East is East kotikatsomo

Pakistanilais-englantilainen perhe. Kunniaansa varjeleva muslimi-isä potkimassa poikaansa kohti sopuavioliittoa. Edessä sukupolvien välinen aatteellinen kuilu. Vastakkaisuuksien kohtaamisia sekä tragiikan että komiikan kentillä.

Pakistanilais-englantilainen kirjallisuus tämän herkullisen asetelman kimpussa. Ensin luo briljantti kynäilijä Hanif Kureishi käsikirjoituksen elokuvaan My Son the Fanatic (1998). Samana vuonna debytantti Ayub Khan-Din seuraa näytelmällään East Is East. Tämä tekijänsä kasvutaustaa heijasteleva teos kääntyy elokuvakäsikirjoitukseksi, jonka ympärille ohjaaja Damien O’Donnell rakentaa elinvoimaisen työn.

Englanti 1971. Yhden korttelinmitan leveydellä ihmisiä aatteineen ja ristiriitaisuuksineen. Eri kulttuureja, uskontoja ja ikäryhmiä pikkukuvassa. Elementtien kirjon väliinputoajana parikymppinen poika Tariq, yksi pakistanilaisen Georgen ja englantilaisen Ellan kahdeksasta lapsesta. Muslimi-isä dominoi perhettä, mutta Tariq kapinoi hänen selkänsä takana. Pojalle maistuu olut, sianliha, diskoillat ja naiminen. Isän pähkäilemä sopuavioliitto ei tule kysymykseenkään. Asiat tulee sanoa ääneen.

East Is East kasvaa simppeleistä alkuasetelmistaan detaljien taiteeksi ja kaikkia koskettavien tunneskaalojen pieneksi näyttämöksi. Pienten ihmisten tarinoiden kautta hahmotetaan laajoja kulttuurillisia alueita ja kiehtovia dilemmoja. Teatraalinen tilannekomiikka ja herkullista dialogia suoltavat kamarijaksot kohtaavat kekseliäät kuvakulmat, taitavat tilanhahmotukset ja visuaaliset pilat.

Brittiläisten ja pakistanilaisten aatteiden ja käyttäytymismallien kohtaamisesta ammennetaan runsaasti iskevää huumoria. Perheen sisäisiä ristiriitojakaan ei aluksi tarkastella raskaan kerronnan kautta. Aiheiden perimmäinen vakavuus kuitenkin enteilee erottuvampaa synkkää dimensiota. Tarkoituksella kärjistetyt henkilöhahmot näyttäytyvät aluksi ideaalisina komedian rakennuspalikoina, mutta homma nyrjäytetään taidokkaasti. Vieraantuminen muista, itsekkyys, vain oman kannan näkeminen, nousee aggressioita ja vihan tuntoja kylväväksi ominaisuudeksi. Avioliittoa vastaan kapinoiva Tariq vihaa vapautta uhkaavaa isäänsä, joka puolestaan kasvojen menettämisen pelossa yltyy väkivaltaiseksi. Kumpikaan ei näe syvemmälle. Kärjistetty kuva ilman komediaa on tragediaa.

Tietysti elää mahdollisuus sopuun, toisen ihmisen totuuden hyväksyntään. Nuori on nuori. Vanha on vanha. East is east. Elokuva ajaa positiiviseen suuntaan. Kun englantilainen vaimo lopussa kysyy pakistanilaiselta mieheltään, haluaako tämä teetä, mies vastaa: "Otan puoli kuppia."