Pelin henki ei vaihdu
Amerikkalainen näytelmäkirjailja ja -ohjaaja David Mamet on ohjannut ja käsikirjoittanut myös viisi kiitosta saanutta elokuvaa, joissa teatraalinen ote on onnistuneesti jäänyt täysin elokuvallisen kerronnan varjoon. Toisin sanoen näytelmällisyydestä on tullut Mametin elokuvissa hyve. Oivaltavia käsikirjoituksia ei ole jätetty lillumaan raskaisiin kulisseihin, vaan niitä viedään eteenpäin elokuvalle ominaisin keinoin, tuloksena hienoja elokuvallisia näytelmiä.
Meillä jäi näkemättä ohjaajan neljäs, vähän tunnettu Oleanna (1994), mutta saamme nyt kuitenkin tutustua Espanjalaisen vankiin, joka nimenä on toki vain myytti eräänlaisesta huijauksesta. Tarina käydään läpi noviisin bisnesmiehen Joen (Campbell Scott) hahmoa seuraten. Hän on keksinyt firmalleen "prosessin", joka tuottaisi lisää settua pöytään itse kullekin. Mies lähetetään bisnesneuvotteluihin kaukaiselle aurinkorannalle, jolla hän tapaa ihastuvan sihteerikkö Susanin (Rebecca Pidgeon) sekä sinnikkäästi tuttavuutta tekevän miljonääri Jimmy Dellin (Steve Martin). Palattuaan työhön kotimaisemiinsa Joe tulee tutustumaan heihin vielä paremmin..
Hiljaa tunnelmoiva juonirakenne alkaa selvitä katsojalle vasta puolessavälissä elokuvaa, vaikka Joe itse on vielä yhä täysin hukassa oman bisneksensä pyörteissä. Tähän liittyykin tarinan pieni epäuskottavuus: luulisi, että miehen elämästä yhtäkkiä kiinnostuvat erikoislaatuiset tyypit ja heihin liittyvät oudot tapahtumat saisivat hänet heräämään mystisestä ilmapiiristä. Joe onkin eräänlainen Mr. Nobody, jolla ei ole omaa elämää. Hän on täysin toisten kuljetettavissa.
30–50-luvun hienostuneimpia rikoselokuvia henkivä tunnelma on osa Espanjalaisen vangin viehätystä. Sen kohtausten rytmitys on rauhoittuneen asiallinen ja turhaa toiminnallisuutta karttava. Kaikki on oleellista, vaikka aluksi ei siltä näyttäisikään. Coenin veljesten elokuviin säveltäneen Carter Burwellin musiikki virittelee päähenkilölle koituvaa sietämätöntä tilannetta komeasti. Mukana on myös ripaus romantiikkaa, joka sopii tyyliin aivan kuin Hollywoodin kulta-aikoina. On aina ilo nähdä jännityselokuva, joka pelaa onnistuneesti katsojan tarkkaavuudella ja älyllä sortumatta kertaakaan väkivallan tehokeinoon.
Espanjalainen vanki on siis piristys kaikille niille, jotka kaipaavat elokuvaa, jossa on kunnon tarina, charmikkaat näyttelijät ja yllättävät käänteet. Tämä elokuva viihdyttää olematta pinnallinen tai sortumatta katsojan aliarviointiin. Sen näkökulma pelin hengestä on varsin kylmä: tunteet ovat kortilla ja siten hyötykäyttöisiä, kun unelmoidaan rahasta. Parin merkityksellisen leikkauksenkin ansiosta voi sanoa Espanjalaisen vangin lähentelevän Hitchcockin mestariteoksia.
Toimituskunnan keskiarvo: 4,5 / 2 henkilöä