Erilaiset ystävykset
Måns ja Roron ovat puistotyötekijöitä, siis suomeksi sanottuna he keräävät kaupungin laskuun koirankakkaa. Kokkareinenkin ja likainenkin työ sujuu kuitenkin vaivatta, varsinkin kun samalla tulee setvittyä kaverusten kohtaamia huolia. Viimeisin huolenaihe Månsilla on kun hänen viisarinsa ei ole ollut yhteistyöhalukas esiaviollisten velvollisuuksien täyttämiseen. Lurppa mikä lurppa, oli sitten puuhastelussa mukana roolileikkejä tahi pornopuodista kotiin takin alla raahattuja työstökaluja. Roron rasitteena on taas tyttöystävän esittely suvulle, jolla onkin sitten taas aivan omat suunnitelmansa vesansa naittamisessa.
Viime aikoina kulttuurien kohtaamista, määrittelyn siinä kaikkein vihamielisimmässä muodossa, on päästy seuraamaan lähes ympärivuorokautisissa uutisraporteissa. Maalaaminen mustalla ja valkealla on myös vääristänyt yleiskäsityksiä siitä keskuudessamme olevasta toisesta. Uutisissa onkin nyt esiintynyt raportteja, joista käy ilmi että ihmiset ovat entistäkin hanakampia tekemään yleistyksiä yhden ryhmän ansiosta. No, menipähän taas synkistelyksi. Mutta, juuri avarakatseisuutensa ansiosta Josef Faresn pirteä elokuva Jalla! Jalla! tarjoaa oivan mahdollisuuden arvojen nollaamiseen. Lämminhenkinen komedia kulttuurien rauhallisesta rinnanelosta tarjoaakin, varsinkin kun se on tällaisella taidolla tehty, antoisia hetkiä.
Jalla! Jalla! on hyvä näyte libanonilaisilla mausteilla höystetystä ruotsalaisesta osaamisesta. Aromeja löytyy ja aivan alkumetreiltä leffa tempaa katsojan mukaansa. Ja kohtauksia, jotka kutittelevat sopivasti nauruhermoja elokuvassa riittää yllin kyllin, toisin kuin jenkkikomedioissa, joissa valitettavan usein rehellisesti naurattavia hetkiä riittää vain trailerin kokoon kasaamiseen, jos edes siihenkään. Varsinkin Månsin pyristelyt ja tilittelyt tarjoavat elokuvassa hauskaa katsottavaa. Kaikin puolin siis suositeltava elokuva, jolle mielellään antaa sen täysin ansaitsemaa suitsutusta. Viidettä tähteä elokuva ei kuitenkaan mielestäni ansaitse, koska se häviää liian paljon toiselle naapuriemme tekemälle hurvittelulle, viittaan tässä tietenkin elokuvaan Kimpassa, jota voi aivan hyvin pitää yhtenä viimeaikojen toimivimpana komediana.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 4 henkilöä
Seuraava:
15 minuuttia
Arvostelu elokuvasta 15 Minutes / 15 minuuttia.
Edellinen: Syötti