High School Musical 3 kotikatsomo

Söpöjen ja suittujen amerikkalaisteinien koulukaselämästä, lemmenhuolista ynnä tanssi- ja lauluprojekteista kertovan High School Musical -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi Disney Channelin televisiotuotantona vuonna 2006. Erityisesti esiteini-ikäiseen yleisöön uponneen tv-elokuvan toinen jatko-osa, High School Musical 3: Senior Year, tehtiin sarjan suosion kasvaessa peräti teatterielokuvaksi.

Nyt dvd-julkaisunsa saaneen High School Musical 3:n ensisijaisen esitysformaatin vaihtuminen televisiosta valkokankaalle ei kuitenkaan itse elokuvaan, särmättömään musikaalihattaraan, lisäarvoa tuonut – ellei nyt joku halua elokuvan pituutta sellaiseksi laskea.

Käsikirjoituspuolella ei tarinankehittelyyn ole aikaa kulutettu. Pääosissa tanssaavat ja hoilaavat, nyt viimeistä "jenkkilukiovuottaan" viettävät kiiltokuvateinit ovat edelleen yhtä tyhjänpäiväisiä yhden ominaisuuden arkkityyppejä kuin sarjan aikaisemmissakin osissa. Ei heistä ja heidän tekemisistään ainakaan aikuinen katsoja jaksa tippaakaan kiinnostua.

On koulun komein koriksenpelaajapoika ja hänen suloinen tyttöystävänsä, joita molempia huolettaa disneymäisen seksittömän seukkasuhteensa kohtalo, kun edessä olisi opiskelemaan lähtö eri collegeihin. Voi kamalaa! On parishiltonmainen pissis, koppava rich bitch, joka juonittelee päästäkseen päärooliin oppilaiden teatterikerhon viimeisen vuoden koulumusikaalissa, ja tämän dandymaisesti emoileva himpun verran androgyyni velipoika.

On pakolliset kiintiömustat elokuvan pääpariskunnan luotettavina bestiksinä, henkkamaukka-hipahtava taiteilijanörttityttö ja koulun alfaurosta muka-hauskasti nuoleskeleva nuorempi sählääjäkundi. Yltiökilttien, finnittömien ja ongelmattomien teinien suurin angstaamisen aihe on koulun loppuminen ja porukan hajoaminen, samalla valmistaudutaan prom-tanssiaisiin ja tehdään innolla uutta musikaalia. Se siitä juonesta.

Musikaaligenren elokuville on toki vallan tavallista, että niiden henkilöhahmot tuppaavat olemaan kliseisiä karikatyyrejä ja tarinat konventionaalisia romansseja väärinkäsityksineen ja umpionnellisine loppusulkeumineen. Monen kaavamaisenkin musikaalin pelastavat kuitenkin hienot biisit ja komeat tanssikohtaukset. Lajityyppiodotusten täyttymykseen riittää kunnolla rustattu spektaakkeli. High School Musical 3 ei kuitenkaan kuulu näihin elokuviin, se ei toimi edes musiikkiosuuksiensa puolesta.

Elokuvan tanssikohtausten koreografiat ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta varsin latteita ja niiden kuvaus on toteutettu hämmästyttävän tylsästi, vaikka HSM3, kuten asianharrastajat elokuvan nimen lyhentävät, tehtiin alunpitäen teatterielokuvaksi. Ison kankaan mahdollistamaa tilaa ei osata käyttää hyväksi kuin häviävän pienissä hetkissä. Laulut ovat tasapaksua purkkapoppia. Hiphopahtavilla ja salsahtavilla mausteilla kuorrutetuista tanssibiiseistä ja balladijollotuksista yksikään ei erotu edes sen verran, että olisi mielessä elokuvan loputtua.

Sliipatun ja äärimmäisen konservatiivisen nuorisokuvaussatuilun dvd-julkaisun hämmentävintä antia on elokuvan tarjoaminen katsottavaksi myös suomeksi dubattuna versiona. Ei ainoastaan siksi, että jälkiäänitys on tehty käsittämättömän kehnosti – jenkkiaksentilla ja -intonaatiolla puhutusta halpisdubbauksesta ei saa natiivisuomenkielinen juurikaan selvää, mikä todistettu on jopa useammankin dvd:n katselijan voimin – vaan myös siksi, että elokuva on yleensä dubattu. Mistä ihmeen Disney-imperialismista tässä on kyse, kun jo alle kouluikäisille suomalaislapsille halutaan kuin pakolla syöttää moista moskaa?

Todellisista nuoriso-ongelmista täysin tietämätön Disney-höpsöttely on tietenkin S-ikärajansa ansainnut, ei sillä, mutta mitä ihmeen järkeä on jälkiäänittää teineistä kertoilevaa elokuvaa maassa, jossa ei ole vanhastaan totuttu dubbauskulttuuriin ja jossa jokainen alakouluikäinenkin osaa jo lukea! Viisi–kuusivuotiailleko High School Musical on muka tarkoitettu? Ei kai nyt sentään. Kai nyt paremminkin noin kymmenkesäisille ja vähän päälle ikäisille katsojille.