Eaten alive kotikatsomo

Kuluneena syksynä on dvd:llä julkaistu 1970- ja 1980-luvulla tehtyjä niin sanottuja kannibaalielokuvia, joita tässäkin lehdessä on arvioitu. Varsinkin italialaisohjaajien käsissä syntyneet kannibaalituotokset edustivat kauhuelokuvien ehkä pahamaineisinta alatyyppiä. Nämä laajasti sensuroidut ja kielletyt italialaisen elokuvakulttuurin helmet tulivat suomalaisille elokuvaharrastajille tutuiksi lähinnä videolta kopionkopioina. Lajityypin ehein ja kaupallisesti menestynein nimike on Ruggero Deodaton päätyöksi jäänyt kyseenalainen Cannibal Holocaust. Halvalla tehtyjen kannibaalielokuvien normaalitasosta kertoo kuitenkin paremmin Umberto Lenzin Eaten Alive.

Tarina alkaa kuin mikä tahansa tavanomainen rikostarina. Yhdysvalloissa tapahtuu outo murhasarja, jossa aseena on käytetty puhallettavia myrkkynuolia. Tapahtumasarja kytkeytyy Sheila Morrisin (Janet Agren) kadonneeseen sisareen Dianaan (Paola Senatore). Jäljet johtavat Uuden Guinean synkkiin viidakoihin. Hän uskaltautuu etsintäretkellä yhdessä entisen Vietnam-veteraanin Mark Butlerin (Robert Kerman) kanssa. Parivaljakko törmää tuota pikaa uskonnolliseen yhteisöön, joka harjoittaa kivuliaita puhdistautumisrituaaleja. Lopun tarinasta voivat arvata kaikki tähän vastenmieliseen elokuvagenreen tutustuneet.

Tarjolla on normaalimäärä halpahintaista seksiä, äärimmäistä väkivaltaa, kannibalismia ja eläinten tappokohtauksia. Verellä ja suolenpätkillä höystettyä soppaa suurustetaan vielä kevyellä antropologisella kuorrutteella. Cannibal Holocaustin tavoin mukana on myös hämäriä yhteiskunnallisia kannanottoja. Elokuva viittaa selvästi tuona aikana ajankohtaisena velloneeseen keskusteluun uskonnollisten kulttien vaarallisuudesta. Taustalla oli Kansan Temppeli -liikkeen joukkoitsemurha Jonestownissa vuonna 1978.

Eaten Alive ei tarjoa kerta kaikkiaan mitään uutta tai ihmeellistä kannibaaligenren uskolliselle seuraajalle. Voin säästää 1980-luvun kultaisilla mielikuvilla ratsastavat katsojat ja kehottaa heitä hankkimaan hyllylleen jotain vähän laadukkaampaa. Muiden katsojien kannattaa vain sylkäistä sivulle. Eaten Alive on niin vastenmielinen ja huonosti tehty kuin tämän lajityypin edustajalta voi yleensä odottaa. Lisäksi se on armottoman tylsä.

Tekeleen ala-arvoisuutta lisää vielä muissa kannibaalielokuvissa nähdyn filmimateriaalin kierrättäminen tietyissä kohtauksissa. Lisäksi rakenteelliset yhtäläisyydet seuraavana vuonna valmistuneeseen, huomattavasti tunnetumpaan Cannibal feroxiin ovat selvästi tunnistettavissa. Tätä Umberto Lenzin välityötä ei kannata katsoa kuin kuriositeettimielessä, mikäli ohjaajan tuotanto jostain oudosta syystä aiheuttaa värinöitä.

Dvd:n teknisessä tasossa on hieman moittimisen varaa. Ei ole tosin yllätys, että filmi on rakeinen ja ääni kehno, mutta sen lisäksi vielä tekstitykset eivät suostuneet toimimaan. Tosin niiden rooli on lähes yhtä mitätön kuin saman aikakauden pornoelokuvissa.