Olipa kerran...

Vuonna 2006 valmistunut, ennen maailman ensi-iltaansa eri elokuvafestivaaleilla nähty The Fall on intialaisen Tarsem Singhin toinen ohjaustyö. Esikoiselokuva The Cell (2000) kertoi sarjamurhaajan mieleen sukeltavasta psykiatrista, ja tälläkin kertaa liikutaan ihmismielen tuntemattomilla alueilla.

1920-luvulle sijoittuva elokuva kertoo pikkutyttö Alexandriasta (Catinca Untaru), joka tapaa sairaalassa halvaantuneen Royn (Lee Pace). Tämä alkaa kertoa hänelle kuudesta miehestä, pahasta keisarista ja prinsessasta kertovaa satua, jonka tapahtumat loihditaan katsojan silmien eteen juuri sellaisina kuin tyttö ne oletettavasti näkee. Elokuva on tietynasteinen uusintaversio 25 vuoden takaisesta bulgarialaisfilmistä Yo ho ho (1981).

The FallFantasiaa ja todellisuutta yhdistelevä The Fall tuo mieleen paitsi rahoittajana toimineen Spike Jonzen elokuvat, myös sellaiset viime aikojen tajunnanlaajentajat kuin Darren Aronofskyn mahtipontisen The Fountainin (2006) ja Michel Gondryn söpöilyn Science of Sleep (2006). Elokuva alkaa todella komeasti tyylitellyllä jaksolla, jonka perusteella olisi lupa odottaa jopa kovan luokan taide-elokuvaa. Mitään liian korkealentoista ei ole kuitenkaan luvassa, sillä elokuvan juju on melko ennalta arvattava: itsesäälissä rypevän näyttelijän mielikuvituksellisissa jutuissa sekoittuvat tietysti tosielämän asiat, eikä hän kerro niitä tytölle täysin vailla taka-ajatuksia...

Elokuvan sairaalajaksojen kanssa vuorottelevat fantasiajaksot ovat äärimmäisen näyttäviä. Nämä ohjaajan mukaan täysin ilman erikoistehosteita toteutetut, aidoissa maisemissa kuvatut kohtaukset on tehty viimeisen päälle kaikkia elokuvataiteen mahdollisuuksia hyväksi käyttäen. Aikansa henkeään haukottuaan alkaa kuitenkin pohtia, onko surusilmäisen näyttelijän ja englantia hellyttävästi murtaen puhuvan tytön välisen suhteen kuvauksessa mitään sen syvällisempää. Hölynpölyltä tuntuvan epookin hahmot näyttävät huippuunsa trimmatuilta malleilta ja sen loputtomat, toinen toistaan villimmät käänteet alkavat ennen pitkää vaikuttaa turhankin nokkelilta. Juuri tämä liiallinen pintakiiltoon keskittyminen vaivasi ohjaajan edellistäkin elokuvaa.

The FallThe Fallissa on kuitenkin hetkensä, mikä nostaa sen lopulta pelkän silmää miellyttävän kikkailun yläpuolelle ja tekee siitä selvästi ohjaajansa esikoista paremman elokuvan. Erityisesti loppua kohden teoksen ote paranee Alexandrian alkaessa kertoa Royn kanssa heidän yhteiseksi muuttunutta tarinaansa. Kuvitteellisen ristiretken aikana nähdyt, paikoitellen kliseisiltä ja itsetarkoituksellisilta vaikuttavat yksityiskohdat saavat lopulta merkityksensä koko elokuvan kokonaisuudessa. Elokuvan tapa nivoa yhteen uni- ja reaalimaailman asioita on siis loppujen lopuksi varsin oivaltava, mikä tuo sentimentaaliseen tarinaan myös aidosti ajatuksia herättävää sisältöä. Lisäksi sen itseensä viittaava loppukohtaus on todellinen napakymppi rinnastaessaan sijaisnäyttelijän itsetuhoisuuden, ajan mykkäfilmien kuolemaa uhmaavat stuntit ja samalla koko elokuvien haavetodellisuuden.

The Fall ei ole elokuvana aivan täydellinen eikä myöskään mikään maailmoja mullistava teos. Tämä ison budjetin iltasatu käsittelee kuitenkin sympaattisella tavalla aiheita, jotka koskettavat varmasti kaikkia. Mikä tärkeintä, se on tarpeeksi erilainen ollakseen mieleenpainuva ja tällaisena se myös tuo paljon kaivattua vaihtelua yhä harmaammaksi käyvään tarjontaan. Se on myös elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa isolta kankaalta, sillä sen upeat kuvat menettävät varmasti suuren osan tehostaan tv-ruutuun kutistettuina.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,7 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com