Flightplan kotikatsomo

Perhettä kohdanneen trauman seurauksena äiti (Jodie Foster) pakkaa tyttärensä ja matkatavarat ja lähtee Berliinistä kohti kotia New Yorkiin. Kesken matkan tytär katoaa eikä miehistö usko laisinkaan, että tytär oli itse asiassa edes matkassa mukana. Näin alkaa alkuasetelmaltaan omintakeinen tuottajaguru Brian Grazerin kehitelmä 2000-luvun lentokonejännäristä. Lopputulos ei kuitenkaan vakuuta.

Fosterin roolihahmo Kyle Pratt on lentokoneinsinööri, joka on ollut suunnittelemassa tätä nimenomaista uuden mallin jumboa, E-474:ää. Mallinimi ottaa näin amerikkalaisten filmintekijöiden toimesta härskisti kantaa ikuiseen kädenvääntöön Airbusin ja Boeingin matkustajakonemarkkinaosuuksista. Boeingin 40 vuotta sitten suunnittelema jumbo 747 kun on edelleen jenkkiyrityksen ainoa ase kaikkein suurimpien koneiden sarjassa, kun taas eurooppalaisten superase tässä kilpailussa, A380, on juuri testilennoillaan.

Flightplanissa käytetty E-474:n tietokonekonsepti, sen sisätilat ja liikkuminen, eivät näytä aidoilta. Mallin lento on kömpelöä ja hullunkurista. Elokuvan tärkein anti onkin sen juoni. Katsoja todella ihmettelee, mikä on asiaintilan oikea laita, kunnes vastaus selviää. Foster hoitaa rutiinilla roolinsa, samankaltaisen kuin esimerkiksi taannoin Panic Room -elokuvassa jälkikasvuaan suojelevana äitinä. Tyylikästä Sean Beania on aina miellyttävä katsella.

Elokuvan dvd-painos sisältää normaalin making of -dokumentin eli ohjaaja Robert Schwentken työstä ei tällä kertaa irronnut sen enempää.