Ruokala Lokki kotikatsomo

Nuori japanilainen nainen Sachie pitää ruokalaa Helsingin Punavuoressa. Yhtään asiakasta ei ole vielä sisään asti eksynyt, ennen kuin eräänä päivänä hieman japania puhuva suomalaispoika astelee rohkeasti sisään. Hänestä onkin jokapäiväiseksi vieraaksi, joka saa kahvinsakin ilmaiseksi.

Sachie tutustuu sattumalta Suomeen päätyneeseen Midoriin, josta tulee hänen apurinsa. Lisäksi outo vieras käy opettamassa Sachielle kahvinkeiton taitoa. Lopulta korvapuustit alkavat houkutella ohikulkijoita ja pian kolmaskin japanilaisnainen Masako päätyy ruokalaan. Niin – ja myrtyneen näköinen nainen myös tuijottelee ikkunasta sisään.

Elokuvan simppeli juoni on peräisin japanilaisen Yoko Muren kirjasta. Tarina viehättää pienimuotoisuudellaan ja kauniilla kuvauksellaan kesäisestä Helsingistä. Suomalaisen silmään se on vain kovin teennäinen. Myös päähenkilö Sachie jättää kylmäksi. Naisen historiasta kerrotaan ripauksia, mutta pintaa syvemmälle ei päästä. Jopa kahden apurin motiivit aukeavat enemmän kuin aikidoa ja uintia harrastavan Sachien, ja nämä kaksi erikoislaatuista naista ovatkin Ruokala Lokin suola ja pippuri. Erityisesti Masako Motain eleetön suoritus Masakona on piristävä.

Elokuva kierrättää Aki Kaurismäen teoksista tuttua lyhytsanaista tyyliä, mutta mistään vain ei saa otetta ja kaikki sanottu jää roikkumaan ilmaan. Ruokala Lokissa kyllä puhutaan Muumeista, pukeudutaan Marimekkoon ja sisustetaan Artekilla. Suomi on siisti, ihmiset hiljaisia ja onnettomia, mutta silti niin hyväsydämisiä, ja aurinkokin paistaa aina. Elokuva on herttainen, mutta samalla väritön, hajuton ja mauton.

Helsinki on aivan liian puhtoinen. Ruokala Lokki on kuin köykäisellä tarinalla varustettu matkailumainos. Ikävä kyllä elokuvan Suomeen houkuttelemat japanilaisturistit saattavat karvaasti pettyä niin Kauppatorin päällepaskoviin lokkeihin kuin Punavuoren pulsuja viliseviin katuihinkin.