Ruokala Lokki valkokangas

"Itään mennään, yhteen tullaan" -teema näkyy olevan muodissa. Kun vauhtipakkaus Jadesoturi (2006) vei Suomea Kiinaan, tuo Ruokala Lokki Japanin Pohjolaan. Jadesoturin ohella Ruokala Lokki perustuu kahden kulttuurin samankaltaisiin piirteisiin, mutta sanomansa se ammentaa kansanperinteen sijasta siitä, mitä on keskellämme nyt. Jännittävää kyllä, elokuva on lähes kokonaan japanilainen – ympäristönä vain toimii maamme pääkaupunki.

Sachie (Satomi Kobayashi) on Suomeen muuttanut japanilainen ravintolayrittäjä, jonka lounasruokala ei ota menestyäkseen. Alkuun pääsemistä tuntuvat vaikeuttavan monet asiat, varsinkin kun Sachie on kovin tarkka asiakaskunnastaan. Hän tarjoilee arkiruokaansa vain niille, joka sitä eniten arvostavat: suomalaisille tavallisille ihmisille. Pian alkaa naisen ympärille kokoontua populaa, mutta ei kuitenkaan maksavia asiakkaita. Vaan ei sen väliä, kaikki aikanaan. Tärkeintä on ruoka, ystävät ja sammumaton usko unelmaan.

Vaikka Ruokala Lokki käsittelee hyvin tavallisia stereotypioita, se ei tyrkytä niitä kuten Suomi-elokuvat usein. Tyyppipiirteitä ja kulttuurituotteita on kyllä runsaasti, mutta niille nauretaan, jopa käännetään päälaelleen. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii elokuvan paras hahmo, Tommi (Jarkko Niemi). Tämä Ruokala Lokin ensimmäinen suomalainen asiakas on Japani-nörttinä kuin animehahmo liiotelluine eleineen ja intoiluineen. Edes juroja suomalaisia ei japanilaishahmojen pohtimista ennakkoluuloista poiketen ole, kun näiden kova kuori on pehmitetty hyvällä kahvilla. Ruokala Lokki pursuaakin sekä tällaista kulttuurien keskistä hassuttelua että hillittyä hauskaa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Naoko Ogigami on aiemmin tehnyt myös Suomessa esitetyn Yoshino’s Barber Shopin (2004). Ruokala Lokki sopii samaan aihepiiriin kuvatessaan lämpimästi tavallisten ihmisten elämää ja ihmissuhteita. Kauniilla idealla on usein vaarana lipsua naiiviuteen, niin nytkin.

Kuten suomalaisnainen elokuvan alussa toteaa, Ruokala Lokin pitäisi olla Ruokala Lapsi. Kaikki elokuvan ihmiset näyttävätkin olevan vain eksyneitä lapsosia suuressa maailmassa, jossa toista täytyy tukea, auttaa ja ruokkia. Toisaalta Ruokala Lokki hellyyttää juuri siksi. Myös kliseisesti kuvatussa perusjapanilaisessa arkifilosofiassa on raivostuttavan paljon totta. Olkoon se sitten suomalaisuus tai vaikka ihmisyys, elämän vaikeimpia asioita ovat sosiaaliset suhteet: kommunikaatio, nöyryys ja ensimmäinen askel.

Oikeasti elokuva vaatisi kesän oheistuotteekseen, niin kevyt se on. Kevyt ei kuitenkaan tarkoita tyhjää, sillä tämäkin elokuva on arvioitava genressään. Eihän Ruokala Lokin ole tarkoituskaan olla mikään suomalaisessa maailmantuskassa kierivä oodi ranteidenviiltelylle. Tästä viestii myös päähenkilön asenne elämään. Ongelmia syntyy. Niitä on aina ja kaikilla. Mutta niistä selviää. Se, että itsemurhalukutilastojen kärjessä edelleen keikkuva kansamme on elokuvan keskiössä, voi olla myös potku suomalaisille persuuksille. Kaikki on kiinni asenteesta. Ei elämä niin vakavaa ole.

Hengellään Ruokala Lokki luo ympäristöstään herkän fantasiamaailman, jossa kaikki on hyvää, jos niin halutaan. Arkipäivään tuotu mystiikka tekee puolestaan elokuvasta erikoisen. Tätä olisikin suonut Ruokala Lokissa olevan hieman enemmän, sillä nyt syvyyttä jää puuttumaan roimasti. Tämä kompastuttaa erityisesti, kun kyseessä on teos, jolla ei ole varsinaista alkua tai loppua, vain tarinoita. Hahmoja jääkin kaipaamaan ihan liikaa juuri siksi, ettei mitään sulkeumaa tule. Tuntuu, kuin uudet ystävät pitäisi hylätä lähes heti ne tavattuaan. Eikä Ruokala Lokin tyyliin sovi tarjoilla sellaista murhetta.