Herrasmiesliiga valkokangas

Elokuvan katsomisesta puhuttaessa käytetään joskus käsitettä "suspension of disbelief". Tällä tarkoitetaan tarinaan eläytymistä siinä määrin, että pienet juonelliset kömmähdykset, epäjatkuvuudet tai ristiriitaisuudet eivät katsomiskokemusta haittaa. Voimme toisin sanoen hyväksyä lentävät autot, supervoimat ja kuluneet juonikaavat aina uudelleen, kunhan vain tarina kerrotaan hyvin. Mutta toisaalta myös tällä eläytymisellä on aina rajansa.

Ja ne rajat tulevat valitettavasti vastaan heti kättelyssä Stephen Norringtonin uutukaisessa elokuvassa The League of Extraordinary Gentlemen. Asetelmiltaan mielenkiintoiseen tarinaan on kyllä alussa helppo investoida mielenkiintoaan. Maailmanherruutta tavoittelevaa naamiorikollista pysäyttämään perustetaan maailmankirjallisuuden klassikoiden sankareista koostuva supersankarien joukko. Ryhmää vetää Indiana Jonesin esi-isä, seikkailija Allan Quatermain (Sean Connery). Hänen mukaansa lähtevät Jules Vernen kirjasta tuttu kapteeni Nemo (Naseeruddin Shah), Bram Stokerin Dracula-romaanin naishahmo Mina Harker (Peta Wilson), Oscar Wilden luoma kuolematon nautiskelija Dorian Gray (Stuart Townsend), aikuiseksi kasvanut Tom Sawyer (Shane West), tohtori Jekyll ja herra Hyde (Jason Flemyng) sekä H.G. Wellsin hahmoon viittaava näkymätön mies (Tony Curran).

The League of Extraordinary Gentlemen perustuu Alan Mooren ja Kevin O’Neillin sarjakuvaan. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1899, mutta aikakautta on jännittävästi ryyditetty seuraavan vuosisadan teknologioilla. Tämänkin voimme katsojina hyväksyä eläytymällä tarinaan. Vaikeaksi homma alkaa käymään siinä vaiheessa, kun paikalleen täysin jämähtänyttä tarinaa yritetään epätoivoisesti puskea eteenpäin hatusta vedetyillä juonenkäänteillä. Tällaisia railoja juonen kuljettamisessa on mahdotonta antaa anteeksi. Norrington näyttää vain halunneen filmata sarjakuvan parhaimmat palat ja keksiä mukaan muutaman oman hölmön koukun. Tätä sillisalaattia yritetään sitten tuputtaa naama peruslukemilla - vaikka moista olisi vaikea katsoa edes vitsinä.

Itseään kunnioittavassa seikkailuelokuvassa kuuluu myös olla roppakaupalla digitaalisia tehosteita. Siinä ei ole mitään huonoa, vaan päinvastoin: jos tarina alkaa ontua, voi huomionsa edes kiinnittää vetävän näköisiin tietokone-efekteihin. The League ei loista tälläkään saralla. Tehosteita on mieletön määrä, mutta ne ovat kuin vuosia vanhasta tietokonepelistä. Äkkiväärät supersankarit vääntämässä puisevaa dialogia muovisen näköisen digilaivan kannella eivät ole kaunista katseltavaa. Loppujen lopuksi en keksi yhtäkään syytä suositella elokuvaa. Osta siis sarjakuva ja nauti siitä. Tai vielä parempi: hanki kirjat, joista sankarit on alun perin napsittu, ja nauti vielä enemmän.