Länsimaisen lapsivaimon tarina

Kymmenvuotias Natascha Kampusch katosi koulumatkallaan jäljettömiin vuonna 1998. Vuonna 2006 Natascha ilmaantui itävaltalaisen talon ovelle. Hän oli ollut kidnappaajansa, Wolfgang Priklopilin vankina kaikki kuluneet vuodet ja karannut vihdoin. Kidnappaaja oli tehnyt omat johtopäätöksensä havaittuaan Nataschan karanneen ja loikkasi junan alle.

3096 TageNatascha oli ollut yli kahdeksan vuotta teljettynä Priklopilin talon alle rakentamaan tyrmäkellariin, jossa hän oli ollut täysin kidnappaajansa armoilla henkisesti, fyysisesti ja myöhemmin myös seksuaalisesti. Alistettu ja murrettu lapsi kasvoi alistetuksi ja murretuksi nuoreksi naiseksi, joka oli lopulta niin rikki, ettei edes yrittänyt karata, kun Priklopil lopulta päästi tämän vähä kerrallaan kellarista talonsa asuinkerroksiin, puutarhaan ja kerran jopa mukaansa viikonloppulomalle. Viimein Natascha kuitenkin kykeni karkaamaan, mikä mursi kaappaajan ja kaapatun välisen siteen.

Kampuschin omaan muistelmateokseen 3096 päivää perustuva, Sherry Hormannin samanniminen elokuva kuvaa Nataschan koettelemuksia varsin uskollisena tapahtumille. Kampuschin elämäkerrassa ei tosin ollut mainintaa hänen kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuin hyvin peitellyin viittauksin, mutta se on ymmärrettävää, ettei hän halunnut aiheesta kauheasti kirjoittaa. Elokuva kuitenkin ottaa nämäkin osa-alueet huomioon eikä lähde peittelemään tätäkään osa-aluetta.

3096 Tage Hormannin valitsema tyylilaji on koruton, realistinen ja toteava kerronta, jossa oikeastaan ainoa myönnytys katsojalle on elokuvan kieleksi valittu englanti, joka on erityisesti Priklopilin (Thure Lindhardt) kohdalla korostetun muodollista. Tämä auttaa etäännyttämään sopivasti ja estää tarpeettoman emotionaalisen mässäilyn Nataschan kohtalolla. Priklopilin talo ja kellarityrmä on rakennettu pikkutarkan autenttisesti uudestaan kuvauksia varten, eikä teos ota ylimääräisiä vapauksia tositapahtumien tai miljöön suhteen.

Nataschaa esittää itsensä luurangoksi laihduttanut Antonia Campbell-Hughes, joka tulkitsee roolia hyvin kokonaisvaltaisesti ja moniulotteisesti kaikkine ristiriitoineen ja tunne-elämyksineen. Roolisuoritukselle on antanut hyväksyntänsä myös oikea Natascha Kampusch. Lindhardt puolestaan tavoittaa oivallisesti Priklopilin banaalin pahuuden, jossa vätysmäinen mammanpoikaolemus yhdistyy sosiopaattisiin tunne-elämän ongelmiin.

3096 TageTeos näyttää onnistuneesti kaappaajan monet kasvot. Yhdistelmät pikkumaista pahuutta, ajoittaista hyväntuulisuutta ja jopa romanttisuutta heti väkivaltaisen kidutuksen jälkeen ovat paljon häiritsevämpiä kuin kidnappaajan esittäminen jonkinlaisena demonina. Sehän se häiritsevää onkin, että muiden silmissä Priklopil oli kuin kuka tahansa, mikä taas tarkoittaa, että kuka tahansa voisi olla kulissien takana wolfgangpriklopil.

Elokuvan avainkohtaukset ovat monitulkintaisia ja ristiriitaisessa realistisuudessaan paikoin varsin ahdistavia katsella, mutta niin niiden kuuluukin olla. Ei näin synkkä tapaus kaipaisikaan sievistelevää tai peittelevää elokuvaa, jossa katsoja saisi sulkea silmänsä Nataschan kohtalolta aivan samoin kuin monet sulkevat silmänsä ikäviltä ihmiskohtaloilta vaikkapa omassa naapurustossaan.

Sitä paitsi tabuaiheiden välttely saattaisi antaa aihetta trivialisoida Nataschan kokemuksia. Kampuschia on joissain yhteyksissä kehdattu lähes syyllistää siitä, että tämä lopulta muodosti jonkinlaisen kiintymyksen siteen kaappaajaansa. Hormannin tulkinta aiheesta on hienovarainen ja psykologisesti linjassa tapahtumien kanssa, sillä se ei lähde vääntämään aihetta rautalangasta eikä aliarvioi katsojan älykkyyttä. Onhan se selvää, että jos pienen lapsen ainoa ihmiskontakti yhdeksään vuoteen on yksi ainoa aikuinen, niin tähän aikuiseen syntyy väkisinkin tunneside hyvässä ja pahassa, joskus pelkässä pahassakin.

3096 Tage3096 päivää selviytyy intensiivisen varmaotteisesti erityisesti niistä monitulkintaisista kohtauksista, joissa Natascha kokee hetkittäin spontaania iloa tai jopa hetkittäistä seksuaalista nautintoa, kunnes sitten koppinsa yksinäisyydessä raivoaa traumatisoituneena itselleen ja syyttää itseään reaktioistaan. Ainoa syypää on kuitenkin häntä kontrolloiva ja manipuloiva Priklopil, joka vuosien kontrolloinnin jälkeen tietää jo mistä napista painaa.

Käsikirjoituksessa on aivan oikein ymmärretty rinnastaa kaappaajan ja kaapatun suhde vinksahtaneeseen, vääristyneeseen parisuhteeseen, jossa mies on kontrolloiva osapuoli ja nainen alistettu. Sillä mitä muuta Priklopilin ja Nataschan välinen kontakti oli kuin äärimmäinen esimerkki nyrkin ja hellan välissä kasvatetusta lapsivaimosta? 3096 päivää vaihtuu jälkipuoliskollaan parisuhdekuvauksen mustaksi peiliksi, josta heijastuvat perheväkivallan, mustasukkaisen kontrollinhalun ja narsistisen omistushalun kasvot.

Perheväkivalta ei ole länsimaissa tuntematonta, ei myöskään lapsien hyväksikäyttö. Länsimaiselle ihmiselle ajatus pikkutytön eristämisestä vanhemman miehen hyväksikäytettäväksi tuntuu kuitenkin epäinhimilliseltä poikkeuskäyttäytymiseltä. Mutta ei tarvitse vaihtaa kuin kulttuuris-uskonnollista doktriinia, niin jo päästään maihin, joissa moinen käyttäytyminen on täysin lain sallimaa toimintaa. Saudi-Arabiassa on lapsimorsiamia ja Irakin tuleva uskonnollinen lainsäädäntö aikoo sallia 9-vuotiaat morsiamet eli juuri Nataschan ikäiset. Natascha Kampuschin tapauksen elokuvaaminen onkin elokuvallisesti vahvasti perusteltua, sillä taiteen keinoin on mahdollista ottaa yksittäistapauksen kautta kantaa laajempiin vastaaviin ilmiöihin.

3096 TageKokonaisuutena 3096 päivää on juuri arkisen kauhistuttavuutensa ja lähes toteavan, realistisen ilmapiirinsä takia ensiluokkainen näkemys Natascha Kampuschin tarinasta. Ajatuksia herättävimmät kohtaukset kestävät useita tulkintoja ja jättävät tilaa katsojan omille näkökulmille, unohtamatta kertaakaan elokuvan varsinaista fokusta eli Nataschan ja Priklopilin välistä jännitettä sekä Nataschan henkisiä selviytymiskeinoja. Punainen lanka pysyy koko ajan hallussa ja kireällä aina 3096 kaappauspäivän ajan, ja näyttelijätyö on kauttaaltaan vahvan hallittua.

Elokuvaa täydentää dvd:llä oleva Natascha Kampuschin haastattelu, joka muistuttaa siitä, että parhainkaan elokuva ei voi koskaan tavoittaa yhdeksän vuoden kidnappauksen todellista traagisuutta ja sen aiheuttamia menetyksiä. Natascha ottaa haastattelussa itse kantaa siihen, että hänen kokemuksiaan on jopa trivialisoitu ja vähätelty, ja että kenties elokuva kykenee auttamaan sen ymmärtämisessä, mistä oli kyse. Sen 3096 päivää tekee, ja Kampuschin haastattelun jälkeen on turha kyseenalaistaa teoksen lähtökohtia.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks