Transsiberian (dvd-arvostelu)
Siperia opettaa
Ohjaaja Brad Anderson vakuutti viitisen vuotta sitten The Machinist -elokuvallaan, joka taisi kerätä eniten huomiota Christian Balen kovalla laihduttamisella pääosaroolia varten. Hivenen vähemmälle huomiolle jäi Andersonin ansiokas ohjaus tarinan ankeuden vähäeleisenä visualisoijana.
Transsiberian on Andersonin ensimmäinen elokuvaohjaus sitten Machinistin. Monikansallisena tuotantona tehty elokuva ei ollut Yhdysvalloissa mikään menestys ja meilläkin elokuva julkaistiin suoraan dvd:lle. Sääli, sillä tiivistunnelmainen junajännäri pitäisi parhaiten otteessaan teatterissa.
Emily Mortimer ja Woody Harrelson esittävät yhdysvaltalaispariskuntaa, joka on ollut auttamassa kiinalaislapsia. Paluumatkan he päättävät tehdä junalla, matkaten kuuluisalla Trans-Siperian radalla. Junassa he jakavat makuuvaununsa reppureissaajien (Kate Mara ja Eduardo Noriega) kanssa, mikä johtaa vähitellen epämiellyttävään tapahtumavyyhteen, johon selkoa yrittää saada Ben Kingsleyn esittämä venäläispoliisi.
Käsikirjoitusta on kiitettävä uskottavista henkilöhahmoista. Avainhenkilöiden luonnekuvat rakennetaan vähitellen ja hahmot ovat toimissaan ja reaktioissaan johdonmukaisia. Katsojan alta ei vedetä mattoa yllättävienkään ratkaisujen yhteydessä. Juna ja talvinen Siperia muodostavat hiljaa piinavan tapahtumaympäristön, joka paljastaa lopulta ihmisten raadollisimmatkin piirteet.
Andersson hyödyntää esimerkillisesti ankeaa ympäristöä tarinan jännitteiden kehittelyssä. Juna tuo suljettuna ympäristönä tarinaan aina oman dynamiikkansa. Vaikka Andersson ei lumimaisemassa pyyhältävän junan osalta aivan Andrei Konchalovskyn Pakojunan (1985) kaltaiseen sykkeen nostatukseen ylläkään, Transsiberian on keskimääräistä paremmin jännitteensä kantava jännäri.
Elokuvan lopetus olisi kuitenkin edellyttänyt väkevämpiä vetoja, jotta kokonaisuus olisi pysynyt eheänä. Tietyt liennyttävät ja tehtyjen tekojen oikeudenmukaisuutta jälkikäteen alleviivaavat ratkaisut ovat tarpeettomia. Onneksi tarinan sisällöllistä kantavuutta ei täysin vesitetä, ja hyvän ja pahan rajanveto jätetään riittävän avoimeksi, eikä kukaan ole moraalin suhteen nuhteeton.
Juha Rosenqvist
Toimituskunnan keskiarvo:
3,5 / 2 henkilöä
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta

- Transsiberian (2008)
- Ohjaus: Brad Anderson
- Pääosissa: Emily Mortimer, Woody Harrelson, Eduardo Noriega, Kate Mara, Ben Kingsley
- Julkaisu: 04.03.2009
- Kesto: 106 min
- Ikäraja: K15
- Tuotanto: Group, Castelao Producciones, Future Films, Telecinco Cinema
- Tuotantomaa: Iso-Britannia , Saksa , Espanja , Liettua
- Kuva: 16:9 anamorfinen ws 2.35:1
- Ääni: DD 5.1
- Lisämateriaalit: -
Ohjaajaan liittyviä artikkeleita
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))... - Leijat Helsingin yllä
Elokuva oli loistava, tykkäsin kyllä! Kirjaa en ole lukenut, joten vertaami... - Kanuunakuularalli
1970-80 lukujen taiteessa ilmestyi myös autoleffa autohuijarit.... - Espoo Ciné 2010 -esittely
Itse asiassa lyhytelokuvien sarjassa kilpailee NELJÄ kotimaista ehdokasta. ...
