Blade kotikatsomo

"Joku on syönyt aamulla ärrinmurri -keksejä!" Ja se joku on Wesley Snipes, alias Blade, joka modernien cityvampyyrien joukossa ainoana kykenee taittamaan taivalta myös päiväsaikaan. Tämän etulyöntiasemansa hän käyttää ammuskellakseen ja hutkiakseen isohkolla samuraimiekalla heikompilahjaisia kollegoitaan. Nämä puolestaan yrittävät välttyä lahtaukselta, punovat juoniaan yhteiskunnan julkisivujen takana ja haluavat manata esiin vampyyrien ikioman "verijumalan", La Magran, joka pistäisi ihmiskunnan polvilleen.

Blade on toimintasankari, joka ei kuulu kumpaankaan porukkaan: ihminen hän ei ole, vampyyreistä hän ei tykkää. Mieltä painaa raskas muisto ja kauna vampyyrejä kohtaan. Se on tunne, jonka Blade saa kanavoitua väkivaltaan. Mitään muuta tunnetta ei sitten saadakaan ilmaistuksi millään tavalla. Snipesin suoritus koostuu lähes yksinomaan Bladen varusteiden taakse piiloutumisesta. Bladella on coolin, pitkän nahkatakin ja luodinkestävän ylävartalopanssarin lisäksi aurinkolasit, joiden merkitystä siirtymäobjektina ei voine vähätellä. Käsikirjoittaja David S. Goyer on kertonut ideastaan, että niin kauan kuin Bladella on aurinkolasit päässään, hän on voittamaton. Kun taas sankarin silmät ovat näkyvissä, hän voi esimerkiksi jäädä vihollisjoukkojen vangiksi. En kommentoi tätä keksintöä, vaan huomautan, että Goyerin tilillä on sellaisia menneisyyden käsikirjoituksia kuin Kickboxer 2 ja The Crow - City of Angels.

Dvd-versioon lisätyt lisämateriaalit käsittelevät elokuvan päätösottelun valmisteluun liittyneitä ongelmia, ja elokuvan alkuperäinen, sittemmin hylätty loppu on mukana. En osaa päättää kummasta pitäisin vähemmän. Huono loppuratkaisu ei paremmaksi muutu tekijöiden tunnustaessa, etteivät oikeastaan keksineet mitään muutakaan. Toimintaa riittää, mutta pelkkä jatkuva turpaanvetäminen (jokainen vampyyri osaa karatea, ihan totta) ei riitä ideattomuuden peitoksi. Anne Ricen Vampyyri Lestat käytti kuolemattoman lahjansa opiskelemalla kitaransoittoa ja ryhtymällä rokkistaraksi, joka paljasti vanhanaikaisten vampyyriveljiensä juonet useita listahittejä sisältävillä levyillään. Bladen mielikuvitus ei riittäisi mokomaan ideaan koskaan. Milloin hän ei ammuskele ympäriinsä, Blade istuskelee sisätiloissa ja huokailee tehokkaampien aseiden puolesta.

Blade pyrkii tummilla sävyillään ja säveltäjä Mark Ishamin ambient-synkkäilyillä jonkinlaiseen kovaksikeitettyyn Yön Ritari -tunnelmaan. Blade ei kuitenkaan ole synkkä vaan pikemminkin iloton. Sankari kun huitelee jossain emotionaalisessa horisontissa, jonka syvyydet jäävät katsojaltakin tutkimatta. Leffan kiinnostavimmaksi hahmoksi nouseekin Stephen Dorffin esittämä perestroika-mielinen vampyyri Diakoni Frost, jolle on helppo pitää peukkuja Bladea vastaan ihan loppumetreille asti. Sivuroolissa nautiskelee aina yhtä loistava Udo Kier, jonka esittämä patriarkkavampyyri ei onnistu pitämään yhteisöään ajan muutosten tasalla. Vampyyriyhteiskunnan koukeroista olisikin saanut paljon hauskaa irti. Blade on kuitenkin elokuva, joka hukkaa kaikki ideansa ryppyotsaisen räjäyttelyn ja mätkimisen alle.

DVD / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1; ääni: Dolby Digital 5.1 ja Dolby Surround 2.0; tekstitetty (elokuvaa ei voi katsoa ilman tekstitystä); special features: kommenttiraita, trailer, La Magra (14 min), Designing Blade (23 min), Behind the Scenes (6 min) ja filmografioita.

ks. ensi-ilta