Highlander - kuolematon kotikatsomo

Aika aikaansa kutakin. Kehittyneempi tietokoneavusteinen tehostetekniikka alkoi arkipäiväistyä 1980-luvun toimintaelokuvissa ja aikalaiskatsojat ihmettelivät silmät ymmyrräisinä kaikenlaisia kakofonioita, joita Hollywoodin nikkarit askartelivat levitykseen. Nyt, uudelle vuosituhannelle tultaessa ihmettelystä on tullut haukottelua. Hymyn nämä mekastukset katsojansa huulille toki nostattavat, mutta tekeleiden "modernisuus" on auttamatta aikansa elänyttä. Tukka- ja sukkahousuhevin rinnalla 80-luvun toimintaelokuvat ovat kuin kiusallisia muinaisjäänteitä, jotka nuorempikin leffasukupolvi vielä turhan selvästi muistaa.

Silkkihuivien vuosikymmenen viihdetuotanto on aikansa vanki. Se ei kaukaisempien vuosikymmenten tapaan hengi ajattomuutta tai historiaa, vaan pyristelee turhan tunnistettavana lähimenneisyytenä. Highlanderin kaltaisen fantasiaseikkailun kohdalla tätä ei välttämättä ongelmaksi mieltäisi, mutta takkuavat salamavaloshow’t ja Queenin mahtipontinen musiikki tekevät tehtävänsä, varsinkin kun sisällöstä ei juuri suuria teemoja ole tunnistettavaksi. Seikkailugenressä Highlanderia on tapailtu jopa jonkinlaiseksi klassikoksi. Tähtensä Christopher Lambertin uraa kartoittaessa Highlander ehkä kohoaa muiden yläpuolelle, mutta siitä seurueesta erottuminen ei tee vielä klassikkoa tai edes hyvää elokuvaa, sillä niin poskettomissa pompööseissä Lambert on uransa aikana temmeltänyt.

Jäyhän popliinitakki tai kilttimiehen roolissa Lambert elokuvan alussa vielä menettelee, mutta kun hänen rinnalleen ratsastaa Sean Connery, jäävät Lambertin näyttelijäkyvyt tyystin omaan arvoonsa. Muistan Lambertin onnistuneen vain yhdessä roolissaan, nimittäin mouhona apinain kuninkaana Tarzan-elokuvassa Greystoke (1984), joka itse asiassa oli miehen läpimurto.

Miekkoja kolisuttavana aikuisten satuna Highlander rullaa kohtalaisen sujuvasti eteenpäin laukaten ristiin rastiin eri vuosisadoilla kartoittaessaan kuolemattoman sankarinsa seikkailuja. Miekat ovat vanhoja ja tyylikkäitä ja suussa maistuu 300-vuotias konjakki, mutta viimeistään silloin alkaa vatsassa vääntää, kun on pakollisen pehmoseksin aika. Herra Lambertin perseen ihastelu Who Wants to Live Foreverin tahdissa on yksinkertaisesti groteskia. Ohjaajansa Russell Mulcahyn uralla tekele on kuitenkin kuuluisin, tosin miehen elokuvista Highlanderia edeltänyt australialainen hirmusikarymistely Razorback (1984) on edelleen mielenkiintoisin.

Vaikka Highlanderin tehot ajan hampaassa ovatkin kulahtaneet, niin elokuva lukeutuu niihin tekeleisiin, joihin elokuvaharrastajan on hyvä perehtyä vaikkapa elokuvallisen sivistyksen nimissä. Eivät vain hyvät ja ajan hampaan purentaa kestävät elokuvat ole katsomisen arvoisia. Dvd-painokselle olisi kyllä kaivannut muutakin ekstraa ranskaa solkkaavan Lambertin haastattelun lisäksi.

DVD / kuva: 16:9 Widescreen 1.85:1; ääni: Dolby Digital; tekstitetty (voi katsoa ilman tekstitystä); Extrat: näyttelijäesittelyt, trailer ja Christopher Lambertin haastattelu.