Alkuvuodesta Suomen valkokankailla pyörinyt Peto 2 oli sinänsä yllättävä jatko-osa vuonna 1995 sarjan aloittaneelle Pedolle. Vaikka ykkönen menestyikin kohtalaisesti, sen ansiot muussa kuin Natasha Henstridgen sulojen auliissa esittelyssä hipoivat pohjalukemia. Mutta yllättävää kyllä Peto 2 oikeastaan päihittää edeltäjänsä, jos niin voi sanoa. Hyviäkin elokuvia ohjanneen Medakin (esim. Romeo Is Bleeding, 1993) ansiolistalla kakkososa ei paljoa paina, mutta selvä kieliposkessa meininki ja kosminen paritteluteema tekevät elokuvasta jopa ihan jollain oudolla tavalla huvittavan katselukokemuksen.

species2_hentridge.jpg (12349 bytes) Ensimmäisen osan inhan ihana "miestennielijä" Sil on yllätys, yllätys kakkosessa kloonattu DNA:n turvin Eve-nimiseksi ja edelleen Henstridgen näköiseksi "koekaniiniksi", jota hallituksen tiedenaiset tutkivat löytääkseen vastalääkettä pahalle mömmiäispöpölle. Toisaalla taas kovasti Tom Cruisen oloinen astronautti, oikein Amerikan kultapoika Patrick Ross (Justin Lazard) tuo omassa ruumissaan Marsin tuliaisina tappavaa DNA:ta ja alkaa verisin seurauksin siittää jälkikasvuaan äitiuhrien jäädessä räjähtäneiksi todisteiksi tapahtuneesta. Kiimainen peto on jälleen irti. Ja kun Ross ja Eve pääsevät vihdoinkin tekemään sitä itseään, siinä kipinät lentelevät ja jöötifilmitkin kalpenevat. Sen verran heiluu ylimääräisiä letkuja ilmassa.

Nimekkäätkin näyttelijät kahlaavat huolettoman laiskasti läpi silkaksi rahastukseksi tehdyn elokuvan ilman sen suurempia tuskia eivätkä erikoisefektitkään ole aivan niin kökköjä kuin jäykässä ykkösosassa. Mitään järkeä ei ole missään, mutta elokuvan itselleen naurava ote toimii juuri sen verran, että päättömän tarinan jaksaa selvin päiten katsoa. Harmaita hiuksia taas aiheuttaa, jos juuttuu miettimään, että mikä tällaisen elokuvan kohderyhmäksi on mukamas oikein ajateltu. Kun niin sanottu erotiikkakin merkitsee räjähtäviä vatsoja...

ks. ensi-ilta

Arvostelukäytännöt