Puhumattomuuden perintö

Puhumattomuus liitetään visusti suomalaiseen kulttuuriin. Vaikka kännykkä roikkuu jokaisen korvalla, vaikeista ja kipeistä asioista ei osata puhua, edes oman perheen piirissä. Tähän ikiaikaiseen suomalaisuuden perintöön Saara Saarela on tarttunut toisessa pitkässä elokuvassaan Väärät juuret.

Nuorempi tekijäsukupolvi tuntuu vihdoin löytäneen elokuvalle sen merkityksen, joka sillä kertovana taiteena pitäisikin olla: puhutella meitä meidän omassa ajassamme. Suomi on ollut pompöösien suurmieselokuvien ja historiajaaritusten luvattu maa, jossa elokuvallinen vaihtelu on tarkoittanut tylsämielisten city-sinkkujen vällyjen välistä piehtarointia. Vakavaa omasta ajastamme ja meistä itsestämme kertovaa elokuvaa on Jarmo Lampelan Joen (2001) jälkeen tehty säälittävän vähän.

Väärät juuretSaara Saarelan yhdessä Selja Ahava-Fosterin kanssa kirjoittama tarina on tarkoitettu suoraan elokuvaksi. Tämä näkyy elokuvallisesti eheänä ja toimivana tarinana, jossa niin draaman kuin henkilöhahmojenkin kehityskaari kantaa johdonmukaisesti alusta loppuun. Suomessa alkuperäiskäsikirjoitukset ovat edelleen harvassa, sillä meillä elokuvaa ei oikein vieläkään osata nähdä itsenäisenä taidemuotona vaan tapana kuvittaa joko kirjoja tai näytelmiä. Adaptaatiot ovat elokuvallisessa kerronnassaan usein ikävystyttäviä kompromisseja, joten tässä perinteessä Väärien juurien kaltainen elokuva on piristävä poikkeus.

Pertti Sveholm näyttelee uusperheen isää Mikkoa, joka sairastaa periytyvää ja lopulta kuolemaan johtavaa sairautta. Isän tilan heikettyä äiti Mirjami (Milka Ahlroth) hälyttää Mikon vanhimman pojan (Niko Saarela) kotiin. Tilanteen kiristyessä vaietuista asioista on puhuttava. Isän sairaus toimii katalyyttinä muidenkin perheenjäsenten salaisuuksien paljastumiselle, aina perheen tyttäriä myöten.

Henkilöhahmot ovat taiten kirjoitettuja ja hyvin näyteltyjä. Dialogi on luontevaa ja perhe tuntuu ennen kaikkea emotionaalisesti aidolta ja uskottavalta, mikä tekee perheenjäsenten tarinoista samaistuttavia ja koskettavia. Käsikirjoitukseen on kuitenkin ympätty liikaa tarinalankoja. Sen sijaan, että perhedynamiikkaan olisi keskitytty yhden tragedian kautta, löytyy luurankoja lopulta jokaisen kaapista ja vaikeuksien vyöry lyö yli. Tämä vie tarttumapintaa elokuvan esittämien peruskysymysten syvemmältä pohdinnalta perheen roolista elämän pysyvyyttä ja periytyvyyttä ajatellen.

Väärät juuretKertakäyttökulttuurin ja loputtoman kulutuksen puristuksessa pysyvyyden problematiikka on huomattavan laaja. Kestävät ratkaisut ovat perusteltuja niin ympäristömme kuin sosiaalisten suhteidemmekin kannalta. Elämän tärkeimmät arvot säilyvät henkisenä perintönä, mutta niiden olemassaolo tarvitsee konkreettisia muistuttajia. Jos kaikki kääritään ihmissuhteita myöten kertakäyttöisyyteen, mikään ei muistuta meitä elämän tärkeimmistä arvoista, ja edessä on väistämätön alamäki.

Elokuvan alussa ja lopussa tematiikkaa alleviivataan yksinkertaistavalla monologilla, joka istuu huonosti elokuvalliseen kerrontaan. Myös elokuvan viimeisen kolmanneksen aloittava musiikkikollaasi irvistää muutoin hallitusta kokonaisuudesta. Tällaiset ratkaisut ovat perin tuttuja Hollywood-kerronnan keinoja, jotka aliarvioivat katsojan oivalluskykyä ja harvoin tukevat elokuvataiteellista ilmaisua.

Väärien juurien kuvallinen kerronta on harkittua ja oululaisella talvimiljööllä elokuvaan on vangittu hyvin uniikki tunnelma. Kuvalla ja äänellä on yhdessä käsikirjoituksen kanssa rakennettu sikäli onnistunut elokuvallinen kokonaisuus, että helpot Hollywood-konstit tuntuvat tarpeettomilta muutoin eheässä ja tyylipuhtaassa elokuvassa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 6 henkilöä




Film trailers by Filmtrailer.com

Lue myös