Ryöstö valkokangas

Mikä on, kun eläke ei kiinnosta? Varsinaisia Sauli Niinistön kultapojuja ovat nämä Gene Hackman ja Danny DeVito, jotka halajavat vielä sitä vihoviimeistä ryöstökeikkaa ennen loppuelämän pituista lomaa. Onko niin, että ikääntyvät miestähdet - vrt. samanlainen teema Clint Eastwoodin Space Cowboysissa ja Robert De Niron Valtikassa - alkavat uskoa omaan ikoniasemaansa niin, että tekevät nykyisin jatkuvasti tällaisia vanhemman valtiomiehen rooleja? Ryöstö on väsähtänyt tekele, johon edes yleensä laadun takaava ohjaaja David Mamet ei saa draivia mukaan.

Juoni on hyvin tavanomainen. Hackmanin esittämä vanha varas Joe Moore joutuu kiristyksen alla tekemään vaarallisen keikan vanhan mesenaattinsa Bergmanin (DeVito) tahdosta. Keikkaa suunnitellaan, sitä toteutetaan ja sitten katsotaan, mitä pelastettavissa on. Ja koko tuon ajan Moore ja kaveri Bobby Blane (Delroy Lindo, elokuvan ainoa sympaattinen roolihahmo) laukovat parilauseisia elämän viisauksia toisilleen. Ryöstön myös kirjoittaneen Mamet’n tarkoituksena on ollut osoittaa miesten monikymmenvuotinen ystävyys kavereina ja konsensushakuisina työtovereina, mutta dialogi on teennäistä ja paistaa liikaa silmään. Lopun tarpeettoman raaka tulitaistelu elokuvan keveän poljennon päätteeksi on vastenmielinen.

Loppujen lopuksi Ryöstö on melko tarkka kopio De Niron, Marlon Brandon ja Edward Nortonin tähdittämästä Valtikasta (The Score, 2001), jossa siinäkin hämäräperäinen yhteistyökumppani pakottaa vanhan varkaan viimeiseen taistoon. Riittänee, jos näistä on toisen nähnyt, mieluummin Valtikan.