David Galen elämä valkokangas

Viime vuosina jännityselokuvien peruselementiksi on noussut loppuratkaisu, joka kääntää usein elokuvassa nähdyt tapahtumat täysin uuteen valoon. Tällainen onnistui lähes täydellisesti Usual Suspectsin (1995) pelinavauksessa ja tietysti muutaman vuoden takaisessa elokuvassa Sixth Sense (1999). Näissä eräänlainen takinkäännös tarinan osalta toimi niin elokuvan kerronnallisen kokonaisuuden kuin myös sen tarinan suhteen. Toisissa tapauksissa viimeisten minuuttien täydellinen yllätysmomentti taas yskii - ja todella pahasti.

Melko epätasaisen uran elokuvaohjaajana tehneen Alan Parkerin uusin murhamysteeri The Life of David Gale edustaa valitettavasti selkeästi edellä mainituista tapauksista jälkimmäistä. Toisin sanoen sen loppu vesittää surullisesti kaiken sen perustan, jota muu elokuva on kahden tunnin aikana rakentanut. Eräässä puheenvuorossaan ohjaaja ilmoitti, ettei tätä elokuvaa ole tarkoitettu poliittiseksi puheenvuoroksi vaan jännäriksi, joka kuitenkin haluaa provosoida keskustelua. Mutta miten elokuva, joka niin voimakkaasti ja selkeästi omaa yhteiskunnallisen äänen voisi olla olematta myös poliittinen puheenvuoro? Ja juuri tästä syystä sen "viimeinen suuri paljastus" vaikuttaakin moraalittomalta, täysin halpamaiselta muka-nokkelalta ratkaisulta, jolla halutaan saada yleisö poistumaan elokuvateatterista suu auki.

Filosofian professori ja aktiivinen kuolemantuomion vastustaja David Gale (Kevin Spacey) joutuu vangituksi murhasta ja tuomituksi kuolemaan. Odottaessaan teloitustaan teksasilaisessa vankilassa hän antaa kolme haastattelua toimittaja Bitsey Bloomille (Kate Winslet) ja väittää, ettei hän ole syyllinen kollegansa Constance Harrawayn (Laura Linney) murhaan. Uusien todisteiden valossa näyttääkin siltä, että syytön mies on tuomittu kuolemaan. Pian Bitsey ei enää tiedäkään, ketä voi uskoa, kuka valehtelee ja ovatko edes todisteet täysin luotettavia. Samalla kello käy armottomasti, kun Galen teloitushetki lähestyy.

The Life of David Galen tarina on hyvä, Parker ohjaa sitä varmalla kädellä ja näyttelijät ovat huippuluokkaa. Kaikki elokuvassa toimii käytännössä katsoen todella hyvin - aina typerään loppupaljastukseen asti. Paikka paikoin elokuva yrittää olla hieman avujaan nokkelampi, mutta ei tästä huolimatta kompastu liialliseen paatokseen tai sisällölliseen vaikeuteen. Yhdistelmä yhteiskunnallista kritiikkiä ja toiminnallista jännitystä toimii perustasolla. Ja kun kaikesta näkee, että halutaan ottaa kantaa kuolemantuomiota vastaan, on erityisen valitettavaa, miten yleisöä kosiskellessa tämä kanta tehdään täysin kyseenalaiseksi. Suosittelen, että mennessänne katsomaan elokuvaa poistutte teatterista viisi minuuttia ennen lopputekstejä. Ette menetä yhtään mitään - päinvastoin.