Luokkaretkellä Tukholmassa

Pikkukaupunkilaisen työläisperheen kasvatti Robin (Björn Starrin) menettää työnsä koko seutua elättävän tehtaan lopettaessa toimintansa ja päättää toteuttaa unelmansa valokuvaajan ammatista. Perheen ennakkoluuloisesta asenteesta huolimatta Robin suuntaa kohti suurta ja pelottavaa pääkaupunkia. Alun hankaluuksista huolimatta sopeutuminen Tukholman yläluokkaiseen elämänmenoon osoittautuu olevan helppo nakki. Itse asiassa liiankin helppo.

Ruotsalaisen Ulf Malmrosin uusin elokuva Hääkuvaaja pohtii luokkaeroja sekä pääkaupunki–syrjäseutu-vastakkaisasettelua. Käsittely saa teränsä ylä- ja alaluokan todellisuuksien välillä ammottavasta kuilusta, joka aiheuttaa koomisia sekä tragikoomisia tilanteita. Siirtymä tunkkaisesta ja sisäänpäin kääntyneestä kyläyhteisöstä valoisan pääkaupungin seurapiireihin on kuin siirtymä toiseen maahan ja toiseen kulttuuriin. Tämä todellisuus on niin kaukana aiemmasta, että sen säännötkin on opiskeltava kirjoista.

HääkuvaajaElokuvassa eliitin ”la dolce vita” saatetaan pinnalliseen valoon ja toinen toistaan kummallisemmat käytöskoodit tekevät elämästä näytelmää, josta aitous ja todellinen välittäminen ovat kaukana. Toisaalta työläisistäkin välittyy melko negatiivinen kuva. Vastoinkäymisistä seuraa laakereille lässähtämistä ja saamattomuutta, ennakkoluulot ja puutteelliset käytöstavat riehuvat epidemiana. Itse päähenkilö on karkeudessaan myötähäpeän aaltoja aiheuttavaa katseltavaa – ja elokuvan aikana seurattava Robinin muutos juntista jupiksi vain pahentaa asiaa.

Juonen kehittelyssä onkin aika ajoin uskottavuuden ja johdonmukaisuuden puutetta, mitä komediagenrelle epätyypillinen jännitysmusiikkikin alleviivaa. Luokkaretkeilijämme muutos omaa tietään puskevasta rokkarista kulttuurieliittiä luontevasti nuoleskelevaksi slipoverikeikariksi vain tapahtuu, kuten moni muukin asia elokuvassa.

HääkuvaajaUskottavuudessaan ontuu myös kiintiöromanssi. Astridin (Tuva Novotny) hahmo on rikkaan isän hyväksyntää vaille jäänyt tytär, jonka kapina kulminoituu yksihihaisten design-mekkojen peittävässä tai paljastavassa tatuoinnissa. Hieman suorasanaisempikin ote asian käsittelyssä olisi voinut tulla kysymykseen.

Suurimmaksi ongelmaksi elokuvassa muodostuukin se, että samastuminen juuri keneenkään ei luonnistu. Koska sekä ylä- että alaluokka näyttäytyvät melko kielteisessä valossa, teeman käsittely jää pinnalliseksi, eikä mitään oikein onnistuta välittämään. Tai ehkäpä kultainen keskitie olisikin keskiluokka.

On elokuvalla toki myös ansionsa. Aika ajoin argumentaatio osuu ja uppoaa. Malmros osoittaa myös tuntevansa taidemuotonsa symboliset käytänteet. Huomion kiinnittäminen pieniin yksityiskohtiin tuo elokuvalle lisämausteensa, ja lopussa toistuva kohtausasetelma sulkee tarinan kaaren ja summaa päähenkilöissä tapahtuneen kasvun.

HääkuvaajaLisäksi sivuhenkilöiden aitous ja mutkattomuus viehättävät. Erityisesti epäonnistuneen taiteilijan, Jonny Björkin (Kjell Bergqvist), sympaattisuus kontrastina muiden kylmään laskelmointiin puree. Leikkausten nopea tempo tukee vauhdikasta tarinaa, kesäiset kuvat Tukholman kaduista ovat karamellia talven väsyttämälle silmälle. Ylipäätänsä Hääkuvaaja on melko harmiton ja tunnelmaltaan leppoisa komedia, jonka Hollywood-kerronnasta ammentava huoleton ote on mukiinmenevää vaihtelua niin usein elon surkeutta säälittelevälle pohjoismaiselle elokuvalle.

Huoli luokkaerojen kasvusta nousee nykyään usein esille maamme poliittisessa keskustelussa. Kauhukuvia maalaillaan arvojen kovenemisesta sekä varallisuuden kasautumisesta. On siis hyvä, että pohjoismainen elokuvantekijä on tarttunut tähän teemaan. Sen käsittelyssä epäonnistuminen harmittaa tosin sitäkin katkerammin. Tämän kuuman perunan äärellä olisi voitu kokkailla huomattavasti kunnianhimoisemmin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 4 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com