttua roolisuorituksestaan oikeuden eteen hänen rahalliseksi avukseen ryntäsivät valtavirtaelokuvien tähdet Jack Nicholsonista Warren Beattyyn. Oikeudenkäynnissä ei ollut kyse niinkään seksistä tai edes Reemsin valovoimaisesta karismasta, vaan siitä, onko yhteiskunnalla oikeus tuomita ja estää taidetta ja ilmaisuvapautta. Reemsille todettiinkin osuvasti, että "jos republikaanit voittavat vaalit, joudut linnaan – jos demokraatit voittavat, sinut vapautetaan".

Inside Deep Throat ei kuitenkaan väitä, että Syvä kurkku olisi ollut muuta kuin mitä se oli, päinvastoin. Teos oli halvalla tehty pornoleffa, jonka levittäjänä toimi järjestäytynyt rikollisuus. Mafia nettosi elokuvalla satoja miljoonia, ja teoksen esityshistoria sisältää niin suojelurahojen keräämistä, kiristystä kuin murhiakin. Osa dokumenttia varten haastatelluista osallisista pelkää vieläkin tiettyjen italialaisperheiden reaktioita.

Myös äärifeministit vastustivat elokuvaa täysin rinnoin, ja samalla asettuivat huomaamattaan konservatiivisten, patriarkaalisten moralistien tueksi. Jyrkkien mielipiteiden nostaman polemiikin ansiosta elokuva nousi yleiseksi puheenaiheeksi. Erään mainitun mafiaperheen johtaja, pahaenteinen "Vanha mies" todennäköisesti ajatteli lämmöllä rintaliivinsä polttaneita aktivisteja. Mafian saamia tuloja ei alkuvaiheen jälkeen enää edes jaksettu laskea, vaan seteliniput ainoastaan punnittiin.

Mafia ei kuitenkaan ollut syy vaan seuraus: ilman yhteiskunnan autoritaarista kontrollia rikollisuus ei olisi koskaan saanut jalansijaa. Mafiaakin pelottavampi on monotonisen tasaisella äänellä puhuva entinen syyttäjä, joka on samalla hartaan kiihkeä fundamentalistikristitty. Viranomainen tuomitsee elokuvan paheellisena saastana, ja kertoo samalla, kuinka syntiset kuvat liikkuvat hänen mielessään yhä edelleen, yhä uudelleen.

Hieman myöhemmin sama viskaali kertoo, kuinka vieläkin voimassa olevia tiukkoja siveyslakeja valvottaisiin paljon tiukemmin, mikäli "terroristit eivät veisi niin paljon oikeusministeriön aikaa". Ensin ulkomaiden puhdistus, sitten sisäinen puhdistus?

Dokumentissa haastatellaan kymmeniä osallisia aina ohjaaja Gerald Damianosta näyttelijöihin, elokuvantekijöihin, FBI-agentteihin ja mafian juoksupoikiin. Loogisen syklinen rytmi, taiten käytetyt pätkät aikalaiskulttuurista ja -vaikuttajista sekä musiikki luovat monitahoisen, kriittisen näkökulman. Ristiriitaiset käsitykset nostetaan esille, ja vastakkaisten kannanottojen jälkeen katsoja voi muodostaa oman mielipiteensä.

Henkilöhaastattelut ovat avartavia ja karun rehellisiä. Ohjaaja Damiano haaveili elokuvatekijyydestä ja erotiikan tuomisesta valtavirtaelokuviin, mutta myöntää samalla tehneensä pornoa saadakseen itse naisia. Nykyisin raitistunut ja uskoon tullut Harry Reems on kuin kuka tahansa harmaapäinen herrasmies golf-kentän laidalla. Reems kuitenkin tilittää tinkimättömän raadollisesti omaa alkoholi- ja huumehelvettiään, joka alkoi hänet tuominneesta oikeudenkäynnistä.

Päädokumentin lisäksi dvd-julkaisu sisältää runsaan tusinan lyhytdokumentteja, jotka antavat dokumentissa viitattuihin asioihin lisävalaistusta. Synkimpiä on mafioso Bobby de Salvon katoaminen, hulvattomampia taas Harry Reems -fanien perustama, yli 40 000 jäsenen "Harry Reems Athletic Club", josta Reems itse ei tiennyt mitään. Lisädokumentteja ei ole kuitenkaan valitettavasti tekstitetty.