Anna hyvän kiertää kotikatsomo

Anna hyvän kiertää kertoo koulupojasta (Haley Joel Osment), joka saa yhteiskuntaopin opettajaltaan (Kevin Spacey) tehtäväksi parantaa maailmaa. Poika keksiikin "omaperäisen" metodin, jolla hyvä laitetaan kiertoon. Ajatus on, että jos yksi ihminen tekee toiselle hyvää, tämä toinen jatkaa ketjua tekemällä hyvää kolmelle muulle ja niin edespäin, kunnes koko maailma hyrisee hyvyyttä. Ihanan helppoa ja rakentavaa, eikö totta! Omalla tavallaan tämäkin elokuva solahtaa kategoriaan "Amerikkalainen menestystarina". Kuvaavaa, että tarina on sijoitettu maantieteellisesti onnen kääntymisen metaforana usein elokuvissa ja kirjoissa toimineeseen Las Vegasiin. Romantiikkaakin löytyy, ja täytyy sanoa, että ns. aikuisten rakkaustarinat ovat aina tervetulleita, kaikesta huolimatta.

Anna hyvän kiertää tuo mieleen Valittujen Palojen kertomukset tai kristillisten kasvatuskirjojen silotellut anekdootit. Koko juttu sopisi lähes sellaisenaan koulun aamunavaukseksi. Siinä ei ole tietenkään mitään pahaa tai väheksyttävää, että joku koettaa vahvistaa lähimmäistensä rohkeutta ja elämänuskoa kertomalla esimerkillisiä tarinoita - päinvastoin. Tuntuu kuitenkin yleisön täydelliseltä aliarvioimiselta tehdä se niin särmättömällä tavalla. Vaikka katsoja saa tietää päähenkilöiden rankoista taustoista, draamaan on vaikea eläytyä. Elokuvassa sanotaan, että "maailma on paska", mutta pahuuteen ja kyynisyyteen ei oteta kantaa yhtään sen syvällisemmin. Ihmisten ongelmat jäävät yksiulotteisiksi lavasteiksi - kunnon kompleksisuus ja asioiden kehittely puuttuu täysin.

On todella häiritsevää, kuinka hyvältä ja siistiltä kaikki näyttää "lämminhenkisissä" amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Tämänkin elokuvan yksinhuoltajaäiti (Helen Hunt) käy olevinaan kahdessa eri työssä ja "ehtii" vielä jossain välissä olla alkoholistikin. Tästä huolimatta pikku koti on sisältä täysin virheettömän siisti - oikein pastellisävyinenkin vielä. Olisi paljon realistisempaa, jos lattialla olisi kasa vanhoja kotipizzalaatikoita ja jos talon kaikilla pinnoilla olisi reilusti näkyvää likaa. Ihan sama pätee kodittomien ja narkkareiden kohdalla - aito törkyisyys puuttuu. Tämänkin elokuvan "sanoma" menisi paljon paremmin perille, jos maailman pahuus näyttäytyisi aidosti likaisempana ja monimutkaisempana. Tunnelman vesittää lopullisesti lähes koko elokuvan ajan taustalla soiva typerä "plim-plom" -tyyppinen musiikki, eikä lopun ihan kaunis "Calling All Angels" -kappale pelasta juuri mitään. Kamala sanoa, mutta musiikista tulee enemmän mieleen pehmoporno tai puhelun odottelumusiikki kuin draama. Kyllä tästä kuitenkin pari kyyneltä irtoaa, jos ei muuta. (No, minä olenkin itkenyt Baywatchia katsoessa, kun joku perhe joutui veden varaan.)