Self/less valkokangas

Intialainen Tarsem Singh nostatti vuosituhannen alussa odotuksia esikoisohjauksellaan The Cell (2000). Musiikkivideoilla ja mainoksilla kannuksensa hankkinut ohjaaja osoitti visuaalisen taituruutensa toimivan myös valkokankaalla, joskin sisältö kohtasi muodon vasta Singhin toisessa elokuvassa The Fall (2006). Kahden kiinnostavan ja kunnianhimoisen elokuvan jälkeen alkoi alamäki, ja filmografia on kasvanut pyllähdyksillä Immortals (2011) ja Kerro, kerro kuvastin (2012).

Espanjalaisten Pastorin veljesten kirjoittamalla tarinalla Singhille tarjoutui mahdollisuus palata ensimmäisten elokuviensa mielen syövereitä käsitelleisiin teemoihin. Self/less kertoo upporikkaasta kiinteistömogulista, Damianista (Ben Kingsley), jonka keho pettää syövän myötä. Hän tarttuu hämäräperäisen tohtorin tarjoukseen vaihtaa tietoisuutensa laboratoriossa kasvatettuun kehoon. Pian operaation jälkeen Damianilla herää epäilys, että keho ei olekaan koeputkesta peräisin vaan on kuulunut toiselle ihmiselle. Totuutta selvittäessään Damian saa peräänsä tohtorin kätyrit.

Mielen ja kehon suhdetta käsittelevä tematiikka on yhtä vanha kuin Mary Shelleyn Frankensteinista (1818) alkunsa saanut tieteisfiktio. Vielä muutama vuosi sitten ihmisen tietoisuuden siirtäminen vieraaseen kehoon oli puhdasta tieteisfiktiota, mutta ei enää. Maailmalla valmistellaan vakavissaan niskasta alaspäin halvaantuneen henkilön pään siirtämistä terveeseen kehoon. Kirurgiaan perustuva operaatio muistuttaa enemmän tohtori Frankensteinin puuhia kuin tuoreempien tieteisfiktioiden kieppuvia laitteita. Yhtä kaikki päänsiirto on synnyttänyt vakavaa keskustelua, miten ihmisen tietoisuus sopeutuisi vieraaseen kehoon ja sen hermojärjestelmään, jolla saattaa olla "muisti".

Self/lessissa Damian saa entisen sotilaan kehon, joka muistaa opitut taistelutaidot. Asetelma muistuttaa Jason Bourne -elokuvia, joissa muistinsa ja identiteettinsä menettänyt agentti ei ole kadottanut fyysisiä taitojaan. Bourne-elokuvissa kyse on täysipainoisten toimintaelokuvien kiinnostavasta sivujuonteesta, mutta Self/less on tieteistarina, jonka pitäisi syventyä käsittelemiinsä teemoihin. Siksi onkin harmillista, että elokuva laukkaa kiinnostavan alun jälkeen toimintaelokuvan poluille ja unohtaa sisältönsä potentiaalin.

Toiminnallisesti Self/less on ryhdikäs, mutta jää Bourne-elokuvien koukuttavasta dynamiikasta. Ongelmia on myös uskottavuudessa. Varastorakennuksessa labraansa pyörittävän tohtorin ja hänen apuriensa toimet ovat mittasuhteiltaan lähinnä absurdeja. Juonen edetessä asiat myös ratkeavat turhan helposti googlettamalla ja mukaan temmatut ihmissuhteet lipeävät siirappisiksi.

On kyse sisällöstä tai tarinasta, kaikki ongelmat hoituvat kovin jouhevasti, kun juonta kiiruhdetaan eteenpäin toimintakohtauksesta toiseen. Lopulta kiinnostavasti alkaneesta elokuvasta jää käteen muutama ajatuksen haiku ja tukku kovaotteisia toimintakohtauksia. Toiminnassa on kaikkiaan sen verran brutaali ote, että 12-vuoden ikäraja on sangen kyseenalainen.

Singhilta olisi ohjaajana odottanut persoonallisempaa ja rohkeampaa otetta saattaa tieteistarina ansaitsemaansa muotoon, joka palvelisi myös sisältöä. Nyt tieteistarinaa käytetään vain toiminnan käsikassarana. Lopputulos ei ole pahinta tusinakuraa, mutta sisältönsä puolesta Self/less olisi voinut olla paljon enemmän.